maanantai 19. maaliskuuta 2018

Siroliuska-aralia

 siroliuska-aralia
Schefflera arboricola
ヤドリフカノキ


Japanihuoneessamme kasvaa siroliuska-aralia.
Olen saanut pienen alun puutarhaystävältäni Katariinalta 7 vuotta sitten.
Juurrutin pistokkaan vesilasissa
ja sen jälkeen se onkin kasvanut aivan kohisten.
Näin keväällä sitä on helppo vähän leikellä ja trimmailla,
jos se sojottaa liian innokkaana joka puolelle. 
Leikatuista versoista, 
voi juurruttaa itselleen tai ystävilleen kätevästi pistokkaita.


Siroliuska-aralia pitää lämpimästä ja valoisasta kasvupaikasta. 
Se ei kuitenkaan tykkää olla ihan paahteisen ikkunan lähettyvillä.
Siroliuska-aralia ei myöskään tykkää liiasta kastelusta, 
vaan pintamullan on hyvä kuivahtaa kastelujen välissä.
Erityisesti kesällä se nauttii myös suihkuttelusta.
Lannoitusta annan sille maaliskuusta-marraskuuhun.

Se on siis helppohoitoinen ja nopeakasvuinen,
aloittelevallekin viherpeukalolle sopiva kasvi.

Huonekasvikirjat kertovat, 
että siroliuska-aralia on altis kilpikirvoille ja vihannespunkeille.
Minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut mitään ongelmia sen kanssa.
Talvella lehtiä saattaa tippua valonpuutteen takia, 
mutta kasvi kasvattaa reippaasti uusia lehtiä valon lisääntyessä. 


Olisiko sulla hyvä paikka tälle eksoottiselle ja sirolle huonekasville?
Kysy pistokasta ystävältäsi tai kurvaa kukkakauppaan. :)

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

21 kommenttia:

  1. Ihana siroliuska-aralia! Ja sopii paikkaansa. Minulla on kasvin kaksivärinen muoto, eli lehdet ovat vaalean ja vihreän sekoitusta. Melkein kyllä tuo sinun vihreäsi miellyttää silmää enemmän. Kasvi tarttui mukaan poistohyllystä eurolla ja se sai kasvilampun avukseen, kun pudotti talven pimeydessä niin paljon lehtiä. Nyt kevään tullen on alkanut piristymään. Nyt kun ulkona ei vielä voi paljoa puutarhuroida, on ihana lukea huonekasveista😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kaksivärinenkin on todella kaunis! Tuo vaaleutta vihersisustukseen.
      Minusta on hauska, että sekä ulkona puutarhassa, että sisällä huonekasveissa lehdissä on monia sävyjä. Ne tuovat kontrastia ja mielenkiintoa vihreyteen.
      Minunkin siroliuska-araliani pudottaa talvisin aina paljon lehtiä. Sekin tarvitsisi lisää valoa pimeimpään aikaan. Mutta onneksi se innokkaasti tekee uusia lehtiä, kun valo lisääntyy.
      Huonekasvit ja niiden vihreys ovat tosiaan tämän ajan pelastus. Vihreys on niin virkistävää.

      Poista
  2. Tuo on tosi suloinen. Mulla ei vaan jostain syystä tuo(kaan) pysy elossa. Olen kaksi menettänyt. Pistokkaat olivat eri kasveista ja hyvinvoivia. Aluksi ihan kasvoivat ja voivat hyvin. Viimeisin näytti ihan kuin olisi paleltunut, vaikka ei oikeastaan ole mahdollista, koska muut siinä olevat kasvit eivät kärsineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi!
      Miltä lehdet näyttivät? Olivatko kalvakoita, vai kuivan näköisiä, vai pudottiko vain kaikki lehtensä?
      Liian pimeässä se pudottaa lehtiään ja siitä saattaa tulla ihan harva, kun nivelvälit pitenevät.
      Myös liian runsas kastelu saa sen pudottamaan lehtiään.
      Liian kirkkaassa valossa sen lehdet taas kellertyvät ja tulevat kalvakoiksi ja putoavat myös aikaa myöten.
      Sellainen hajavalo on sille sopivin.
      Jos haluat vielä kerran kokeilla, mun hujopista saat pistokkaan. :)

      Poista
    2. Kiitos, mieluusti otan pistokkaan. Lehdet siis ruskettuivat pehmeiksi, ihan kuin paleltuneilla kasveilla. Kasvi on ollut kokoajan samassa paikassa.

