tiistai 1. marraskuuta 2016

Vihreä ruuhka

 maksaruoho (Sedumマンネングサ) 
 ja 
mehitähti (Sempervivumセンペルビブム)

Tänään vaihtui marraskuu.
Huomenna onkin luvassa jo talvi, lumimyräkän myötä.
Kodinhuoneen ovella on vielä tänään vihreä ruuhka.
Kivikkokasvipenkkini kukoistaa ja voi hyvin,
ainakin levinneisyydestä päätellen.

 Maksaruohot ja mehitähdet ovat ihania vihreyttäjiä.
Ne säilyttävät värinsä säästä ja kuivuudesta huolimatta.

Tässä kohtaa oli vuosia huono, kuivuudesta kärsivä nurmikko.
Toissa keväänä vaihdoin sen tällaiseen kivikkopenkkiin. 
Kaikki alut ovat siirretty muualta puutarhasta,
pieninä ruusukkeina.
Ruusuke ei vaadi kuin maahan tökkäämisen, ja se alkaa kasvaa ja levitä samantien.
Kiitollisempaa ja helppohoitoisempaa katetta, kuivaan kasvipaikkaan saa hakea.
Ensi kesänä voi olla ainoastaan harventaminen ajankohtaista.


Orvokit ovat siementäneet ja päättäneet asettua asumaan ihan itse tänne kivikkokasvien sekaan.


Jos puutarhastasi löytyy kuiva ongelmakohta,
suosittelen lämpimästi nurmikon tai muiden kasvien sijaan,
maksaruohoja ja mehitähtiä.
Kasvualusta saa olla hiekkapitoista multaa,
nimittäin nämä kaunottaret eivät tarvitse paljoa ravinteita eivätkä paksua multakerrosta.

Mukavaa tiistaita!
Kannattaa kaivaa lumilapiot ja kolat esiin.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

26 kommenttia:

  1. Mehikasvit ovat ihania. Äitini istutti niitä pihansa kivikkoiseen kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on, ja niin loistavia kivikkoisiinkin puutarhankohtiin. :)

      Poista
  2. Upea mehikasvimatto! Toivottavasti lunta ei kuitenkaan vielä tulisi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ihan vielä lumesta välittäisi. Jouluksi sitä saisi tulla, mutta nyt ei vielä jaksaisi alkaa lumitöihin.

      Poista
  3. Kaunis matto jo! Kirkkonummella alkoi lumisade tunti sitten, pysyvyydestä en tiedä, mutta pakkastakin on yksi aste, marraskuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä satoi viimei viikolla ensi lumi, mutta suli sitten melkein samantien pois. Nyt on luvattu jo täksi illaksi jotain lumi/räntäsadetta ja huomiseksi oikein myräkkää. Sieltä etelästä se taitaa tulla tännepäin.

      Poista
  4. Mehikasvit ovat kyllä kauniita. - Meillä satoi ensilumi viime viikolla, mutta viikonloppuna lumi suli pois. - Mukavaa alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ihan sama juttu. Nyt on ollut taas ihan vihreä ruoho ja lumetonta.
      Huomenna sitä pitäisi tulla taas oikein urakalla.
      Mukavaa alkanutta marraskuuta myös Pihakuiskaajan puutarhaan!

      Poista
  5. Löysin juuri tämän mukavan tuntuisen blogin. Löysin vasta äskettäin myös maksaruohot juuri noiden ominaisuuksien vuoksi. Ensi kesänä pitää laittaa niitä lisää! Minulla on kivikkopiha, sen tyyliin nämä sopivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Vilma käymään tänne useamminkin! :)
      Maksaruohoja on niin monen sorttisia, että niistä varmasti jokainen löytää mieleisensä. Kukkien väritkin vaihtelevat ja lehtien muoto ja koko antaa vielä vaihtoehtoja joka paikkaan.
      Kivikkopihaan maksaruohot ja mehitähdet ovatkin omiaan.

