perjantai 21. huhtikuuta 2017

Apulaisia puutarhassa

Blogiyhteistyö: Viherrinki Oy


Puutarha on kiehtova kokonaisuus.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja 
siksi puutarhaa olisi hyvä ajatella ja suunnitella suurempana kokonaisuutena,
kuin pelkästään muutaman lempikasvin perspektiivistä.
Puhutaan myös paljon puutarhan monimuotoisuudesta.
ja silloin tulevat kuvaan mukaan myös monet eläimet.
Sillä ilman eläimiä, niitä pienimpiäkään öttiäisiä,
meillä ei ehkä olisi koko puutarhaa.
Me tarvitsemme näitä uutteria pölyttäjiä ja 
koko luonnon kiertokulkua, myös eläimien taholta.


Hedelmiä ja marjoja tulee vain
jos kukat ovat kunnolla pölyttyneet.
Monet omena- ja hedelmäpuulajit ovat osittain itsepölytteisiä,
mutta vasta toisen samaan aikaan kukkivan omenapuun siitepöly 
tuottaa paljon isoja ja ensiluokkaisia omenoita.
Ristipölytys lisää myös muiden hedelmäpuiden satoa.


Omenapuiden ja muiden hedelmä- ja marjakasvien pölytyksen onnistumisessa
 me puutarhanomistajatkin voimme auttaa. 
Istuttamalla puutarhaan saman aikaisesti 
pölytystarpeessa olevien kasvien kanssa kukkivia sipulikasveja, perennoja ja pensaita, 
varmistamme pölyttäjien viihtymisen puutarhassamme.
Se lisää varmasti myös meidän omaa viihtyvyyttämme. 
Itse en ainakaan tiedä mitään kauniimpaa,
kuin omenapuut täydessä kukassa, yhdessä sipulikukkameren kanssa. 
On hyvä istuttaa myös aiemmin kukkivia sipulikukkia ja perennoja,
jotta pölyttäjillä on heti ruokaa tarjolla, kun talvehtivat apulaiset heräilevät keväällä.


Puutarhaa suunnitellessa on siis tärkeää ottaa huomioon myös tämä pölytysseikka. 
Seuraavista kuvista löytyy loistavia perennoja,
jotka ovat pölyttäjien suosiossa.

Aquilegia ´Winky Red & White`
Akileija on helppo vanhanajan perenna.
Lajikkeitakin löytyy moneen makuun.

Galium odoratum
tuoksumatara
Tuoksumatara kasvaa upeaksi matoksi.
Se kukkii kesäkuussa valkoisin pienin, tuoksuvin kukin.
Tuoksumatara viihtyy kostealla ja varjoisella kasvupaikalla.

Lavandula angustifolia
 tähkälaventeli 


Rantakukka (Lythurm) ja tädykkeet (Veronica)  
ovat sekä pölyttäjien, että perhosten suosikkeja.


Echinacea purpurea
valkoinen kaunopunahattu

 Monarda media
väriminttu

Tässä vain muutamia esimerkkejä pölyttäjiä suosivista kasveista.
Aihetta kannattaa tutkailla itsekin lisää,
sillä se antaa ihan uuden ulottuvuuden myös oman puutarhan suunnitteluun.
Ja mikä parasta, siitä hyötyvät niin eläimet kuin ihmisetkin.
Pölyttäjä houkuttelevista kasveista voi myös kysyä palvelevasta puutarhaliikkeestä.
Puutarhurit auttavat mielellään oikeiden kasvien valinnassa.



Wildlife Garden mehiläispönttö - punainen - Wildlife GardenWildlife Garden perhospönttö - keltainen - Wildlife Garden

 Puutarhaan voi ripustaa myös Wildlife Gardenin mehiläiskodin ja perhospöntön.
Nämä suloiset pikkutalot ovat myös puutarhan kaunistajia
hyötynäkökulman lisäksi.


 Omenoiden pölytyksen lisäksi, omenasatoon vaikuttaa olennaisesti
myös omenalajike ja -lajikkeen taudinkestävyys.
Markkinoilla on paljon tehokkaita, myrkyttömiäkin  kasvinsuojeluaineita 
ja ne auttavat kaiken hoidon lisäksi samaan terveämpiä hedelmiä.
Mutta aina pelkästään omat ponnistelut puutarhan hyväksi eivät hyödytä.
Koko naapuruston tulisi yhteistuumin hoitaa kasvejaan 
ja huolehtia kasvitaudeista ja esim. omenaruvesta.

Vaihtoehtona kasvinsuojeluaineille ja suurelle hoitorupeamalle on
jalostettu terveet ja ruvenkestävät Siloposki-omenalajikkeet.
Siloposket mahdollistavat terveiden, virheettömien,
 taudittomien omenoiden kasvattamisen kotipuutarhassa ilman torjunta-aineiden käyttöä 
kasvitautien kurissapitämiseksi.

Lue lisää Siloposkista ja niiden jalostustyöstä täältä.
Onnistuneen pölytyksen avaimet löydät puolestaan täältä.

~

Pölyttäjiä houkuttelevat kasvit ja SiloposkiⓇ-omenat 
löydät lähimmästä Viherrinki myymälästä.


