sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Leikkimökki, taukotupa, terapiahuone, kasvihuone...


Arvatkaa, missä olen viettänyt pari viimeistä iltaa?
No, helppo varmasti arvata.
Lyhyen historiansa aikana, kasvihuoneesta on muodostunut 
jo monimuotoinen ja -tarkoituksellinen tila.
Osasin vain pienen hitusen aavistaa,
 kuinka tärkeä ja terapeuttinen voi lasihuone puutarhassa ollakaan.
Olen mennyt sinne ihan vain pariksi minutiksi hengähtämään töistä tultuani, 
käynyt syömässä 15 minuutin lounaan kotitoimistopäivinä,
istahtanut lukemaan puutarhalehtiä hetkeksi,
ja  mikä parasta, päässyt jo hieman tositoimiinkin. 
Olen odottanut kasvihuonetta niin  monia vuosia,
etten meinaa oikein edes tajuta, että minulla on nyt sellainen.
Aamuisin täytyy ensimmäisenä ikkunasta tarkistaa, että onhan se vielä paikallaan. 

 Illalla aurinko värjää taivaanrantaa
 ja säteet osuvat myös mahtavasti kasvihuoneen hyllyihinkin.






 Ostin taas lisää orvokkeja.

 Tähän aikaan vuodesta järvikin näkyy meille mahtavasti.
Myöhemmin kesällä puiden lehdet peittävät näkymän aika tarkasti.
Jäät ovat lähteneet tällä viikolla meidän kylän kohdalta, järven lahdesta.


Olen hieman yrittänyt luoda kasvihuoneen käytännön systeemejä.
Kylvöalustan/-pöydän alla on sopivasti tilaa erilaisille tarvittaville tavaroille.
Mullat laitoin sinkkiastioihin.

 Puutarhamulta, lecasora ja kylvömulta ovat helposti saatavilla.
Kohta tarvitaan lisäksi kesäkukkamultaa ja lannotteita.

 Kylvöalustalle voisi kylvää suoraankin,
mutta käytän mieluummin kylvöastioita ja -alustoja.
Näin se on helpompi pitää siistinä. 
Työskentelykohdalla käytän suojana kenkä-/kura-alustaa.
Roskistakin tarvitsee vähän väliä.
Nappasin sellaisen kompostin vierestä. Olen säilyttänyt siinä aiemmin kompostikuiviketta.
Mutta nyt se oli tarpeellisempi täällä. Kuivike saa mennä muuhun säilöön.

Vanhempani ovat tuoneet joskus lahjaksi tällaisen kivan harja-rikkalapiosetin.
Se on ollut takan vieressä, mutta hieman vähällä käytöllä.
Kasvihuoneessa se on juuri sopiva kylvöalustan lakaisuun.

 Aloitin jo hieman kylvämällä kesäkukkia.
Kylmällä ne eivät vielä idä, 
mutta sään lämmetessä ne itävät nopeammin, kuin suorakylvettäesssä.

Pakko nimittäin oli päästä jo kylvöhommiin täälläkin.
Sisällä alkaa olla hieman ahtaanpuoleista. 
Mies jo hieman huomautti,
kun pelargonipurkitkin vaan lisääntyvät, muiden taimien lisäksi.
Mutta eihän sille mitään mahda, jos pistokkaat juurtuivat niin loistavasti. 
Ei aikaakaan, kun kaikki sisällä olevatkin pienokaiset pääsevät ulkoilemaan.
Tuossa keskellä näkyy muuten, pääsiäismunakennoston uusiokäyttöä.

Vielä ei ole ihan yöttömiä öitä.
Se on toisaalta ihan hyvä,
että tämä intoilija malttaa käydä välillä nukkumassakin.

Tänään ei ole mitään ihmeellistä ohjelmaa,
joten voitte arvata, missä olen.
Täytyisi kyllä tarttua hieman haravanvarteenkin.
En haravoi yleensä kovin tarkasti ja putipuhtaaksi,
jotta ravintoaineitakin jää nurmikolle.
Mutta alatanner on niin roskainen puiden oksista ja vanhasta nurmesta,
että se täytyy kyllä haravoida, jotta uusi nurmi pääsee vauhtiin.

Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita!

Kasvihuone unelmani toteutui yhdessä Willab Gardenin kanssa. 
Postauksen kuvissa blogiyhteistyönä saatuja Plastexin Evergreen kastelukannuja.
Siemenet saatu blogiyhteistyönä Nelson Gardenilta sekä itse ostettuja.

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

26 kommenttia:

  1. Meillä myös purkkiarmeija leviää asunnossa ja eilen valloitin saunan lauteet auringonkukille ja krasseille. Taisi muuten olla samoja krasseja kuin sinulla kuvassa. Kivaa sunnuntaipäivää! Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan älynyt saunanlauteita tuohon tarkoitukseen valjastaan. :D Saunassahan olisi ikkunakin ja valmiit tasot.
      Minä olen aina ihaillut noita tummia krasseja, mutta nyt vasta ekaa kertaa ostin niiden siemeniä.
      Kivaa uutta viikkoa! <3

      Poista
  2. Ihanaa kun olet jo päässyt laittamaan kasvaria kuntoon. Haaveestasi on tullut totta ja saat nyt nauttia siitä täysin rinnoin. Toivottavasti nyt vaan tulisi niitä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä pian lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :) Lämpimämpiä säitä odotellaan jo kovasti, että varsinaiset kasvarin kasvit pääsisivät muuttamaan uuteen kotiinsa.

      Poista
  3. Ihana ja aivan ihanat nuo pallukat tuossa rinteessä. Noita himoitsen tännekin lisää! Kannattaa muuten laittaa mustat lintutarrat tms., jotteivät linnut lennä päin laseja. Meillä kävin alkuun niin. Sitten löysin tarrat ja enää ei vahinkoja käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Pallotuijat ovat munkin suosikkeja. Ne ovat niin monikäyttöisiä ja niitäkin löytyy niin monen kokoiseksi kasvavaa, että käyvät moneen tarkoitukseen. Vähän muistuttavat puksipuutakin, joka on meille liian arka. Anopilla sekin tosin kasvoi monta vuotta, mutta se toissa talvi oli sille liikaa.
      Olenkin miettinyt tuota lintuasiaa. Meillä on paljon lintuja, eikä ole kiva jos ne lentelevät päin laseja. Mietin myös lintujen kakkailuja. Meillä saa terassinkin pestä joka viikko, katsotaan kuinka usein kasvarin lasit täytyy puhdistaa.

      Poista
  4. Oon onnessani sun puolesta! Täällä vielä kauniista kasvarista haaveillaan. Ihana tunnelma alimmassa kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrilli! <3
      Muista, että haaveilla on taipumus toteutua. :)

      Poista
  5. Juuri näin, kevät ja uusi kasvihuone siitä saa heti oikean otteen ja ihanan kevät/ kesän odotus paikan.
    Yöpakkaset ne kyllä saisi mennä vaikkapa pohjoisnavalle ja tänne aurinkoa ja lämpöä, eipä pieni lämmin sadekaan olisi haitaksi.
    Myötäiloitsen uudesta kasvihuoneestasi ja käyhän vain aamuisin kurkistamassa ikkunasta onko se siellä ja siellähän se on tuo ihana uusi
    ilon kohde.
    Onnea ja menestystä uuden kasvarin myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin voisin lähettää yöpakkaset jo pohjoisnavalle ja niin ne taitavat vapuksi mennäkin sinne. :)
      Kiitos myötäilosta, se on niin mieltä lämmittävää! <3

