perjantai 24. heinäkuuta 2020

Kesäretkellä osa 2

Fagervikin ruukki, Inkoo


Kesäretkemme jatkui vielä iltakahveille Fagervikin ruukin kahvilaan
ja iltakävelylle ruukin todella kauniille alueelle.

En ollut oikeastaan tiennyt edes koko Fagervikin olemassa olosta aiemmin.
Huone Ett Rumin Johanna vinkkasi siitä ja sen ihanasta kahvilasta,
joten päätimme poiketa.
En oikeastaan odottanut mitään sen ihmeellisempää,
mutta päästyämme perille koko alue hurmasi minut täysin.

Kurkistin tätä kirjoittaessani vielä wikipedian tietoihin
ja siellä kerrottiin seuraavaa:
Fagervik on kylä Inkoossa.
Fagervikissa toimi 16461902 Suomen vanhimpiin kuulunut rautaruukki, jonka historiallinen alue on säilynyt nykypäiviin asti. Fagervikissa on myös kyläkirkko ja sen ympärillä matalia puisia työväenasuntoja. Fagervikin kartano valmistui 1773, ja sen suunnitteli arkkitehti C. F. Schröder. Kartanon pohjoispuolella on laaja, englantilaistyyppinen maisemapuisto ja kartanon eteläpuolella puisto on hoidetumpi, lähinnä barokkityylinen muotopuutarha.
Fagervikin–Snappertunanjoen alue on maisemallisesti vaihtelevaa ja pienipiirteistä. Murroslaaksojen pohjilla virtaavat joet ja ravinteikkaat järvet luhtineen ja ympäryssoineen ovat alueen arvokkainta luontoa. Alue on yksi Suomen kansallismaisemista.
~Suora lainaus Wikipediasta~


Koko paikka huokui historiaa
ja kauneutta.
Alue oli samalla hyvin hoidettu, mutta myös luonnollinen.
Se rauhoitti mieltä. 


Fagervikin museon vieressä sijaitsi kahvila,
jonka herkut olivat paikan päällä leivotut.
Siellä joimme iltakahvit ja teet,
itseleivottujen sämpylöiden kera.



Ruukin alueella voi käydä vapaasti kävelemässä,
mutta kannattaa huomioida, että kartano on yksityisomistuksessa
ja toimii yksityiskotina. Kartanon alue on aidattu, eikä sinne pääse.
Myös ruukin alueella olevat mökit ja niiden puutarhat ovat yksityisiä kesäasuntoja.



Näkymät olivat huikeita.



 ukonkello
Campanula latifolia 'Alba'

 Ruukin alueen kirkko on vuodelta 1737.




Kaikki rakennukset olivat yhtäaikaa yksinkertaisen kauniita,
mutta samalla yksityiskohtia löytyi paljon. 



 päivänlilja
Hemerocallis

 Perennapenkit olivat myös historiallisesti arvokkaita.
Ne oli täynnä perinneperennoja.

 ukonkello
Campanula latifolia

 ritarinkannus
Delphinium



Ja ihastuttavia ruusuja oli toinen toistaan kauniimpia lajikkeita.
Itse iskin silmäni tietenkin näihin valkoisiin kaunottariin, 
joita oli pitkä rivi punamultaista seinustaa vasten.





 Fagervik cafe



Jos kiinnostuit enemmän Fagervikin historiasta,
voit lukea lisää täältä:


Suosittelen lämpimästi pistäytymään Fagervikissä,
ihan vain vaikka kävelyllä ja kahvilla.
Historian havina ja paikan kauneus lumoavat varmasti myös sinut. 

Edellisessä postauksessa kerroin retkipäivämme ensimmäisistä kohteista:



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen näköinen paikka, täytyypä käydä joskus tutustumassa.

    VastaaPoista
  2. Kaunista eikä liian siloiteltua, tuollaiseen ympäristöön sopii tietty luonnontilaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Minusta kokonaisuus oli todella tasapainoinen ja luonnollinen. Se teki paikasta jotenkin erityisen rauhoittavan.

      Poista
  3. Voi ihanuus mitkä upeat kuvat. Historian lehtien havinaa todellakin paljon näissä kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkulin Käsityöt! <3
      Fagervikissä historian havinan aisti tosiaan ihan käsinkosketeltavasti.

      Poista
  4. Vanhojen talojen ikkunat ovat niin kauniita. Pokat kehystävät sisällekurkkijan näkymän tauluksi. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat!
      Olisin voinut tuijotella ikkunoita vaikka kuinka kauan.

      Poista
  5. Fagervik on ihana paikka ja siellä käynnistä edesmenneiden vanhempieni kanssa on kivat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulle paikka on siis aivan erityinen.
      Minäkin vierailin siellä vanhempieni kanssa.

      Poista
  6. Tuo ruukin miljöö on kyllä todella ihana <3
    Kaunista viikonloppua sinulle Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! On niin ihana, kun Suomesta löytyy tällaisia paikkoja, joihin voi mennä vapaasti katselemaan ja ihailemaan.

      Poista
  7. Kauniit maisemat ja ihanat ruusut punaista senää vasten!

    VastaaPoista
  8. Kaunis paikka. Joskus saa muilta arvokkaita suosituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, siksi minäkin halusin vinkata muillekin tästä, jos joku on minun laillani epätietoinen paikasta.

      Poista
  9. Sinulta on sitten jäänyt lukematta minun ja Rintasen Johannan postaukset Fagervikista😊 On kyllä oikein ihana kohde, harmi vain kun kartanon lähelle ei pääse käymään. Pitäisi mennä joskus opastetulle kierrrokselle👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kaivaa teidänkin postaukset paikasta. Olen kyllä saattanut lukea ne postausten ilmestyttyä. Pitäisi oikein kirjoittaa kaikki menovinkit ylös, sillä ne unohtuu, jos heti ei pääse niissä käymään.
      On tosiaan harmi, ettei kartanon alueelle pääse käymään. Vaikka ymmärrän sen hyvin, koska kartano on yksityiskoti. Mutta olen lukenut siitä ja puutarhan upeudesta. Siksi olisi ihana nähdä se livenä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!