tiistai 18. lokakuuta 2016

Kauneuden harjoitusta



Viime päivät ovat olleet kiirettä, tosin positiivista kiirettä.
Minulla on ollut monta todella mukavaa menoa, työn sekä vapaa-ajan puitteissa.

Viime päivien kohokohta oli lauantain Workshop, johon osallistuin.
Workshopin aiheina olivat stailaus, kuvanrakentaminen ja valokuvaus.
Ja opettajina suuresti ihailemani naiset, 
valokuvaaja Krista Keltanen 
ja toimittaja, stylisti Jonna Kivilahti.
He ovat taitava parivaljakko, 
joiden ammattitaitoa voi ihailla esimerkiksi monien lehtien sivuilla.
Kun tähän kaikkeen lisättiin vielä todella upea miljöö ja ihana seura, 
päivä ei voi olla muuta kuin täydellinen.
Opetusluokka oli nimittäin Nougat Showroom, Helsingissä.


Päivämme koostui erilaisista tehtävistä ja niiden valokuvaamisesta.
Saimme kukin henkilökohtaisesti palautetta ja vinkkejä, sekä stailauksesta että valokuvauksesta.
Opetus tekemisen kautta oli käytännönläheisempää ja tehokkaampaa, 
kuin esimerkiksi luennon kuunteleminen. 
Oppilaiden joukossa oli ammattivalokuvaajia ja sisustussuunnittelijoita, 
tällä systeemillä kukin sai opetusta juuri sopivasti räätälöitynä.

Nämä aamiaiskuvat ovat Jonna Kivilahden asettelua.




Saimme käyttää kaikkea Nougat Showroomin kaunista esineistöä rekvisiittana asetelmissamme,
myös tuoreet kukat olivat vahvassa roolissa.





Kaikkialla oli kauniita yksityiskohtia,
oli pakko kuvata vähän vessassakin.


Viimeisenä harjoituksena teimme ryhmätyötä.
Tässä ryhmämme stailaama olohuone.

Oli muutenkin todella opettavaista ja antoisaa nähdä muidenkin työskentelyä.
Kaikki osallistujat olivat inspiroituneita ja innostuneita.

 Keittiön tunnelma oli mahtava.
Näettekö ystäväjoukon istumassa iltaa ja rupattelemassa siellä?
Keittiön tulee olla mielestäni viihtyisä keidas, 
jossa viihdytään niin arkiaamuina, kuin ystävien kyläillessä.


Voit katsoa instagaramista muidenkin terveisiä päivästä,
ne löytyvät helposti seuraavilla hästägeillä:
#kivilahtikeltanenworkshop
#kivilahtikeltanen
#nougatshowroom

@krista_keltanen
@jonnakivilahti
@nougathelsinki

Kristalla ja Jonnalla on myös todella upeat blogit:

Myös Täyttä elämää blogissa on kauniita kuvia päivästä. 


Nyt on hyvä jatkaa harjoituksia.
Pää on täynnä ideoita ja inspiraatiota.
Tieto lisää myös tuskaa,
tietää että paljon on opittavaa.
Mutta toisaalta on mukava, 
että harrastukset ja mielenkiinnonkohteet ovat sellaisia, 
joissa riittää haastetta koko eliniäksi.
Se tekee tästä elämästä elämisen arvoista ja innostavaa.

 Näissä tunnelmissa on mukava toivottaa;
Ihanaa viikkoa!

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


26 kommenttia:

  1. Voi ihanuus! Tiedossa siis vielä upeampia kuvia! Kiitos workshop!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain paljon vinkkejä kuvaukseen, nyt täytyy vaan harjoitella niitä. Valokuvaus on niin mielenkiintoista, mutta niin haastavaa.

      Poista
  2. Upeita kuvia! Voi, jospa oisin saanut olla mukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3
      Olisit varmasti tykännyt päivästä. Nämä Ladyt järjestävät samanlaisen päivän tammikuussa, jos osallistuminen kiinnostaa. :)

      Poista
  3. Kääk! Ihania kuvia ja varmasti todella mukava päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan huippupäivä, kaikin puolin.
      Olisin voinut tuijotella jo pelkästään Nougatin Showroomia päivän verran. Ja Krista ja Jonna ovat kyllä taitavia naisia. Oli ihana saada imeä heidän oppejaan ja vinkkejään päivän verran. Nyt täytyy tosiaan yrittää käytännössä harjoitella ja muistaa kaikki vinkit. :)

      Poista
  4. Voin helposti kuvitella, kuinka paljon oot päivästä nauttinut. Näyttää ihanalta. Ja nyt me saadaan nauttia sun vieläkin paremmista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin todella päivästä! <3
      Tiedän, että sinäkin olisit tykännyt päivästä kovasti.
      Toivottavasti minuun tarttui edes himppu, näiden taitavien naisten vaikutteita. Ihailuni heitä kohtaan lisääntyi entisestään.

      Poista
  5. kuulostaa ja näyttää upealle!

    VastaaPoista
  6. Varmasti inspiroiva ja energisoiva päivä.
    Ihanaa oppia uusia asioita, joista on itse innostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energia jotenkin tarttui. Oli ihana, kun saa harjoitella jotain mistä pitää. Tämä syksykään ei tunnu mitenkään synkältä, kun on mukavia haasteita ja mielekästä tekemistä. Se antaa virtaa arkeenkin.

      Poista
  7. Aivan mahtavaa! Olen niin iloinen, että olet ollut tuolla kurssilla <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, aivan mahtavaa! <3
      Sinäkin olisit nauttinut päivästä valtavasti. Vaikka et kyllä tarvitse mitään kursseja, sulla on homma niin mahtavasti hallussa.

      Poista
  8. Sinulla on ollut aivan upea päivä. Ja lopputuloksena todella kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! <3
      Yleensä kuvaan ulkona, joten koen sisäkuvauksen jotenkin haasteellisena. Sitä voikin nyt hyvin harjoitella syksyn ja talven aikana, kun ulkona puutarhassa ei ole niin paljon kuvattavaa.

      Poista
  9. Aivan upeita kuvia <3 Ihana tunnelma välittyy kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihana, jos tunnelma välittyy. Päivä oli täynnä ihanaa tunnelmaa.

      Poista
  10. Voi että mikä päivä taatusti ollut! On mahtava saada ideoita alan taitajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan mahtava ja etuoikeuskin saada vinkkejä ja ideoita alan huipuilta. Se tuo uutta ulottuvuutta blogin pitämiseenkin.

      Poista
  11. Upea päivä ja meille ihanat terveiset, kiitos kuvista ja niiden tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja todella kiva, jos nautit kuvista ja tunnelmasta, ihana Molley! <3

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Olisit varmasti tykännyt!
      Tammikuussa on samanlainen kurssi, jos haluat mennä. :)

      Poista
  13. Ai maailma, kuinka mielenkiintoiselta ja inspiroivalta kaikki näyttääkään. Tämäkin rouva tahtoo vielä joskus samaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tuli juuri sellainen olo, kuinka maailmassa on paljon kaikkea kaunista. Sen kaiken, kun oppisi vielä tallentamaankin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!