      Poista
  6. Mitä, maltatko lähteä kasvarista yöksi pois? On se niin hieno, että taatusti itsekin tarkastaisin aamuin illoin, ettei kukaan ole unelmaani pois vienyt. Käytännön toiminnot varmasti hioutuvat ajan kanssa, mutta hyvä niitä on miettiä jo alkuvaiheessa. Oletko suunnitellut kasvariin lämmitystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä meinaa malttaa, mutta vielä pimeys ja kylmyys ajavat sisälle kyllä innokkaimmakin höyryäjän.
      Onneksi, kukaan ei ole vielä ainakaan varastanut kasvariani tai haaveeni toteutuminen ei ole haihtunut ilmaan. :)
      Niin varmasti, moni asia ja käytäntö vielä hioutuu, kun varsinaiset kasvit muuttavat sinne. Katsotaan, millaiseksi se aikanaan muodostuu.
      Olen miettinyt lämmitystä, mutta ajattelin siirtää sen hankkimista vielä. En tähän kevääseen sitä vielä hanki, vaikka saisin tietysti kasvit aiemmin sinne. Laitoin eilen lämpömittarin kasvarin sisään, ja heti lämpö kipusi +23:een asteeseen. Ikkunaluukutkin aukeavat päivisin säännöllisesti. Mutta yölämpötilat ovatkin sitten ihan toista. Melkein joka yö on ollut vielä pakkasen puolella.

      Poista
  7. Voi vitsit! Voin kyllä uskoa sen onnellisuuden määrään jonka tuosta kasvarista saat!!! Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän saisi onnellisuusmittarin? Lukemat olisivat varmasti huimat. :)
      Mutta toisaalta, välillä ei meinaa oikeasti sisäistää tai tajuta, että se seisoo oikeasti paikallaan. Tosin siellä puuhaillessa alkavat aivotkin paremmin sisäistää asian.

      Poista
  8. Hyvä idea säilyttää multa ämpäreissä. Kauniimpaa kuin kirjavat säkit. Kylvöjen kanssa on täälläkin pientä tilanahtautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin näin alkuun se toimii hyvin. Multaa on parempi ottaakin ämpäristä kuin pussista.
      Kylvöt määrittelevät varmasti monen huushollin sisustuksen tähän aikaan vuodesta. Mutta eikö se vihreä olekin niin trendikästä? :) Me puutarhailijat taidetaan liidellä trendien huipulla. Tuolla ylempänä toinen Katja eli paleredrose on sisustanut saunankin vihreällä. :D

      Poista
  9. Upea ilmestys, melkein kuin toinen olohuone. Mukavia ja innostavia hetkiä kasvihuoneessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! <3
      Kasvari tuntuukin toiselta olohuoneelta. Ainakin vielä, kun ulkona muuten on viileätä istuskella.
      Eilen vieraatkin ohjattiin kasvariin kahville.

      Poista
  10. Monettakohan kertaa onnittelen, mutta ei liene koskaan liikaa onnitella siitä onnentunteesta, jonka tuollainen kasvihuone saa tuntemaan! Hyvä idea nuo multaämpärit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos monista onnitteluista! Iloitsen niin kovasti teidän myötäilosta! Se on täällä puutarhablogimaailmassa niin huippua, toisten iloista osataan myös iloita.
      Kiva, jos multaämpäri-idea tuntui toimivalta.

      Poista
  11. Onnea uudelle kasvihuoneelle! Ihanalta se näyttää, ja onni on tuolla puuhailla valoisina kevätiltoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terrafiore! <3
      Illallakin siellä on vielä aika pitkään lämmintä, niin puuhailua voi jatkaa pidempään kuin ulkona.

      Poista
  12. Niin ihanaa! Ihan sanaton ilo tuosta kasvihuoneesta! Ei voi olla ihanampaa hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jos me mennään sanattomaksi, siinä on jotain todella ihanaa!!!! :D :D :D
      Olen kyllä niin onnellinen, en ehkä mistään tavarasta ole koskaan ollut onnellisempi.

      Poista
  13. Hienolta näyttää! Täällä myös säännöllisesti huomautellaan, että mihinhän sitä mahtuisis syömään... Täytyy kyllä tulla katsastamaan tuo ihanuus ihan livenä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! <3
      Tervetuloa tarkastuskäynnille! Mites ne meidän seudun matkaajien kakkubileet? :) Täytyykin laitella viestiä...

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!