      Poista
  6. Hieno kivikkokasvipenkki! Pidän niin noista söpöläisistä. Minulla olisi kivikkopenkin paikka jo katsottuna, kivet vain puuttuvat ;) Kuiva, hiekansekainen, eteläinen... mikään muu siinä ei oikein kasvakaan. Ehkä ensi keväänä, kuten näköjään se saippuakukkakin :)) Nyt alkavat syksyn puutarhahommat olla aika hyvässä mallissa. Ihan juuri sujautan vielä loput talvivalkosipulit maahan ja tyhjennän salaatti- ja mangoldipenkin. En kyllä muista koskaan syöneeni oman maan salaattia marraskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, katselin juuri pari päivää sitten saippuakukkiani ja ajattelin, että olen kyllä laiskimus kun en saanut sovittuja treffejä sun kanssa. Mutta saippuakukat on sulle luvattu ja saat varmasti sen. Keväällä sovitaan treffit. :)
      Minäkin laitoin salaatinuusintakylvöt vielä myöhään syksyllä. Pieniä salaatteja kasvimaalla vielä on minullakin vaikka marraskuu jo vaihtui.
      Lehtikaalia olen käyttänyt näihin päiviin asti. Magnoldin otin ylös viikonloppuna, kun olivat jo jotenkin niin puutuneita.
      Kyllä minulle käy sadonkorjuu vaikka jouluun asti. :)

      Poista
    2. Olisinhan minäkin voinut ehdotella tapaamista, mutta yläpihan istutusten uudistus vei lopulta niin paljon aikaa ja voimia, että päätin suosiolla jättää saippuakukkakohdan kevääseen uusin voimin ;) Se on nimittäin suunniteltu paikkaan, jota pitää taas vähän kaivaa :)

      Poista
    3. Eli ensi keväänä taas uusin voimin! :)

      Poista
  7. Upean vehreä kivikkopenkki sinulla:) Kivikkokasvit ovat upean yksityiskohtaisia. Mehitähdet ovat lemppareitani niistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikkokasvit ovat tosiaan niin yksityiskohtaisia ja upeita. Minulla on monessa kohtaa niitä rinteessä, mutta niitä ei oikein huomaa kauempaa katsottaessa. Tässä kodinhoitohuoneen sisäänkäynnissä niitä tulee enemmän ihailtua ja tarkasteltua. Ne ovat todella upeita kaikki.
      Ensi kesänä haluan laittaa niitä ruukkuihinkin joka puolelle. :)

      Poista
  8. Olen myös mehitähtien ystävä. Yllättävän helppoja ne ovat ja nopeakasvuisia. Siemenistäkin niitä joskus sain :) Se oli aika kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en olekaan kokeillut koskaan kasvattaa niitä siemenistä. Taimena, pistokkaina tai ruusukkeina niitä on helppo lisätä. Olen tuostakin penkistä jakanut niitä monelle ystävälle. Ja ei kyllä huomaa. :)

      Poista
  9. Oi mikä vihreä matto! Mehitähdet ovat niin kauniita niin ruukussa kuin maassakin. Hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ruukuissa ja kaikenmaailman purkeissakin ne ovat todella kauniita.
      Sain mieheltäni vanhan ja vähän risan metallisen työkalupakin. Jätän sen talveksi ulos ruostumaan ja keväällä suunnittelin istuttaa siihen mehitähtiä.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Ne ovat levinneet kyllä vinhaa vauhtia ja oikeastaan ihan itsekseen. Välillä heittelen palleroita vähän ympäriinsä, niin leviävät nopeammin. Niitä onkin helppo laittaa vaikka kivien väliin ja hiekkaan, ja aina juurtuvat. :)

      Poista
  11. Onpa söpön näköinen mehikasvimaa, tuota taidan miekin kokeilla ensi kesänä, kun sellainen kuuma paikkakin on tiedossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Tämän helpompaa istutustusta ei oikeastaan ole. Paikkasi kuulostaa juuri sopivalta. :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kasvusto on yllättänyt minutkin nopealla leviamisellään. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!