      Poista
    3. Saat multa pistokkaan. Kolmas kerta sanoo varmasti toteen.:)

      Poista
  3. Oikein kaunis ja suloinen on sinun araliasi.
    Meillä se ei ole viihtynyt jostain syystä, en ole nyt kyllä pitkään aikaan kokeillutkaan.
    Minun araliaani taisi tulla niitä punkkeja.
    Hauskaa, että sinun araliasi on menestynyt hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Aralia on kyllä suloinen, sen siro olemus tekee sen.
    Voi harmi, että araliaasi tuli punkkeja. Se oli varmasti syy huonoon menestykseen, sillä muuten se on kyllä helppo.

    VastaaPoista
  5. Onpa hauskan näköinen kasvi. Heti aloin katsella tätä olohuonetta siihen malliin, että mihinköhän tuollaisen kukan voisi sijoittaa :)
    Mukavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo siroliuska-aralia on todella kiva kasvi. Ja sitä voi pitää leikkaamalla, juuri sen kokoisena kuin haluaa. Jos haluaa viidakkotunnelmaa, sen voi antaa kasvaa vaikka kattoon asti... :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin Outi! <3

      Poista
  6. Tuo on nostalginen kasvi minulle. Ensimmäisiä huonekasvejani ensimmäisessä kodissamme. Tuo, peikonlehti ja kissos (vai kissus tms.) sekä traakkipuu. Nykyisin huonekasvit ovat minimissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muisto! Ensimmäinen koti on aina niin tärkeä paikka. <3

      Poista
  7. Siroliuska-aralia sopii Japani-aiheiseen huoneeseenne loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siinä tosiaan on jotain tosi sopivaa Japani-huoneeseemme. 🌿

      Poista
  8. Tuo on kaunis!
    Harmi kun meille ei oikein mahdu viherkasveja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siroliuska-aralia on kaunis, siroine lehtineen. Mutta kasvaa kyllä aika kookkaaksi, jos sitä ei leikkaa.

      Poista
  9. Kuinka leikkaat araliaa?�� onko jotain oikeaa tekniikkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen leikannut keväällä, versovan oksan jälkeen. Näin ei jää mitään tappeja. Juurtuu muuten todella helposti ja siitä saa uusia kasveja.

      Poista
  10. Meillä on ruukussa 3 toisiinsa kietoutunutta siroliuska-araliaa. Nyt yhden varsi on alkanut mustua keskeltä ja musta leviää myös lehtiin, jotka alkavat pudota.
    Mikä mahtaa olla ongelma?
    Onko ratkaisua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen huomannut, että siroliuska-araliaa on vähän vaikea kastella näin pimeän aikaan. Se tiputtaa mullakin aina aika paljon lehtiä talvisin. Uskoisin, että mustuneet varret ovat merkki liikakastelusta. Nyt kastelua voi vähentää aika paljon kesään verrattuna, kun valoa on niin vähän. Siroliuska-aralia saattaa pudottaa lehtiä myös kuivuuden vuoksi, mutta en usko mustuminen johtuu siitä.
      Jos multa on märkää, anna sen kuivahtaa ja leikkaa mustuneet kohdat pois, jos se on mahdollista.
      Yleensä tähän aikaan vuodesta ei vaihdeta multaa, mutta tässä tapauksessa voisi katsoa onko juuristo liian märässä ja mädäntymässä. Silloin ehdottaisin, että multa vaihdetaan uuteen ja pidetään kasvualusta ilmavana ja annetaan sen kuivahtaa kastelujen välissä. Myös juuristosta voi leikata huonot juuret pois. Kasvin voisi sijoittaa myös valoisalle ikkunalle talveksi, jos se on mahdollista.
      Terveestä kasvinosasta voisi juurruttaa myös uuden kasvin tai kasveja, jos tämä mullanvaihtoprojekti tuntuu liian työläältä. Tai jos haluaa varmistaa kasvin elämän uutena pistokkaana.
      Toivottavasti näistä ohjeista on apua.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!