Viherrinki ketju on yksityisten, 
ammattitaitoisten ja palvelevien 
puutarhakauppojen muodostama markkinointirengas. 
Ketjun toimintaa hallinnoi Viherrinki osakeyhtiö. 
Viherrinki-myymälät ovat persoonallisia, 
oman paikkakuntansa erikoisolosuhteet hyvin tuntevia puutarha-alan erikoisliikkeitä.
Viherrinki ketjun myymälöitä löytyy ympäri Suomen.
Täältä löydät myymälän, joka palvelee lähinnä sinua.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

20 kommenttia:

  1. Tuota tuoksumataraa laitoin viime kesänä mökkipihaan. Etsin varjoisan paikan kasveja ja mm tämä tuli esiin. Toivottavasti selvisi talvesta ja alkaa levitä kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksumatara on minusta niin kaunis ja tuoksu on aivan ihana. Toivotaan, että sun tuoksumatara leviäisi suureksi matoksi nopeasti.

      Poista
  2. Hyödyllinen postaus, tärkeää tietoa. Ja niin kauniit kuvat. - Hyvää alkavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus tuntui hyödylliseltä ja ilahdutti! Hyvää alkavaa viikonloppua myös Pihakuiskaajan puutarhaan! <3

      Poista
  3. Ideoita herättävä postaus :) Tuoksumatara on jo ostoslistalla, ihastuin siihen viime talvena puutarhakuvia selaillessani netissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus herätti ideoita! :)
      Tuoksumatara on todella kaunis, suosittelen sitä lämpimästi!

      Poista
  4. Tärkeän aiheen lisäksi hurmaavia kuvia. Toivat auringon harmaaseen aamuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna tarvittiinkin aurinkoa tai meilläpäin se oli enemmän tarpeen ennen puoltapäivää, kun räntää tuli taivaan täydeltä. Nyt paistaa aurinko kauniisti, vaikka välissä saatiin myös rakeita ja ukkosti. Mutta kevättä tämä kaikki tekee.
      Kiva, jos postaus ilahdutti myös sinua! <3

      Poista
  5. Me asutaan aika syrjässä metsän ja peltojen reunassa, joten jos jonkin sortin pörriäistä on aina pihassa riittänyt. Silti olen ajatellut vielä erikseen istutella myös perhosille niiden lempikasveja ja koittaa muutenkin tehdä pölyttäjien elämän mukavaksi. Mehiläisistäkin haaveilen. Piha on myös suuri ja osittain metsikköinen, joten tänne on helppo jättää vaikka puunrunkoja lahoamaan pikkuväen mieliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon läheisyydessä on ihmisillä, sekä eläimillä parasta olla. Piilopaikkoja ja suojaa löytyy, ruuan lisäksi. Sun haaveet kuulostavat mukavilta ja saat houkuteltua varmasti lisää asukkeja pihapiiriinne.

      Poista
  6. Pölyttäjiä on hyvä muistaa erityisesti kevään kukkijoilla, silloin niillä on pulaa kukista. Haaveissa olisi oma mehiläispönttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! alkukeväästä ne tarvitsevat ravintoa, se on niiden selviytymisen kannalta tärkeää. Ruotsin puutarhamessuilla näin vuosi sitten paljon ohjeita pölyttäjien ruokintaan. Oli jos jonkinlaista reseptiä ja ruokintasysteemiä. Mutta kasvien avulla ruokaa saa varmasti myös riittämään apulaisille. Mehiläispönttö olisikin huippujuttu, hunajakin on niin herkullista ja silloin pölyttäjiä olisi varmasti apuna.

      Poista
  7. erittäin tärkeä aihe, hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! <3
      Sun sanat lämmittivät paljon, kun tietää, että tää aihe ja yleensä luonto ovat sun erikoisalaasi.

      Poista
  8. Voi että minun piti tänä keväänä hommata ystävältä saamaani pörrinpesään kimalaisyhdyskunta, mutta harmikseni Forestum ei enää toimita niitä😞 Pitäisi kuitenkin ripustaa pönttö jos vaikka joku ihan luonnon populaatio ottaisi sen kodikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi ettei suunnitelmasi onnistuneet! 😔 Susta ois tullut loistava kimalaisten tarhaaja.
      Kokeile kuitenkin, jos saisit luonnollisesti tarhan puutarhaasi. 🐝

      Poista
  9. Voi että tämä on kiva aihe jutustella! Hyödyllisiä hyönteisiä houkuttelevat kasvit kiehtovat! Ja miten tuo Tuoksumatara näytti niin kivalta, sitähän voisi lisätä tyhjään kohtaan tuonne takarinteen kosteikkoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan monet näkökulmat tekevät tästä puutarhailusta niin kiehtovan, josta riittää juteltavaa, mietittävää ja ihailtavaa loputtomasti!
      Tuoksumatara on mahtava kasvi, suosittelen sitä lämpimästi. Tuon tuoksumatara-maton olen kuvannut Marketanpuistossa. Siellä sitä kannattaa käydä ihailemassa, jos haluaa nähdä sen livenä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!