lauantai 29. joulukuuta 2018

Välipäivät


Joulunpyhät ja välipäivät ovat menneet täällä Vaahteramäellä oikein mukavasti.
Jouluna ehdimme nähdä kaikkia rakkaita
ja hieman lekotellakin.
Torstaina ja perjantaina olin jo töissä,
mutta silti koen joulun jatkuvan loppiaiseen asti.


Tänään puutarhassa oli kaunista.
Pieni pakkanen sai kaiken hennon ja utuisen puuterihunnun alle.
Ja vaikka päivä oli pilvinen,
tunnelma oli kuitenkin valoisa.


Rakastan joulua
ja nautin siitä.
Mutta odotan silti jo uutta vuottakin.
Uuden vuoden aloitus on jotenkin niin virkistävää ja toivorikasta.
Uusi puutarhakausikin alkaa tammikuussa.
Johan silloin on chilit ja pelargonitkin kylvettävä.


Oikeastaan odotan jo kovasti puutarhanhoitoa ja kaikkea vihreää.
Ensin tuota kaipuuta voi tyydyttää sisällä,
viherkasvien sekä puutarhasuunnitelmien ja -haaveiden kanssa.


Onneksi puutarha on olemassa,
vaikka näin talvella se uinuu puuterisen lumikerroksen alla.
Juuret pysyvät vahvoina ja elossa,
talvesta huolimatta.
Ja kun aika on kypsä,
kaikki puhkeaa silmuille ja lehteen.
Tämä ajatus on hyvin lohdullinen myös meidän ihmisten elämässä.
Joskus on lepovaiheita, jotka ovat ihan välttämättömiäkin,
vaikka tuntuvatkin sillä hetkellä melkein kuolemalta. 
Mutta juuristo kestää kyllä nekin vaiheet
ja kerää voimia uuteen.


Oikein mukavia välipäiviä
ja valmistautumista uuteen vuoteen!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

12 kommenttia:

  1. So beautiful...hope you have had a merry Christmas :)
    Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Titti! <3
      We had lovely Christmas. I hope you have had lovely Christmas time too! <3

      Poista
  2. Ihana postaus!
    Joo, minäkin odotan uutta vuotta ja varsinkin kun keväällä lähden taas puutarha-alan töihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! <3
      Kyllä on niin ihanaa, kun vuosi vaihtuu ja itse ajattelee, että silloin alkaa jo suorastaan kevät. Ainakin voi käydä katsomassa onko kukkakauppoihin kevätesikot jo tulleet. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö olekin aina ihanaa mennä kohden uutta ja varsinkin kevättä!

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Minäkin pidän uinuvasta talvisesta puutarhasta. Jotenkin näen jo se kevään kasvuvoiman siellä lumen ja jään alla. Lepo tekee meille kaikille ihan hyvää välillä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi!
      Uinuva kasvuvoima on ihmeellistä! Vaikka pakkanen paukkuisi ja tuntuisi, ettei tuolla luonnossa mikään elävä voi selvitä, niin kevään ihme tapahtuu joka vuosi. Se on yksi luonnon ja puutarhan ihanuuksista!
      Lepo tekee tosiaan meille kaikille hyvää. Se puutarha, että puurtarhuri tarvitsee lepoa...

      Poista
  5. Loppiaisena päättyy meilläkin joulu, nyt alkoi viikon loma, on tätä odotettu. Talvinen puutarha on kaunis ja mystinen, siellä ne seuraavan kesän kaikki ihanuudet nukkuvat Ruususen unta herätäkseen keväällä yhdessä rävähdyksessä esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vuoden vaihteessa loma on todella tervetullut lapsille ja myös aikuisille. Yleensä minäkin pidän loppiaiseen saakka lomaa, mutta tänä vuonna oli hieman erilaiset kuviot. Mutta silti olen saanut levättyä, koska viikot ovat olleet niin mukavan rikkonaisia.
      Talvinen puutarha on tosiaan mystinen ja kauneutta löytyy paljon, kun pysähtyy sitä ihailemaan.
      Samalla voi alkaa haaveilemaan uudesta kasvukaudesta ja uusista suunnitelmista.
      Puutarha on tosiaan kuin sadun Ruusunen, joka herää unesta kevään myötä. Se on aina ihme! <3

      Poista
  6. Talvinen puutarha kukkii ja viheriöi jo mielessä ja suunnitelmia on juuri nyt niin ihana tehdä. Jotain pientä puhdettakin saattaa talvella löytyä, minä jätin tietoisesti risut odottamaan joululomaa ja kylläpä voi hakettaminenkin olla kivaa kun mitään muuta ei juuri nyt ole puutarhassa tehtävissä :)

    Kauniina ja levollisena uinuu Vaahteramäki ja toden totta, ensimmäisten kylvöjen aika on ihan kohta käsillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, puutarhurin mielessä puutarha viheriöi ja kukkii jo ja suunnitelmat lentävät vilkkaina ja aika suureellisinakin. Jotenkin tähän aikaan vuodesta kaikki tuntuu olevan mahdollista. Se on aika ihanaa.
      Ja pitäähän niitä suuria suunnitelmia ollakin. Silloin ainakin osa niistä toteutuu ja turhat suunnitelmat karsiutuvat tai siirtyvät kevään koittaessa.

      Minä ihailinkin sinun risu- ja haketussavottaasi kuvastasi. Tuo on viisas teko. Nythän tuollaisille puhdetöille on enemmän aikaa, kuin kasvukauden aikana. Samalla saa nauttia puutarhasta ja puutarhahommista. Joskus talvella kompostin kääntäminenkin tuntuu juhlavalta puutarhatyöltä. :)

      Annetaan puutarhojen uinua vielä hetki rauhassa ja valmistellaan me uutta kasvukautta, ainakin mielissämme ja taimimultaa pöllytellen.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!