lauantai 25. helmikuuta 2017

Helmikuinen Vaahteramäki


Viime aikoina olen liehunut puutarharetkillä ja ollut niin innoissani taimikasvatuksesta ja huonekasveista,
 että pihakierrokset ovat jääneet väliin, 
ainakin kameran kanssa.
Eilen nappasin kameran kaulaani postinhakureissulla ja 
nautiskelin lumisesta maisemasta.
Meillä on ollut vain hitusen lunta pitkän aikaa,
mutta naapurikunnan Lahden MM-kisojen kunniaksi, 
maisema muuttui kuin taikaiskusta lumisemmaksi.
Ja koululaisillakin alkoi hiihtoloma,
joten lumi tuli täsmäajoituksena.

 Aurinko oli kuin hippasilla
kuvaukseni aikana.
Välillä se paistoi niin kauniisti pilvien lomasta
ja hetken kuluttua meni piiloon pilven taakse.
Mutta tästä se kevät lähtee.
Valo on aivan toisenlaista kuin kuukausi sitten.

 Tuohon katoksen paikalle on tulossa
kevään odotetuin ja jännittävin juttu,
nimittäin kauan haaveiltu kasvihuone.

mustilanhortensia
Hydrangea paniculata ´Mustila`
ノリウツギ


syyshortensia
Hydrangea paniculata ´Jane`, Little Lime  
ノリウツギ

 Kasvimaa uinuu talviunta.








Jokaisen talven sydämessä 
on väräjävä kevät,
ja jokaisen yön hunnun takana on 
hymyilevä aamunkoitto.
~Kahil Gibran~



Mukavaa laskiaisviikonloppua,
hiihtolomaa ja 
kisahuumaa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Melko keväisiä ovat jo kuvasi, vaikka lunta tulikin! Saman olen huomannut: paljon on päivä pidentynyt yhtäkkiä. Malttamattomana jo odottelee, että kevät pääsisi vauhtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ulkona on ihan kevään tuoksu, linnut laulaa ja tuo valo on niin virkistävää. Eletään ihania aikoja. :)

      Poista
  2. On kyllä kaunista. Oikein ihanaa hiihtolomaa koululaisille ja mukavaa viikonloppua sinulle ❤️

    VastaaPoista
  3. Upeita talvimaisemia, vaikka kevättä kovasti odotellaankin :) Kasvihuone on tulossa upeaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kivempaahan se on kevättäkin odotella auringonpaisteessa ja valkoisen hangen kirkkaudessa. :)
      Kasvihuone tulee olemaan keskeisellä paikalla. Se on haaveitteni täyttymys, joten on hienoa, että se näkyy joka puolelle puutarhaa ja sisältäkin käsin.

      Poista
  4. Näyttää niin kauniille kun lunta on maassa, ihan oikea talvikeli, välillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on oikeat hiihtolomakelit. Se on ihana juttu. :)

      Poista
  5. Ai että mie tykkään tästä talvisen luonnon kauneudesta, vastapainoa kesän kaikille väreille! On sinulla kaunis pihapiiri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! <3
      Talvinen luonto on jotenkin niin rauhoittava ja armahtava, vaikka kevätkaipuu onkin kova.

      Poista
  6. Lumi tosiaan satoi täydelliseen aikaan. Tosin kevät fiilis haihtui ja narsissit jäivät kaupan hyllylle. Ihana luminen Vaahteramäki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen tulolla oli täydellinen ajoitus. Mekin olimme MM-kisojen avajaisissa Lahden torilla ja lumisade alkoi melkein täsmälleen samaan aikaan kuin avajaisetkin alkoivat. Seisoimme kauheassa tuiskussa, mutta se ei haitannut fiilistä ollenkaan, päinvastoin. :)
      Kyllä se kevätfiilis sieltä tulee. Auringonpaiste sen tuo, ja silloin alkaa kaipaamaan taas narskuja.

      Poista
  7. Kohta on jo maaliskuu, joten voiton puolella ollaan. Kuvissa valo näyttää jo keväiseltä. Toivotaan aurinkoisia päiviä kisakatsojille ja lomalaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtoloma on jotenkin sellainen taite. Sen jälkeen alkaa maaliskuu ja kevätkuukaudet. Vaikka minä olen höpöttänyt keväästä jo loppiaisesta lähtien. Mutta nyt voi vähän paremmalla omalla tunnolla olla kevätfiiliksissä.
      Aurinkoisia päiviä tosiaan olisi toiveissa! Eilen olikin taas aivan unelmien sää, tänään on pilvisempää, mutta leppoisa keli silti.

      Poista
  8. Mahtavia valopäiviä on jo ollut ja mikä parasta, juuri kisojen aikaan. Luminenkin puutarha on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo on ollut tosiaan kaunis ja virkistävä!
      Eilen kisavieraita helli mahtava sää, eikä tänäänkään näytä kurjalta, vaikka pilviä onkin.
      Lumi kuorruttaa puutarhan ihanasti ja tuo valoa entisestään. <3

      Poista
  9. Teidän talo on niin kaunis ja upealla paikalla! Kauniit kuvat. Mukavaa viikonloppua, Riina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Satu! <3
      Mukavaa laskiaissunnuntaita ja lomaa sinulle!

      Poista
  10. Puutarhasi on todella kaunis talvellakin! Ihanat kuvat. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! <3
      Ihanaa laskiaissunnuntaita sinullekin! :)

      Poista
  11. Sun puutarhas on täynnä hianoja yksityyskohtia talavellaki.
    Juu, luanto siivos ittensä sopivalla hetkellä ja näyttää kisaviarahille parahimmat pualensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! <3
      Luonto tosiaan siivos ja kuorrutti itsensä juuri oikealla hetkellä. Olisi kiva, jos ulkomaalaiset kisavieraat näkisivät Suomen kauneuden parhaat puolet. Lahdessa on kivaa vipinää nyt. Toivottavasti kisat tekisivät hyvää Suomen maineelle ja paikalliset yrittäjätkin hyötyisivät kisojen järjestämisestä. :)

      Poista
  12. Hienot talviset kuvat. Odotan jo vaan niin kovasti kevättä, että lumien haluaisin äkkiä sulavan. Mutta eiköhän se kevät koita maaliskuun vaihtuessa, toivon mukaan. Ainakin valo on jo mukavasti lisääntynyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! <3
      Kyllä täälläkin odotellaan lumien pikaista sulamista. Mutta kiva, jos hiihtolomien ajan vielä olisi valkoinen maa. Sitten saa mun puolesta sulaa vaikka yhdessä yössä. :)
      Kevään iloa ja odotusta! :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!