maanantai 12. elokuuta 2019

Uskomaton Suvikumpu

Puutarhabloggaajien kesätapaaminen osa 3


Nyt tulee kesäisen Rauman reissun viimeinen osa 
ja varoitan jo nyt, että tästä tuli kyllä aikamoinen kuvamaraton.
Mutta en voinut mitään, sillä halusin näyttää niin monta herkkua, 
joita näin Suvikummun Marjan luona. 
Ja tässä on tosiaan ihan pieni ripaus kaikesta ihanuuden paljoudesta.

Suvikummun Marja kutsui meitä puutarhabloggaajia luokseen Raumalle 
ja samalla kävimme tutustumassa mielenkiintoiseen Vakka-Taimeen.
Marja oli loihtinut ihan mahdottoman ihanat ruuat meille ja 
herkkuja oli myös hänen puutarhansa pullollaan.

Pidemmittä puheitta, ota hyvä asento ja nauti!
En selosta kuvia sen enempää,
vaan haluan että fiilistelette kasvien kauneutta
ja yksityiskohtien runsautta.
























 Monet puutarhabloggarit puhuvat myös "kissaa",
puutarhan puhumisen ohella. 
Siksi kissojen ihailu ja silittely kuuluivat myös päivän teemaan.


Kiitos tuhannesti Marjalle ja hänen miehelleen vieraanvaraisuudesta!
Päivä oli todella inspiroiva ja 
on ihana, että jaatte kaikkea tuota kauneutta myös meille muille. 

Suvikummun puutarhan ja kissojen kuulumisia voi lukea:
Suvikumpu -blogista.

Olen käynnyt pari vuotta sitten myös ihanassa Suvikummussa
ja siitä voit lukea täältä:

Ja tämän Rauman reissun aiemmat postaukset Vakka-Taimesta,
löydät seuraavista linkeistä:



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



14 kommenttia:

  1. Todella kauniita kuvia, ihana paikka tuo Suvikumpu. Mikähän mahtaa olla ensimmäisen kuvan kukka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suvikumpu on tosiaan hurmaava paikka!
      Siellä näkee, että kotia ja puutarhaa rakastetaan ja sitä vaalitaan.
      Myös Marja ja hänen miehensä ovat yhtä ihania, kuin heidän puutarhansa on.
      Ensimmäisen kuvan kukka on pioni. Eikö olekin ihanan värinen?

      Poista
    2. Aivan ihana, en jotenkin osannut katsoa pioniksi ❤️

      Poista
    3. Joo, näyttää niin erilaiselta kukinnan loppuvaiheessa. Monesti nuo melkein terälehtensä tiputtaneet kukat ovat niin kuvauksellisia, vaikka maljakossa niistä ei olisi enää paljon iloa.

      Poista
  2. Suvikumpu on mahtava paikka, kiva nähdä uusia kuvia sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Ihana nähdä myös puutarhaystävien puutarhojen kasvu ja kehitys. Marja on tehnyt kovasti työtä viime vuosina ja kasvikirjo on aivan mahtava. En varmastikaan sisäistänyt läheskään kaikkea vierailun aikana.

      Poista
  3. Voi että, niin ihania kuvia Suvikummusta! Kaikkea ihanaa, kaunista, söpöä, hauskaa – juuri tuollaista siellä on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Juuri noin kuvaisin minäkin Suvikumpua. On ihan uskomatonta, miten paljon pieniä ja kauniita yksityiskohtia siellä olikaan, kasvirikkauden lisäksi. En varmastikaan ehtinyt havaitsemaan edes puolia kaikista ideoista ja yksityiskohdista.

      Poista
  4. Onpa hauska katsoa omaa pihaansa jonkun toisen silmin :)
    Uusia kuvakulmia.
    Kiitos sinulle Riina näistä kuvista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit kuvista!
      Itsellä ainakin tulee kuvattua omaa pihaa aina samoista kulmista. Ei jotenkin osaa ajatella uusin silmin edes kuvaus tilanteessa.
      Ja oli niin ihana palata Suvikumpuun, kun selasi kuvia nyt vähän myöhemmin. Teillä on kyllä totisesti kaunista! <3

      Poista
  5. Todella Riina olet varmasti löytänyt suuren osan Marjan erittäin kuvauskelpoisesta pihasta. Suvikummun pihaa on tehty ja vaalittu todella ”Rakkaudesta puutarhaan”
    Silmänruokaa oli todella tarjolla runsain mitoin ja sitten se syömäpuoli, siitä myös nautin kaikin makuhermoin. 🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjan piha on tosiaan erittäin kuvauskelpoinen. Sieltä löytyisi kuvattavaa vaikka millä mitalla.
      Ja oli hauska katsoa myös kuvien välityksellä hienoja yksityiskohtia, sillä niitä ei silloin paikanpäällä edes havainnut kaikkia.
      Meille tarjoiltiin silmän- sekä suunruokaa kyllä mahtavan ylenpalttisesti. Ja seurakin oli mitä mainiointa!
      Oli todella kiva nähdä!

      Poista
  6. Upeita kuvia upeasta puutarhasta! Kiva nähdä vierailijan näkökulmasta Suvikummun puutarha. Sen kasvivalikoima on uskomattoman laaja ja tuleehan se ilmi Marjankin omista postauksista, mutta korostuu vielä kun joku toinen esittelee. Kiitos kuvakierroksesta ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjan puutarha on tosiaan ihan uskomattoman monipuolinen ja täynnä niin paljon kaikkea ihanaa.
      Ja kiva, jos tykkäsit kuvakierroksesta! On tosiaan kiva nähdä omastakin puutarhasta kuvia, jonkun toisen silmin. Itse sitä jumiutuu ottamaan kuvia yleensä samoista paikoista.
      Mukavaa viikkoa myös Hiidenkiven puutarhaan!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!