torstai 15. syyskuuta 2016

#kirjacorner / Kukkasuutarin sielu


Kukkalan Sanna on keksinyt taas mitä mainioimman postausidean.
Hän haastoi meitä muitakin bloggaajia #kirjacorner -haasteella.
Tarkoituksena on esitellä muidenkin iloksi, 
omia suosikki puutarha-, kukka- ja sisustusaiheisia kirjoja.
Tästä on ollut jo nyt, aivan valtavasti iloa ja inspiraatiota.
Olen käynyt visiteeraamassa kanssabloggaajien mahtavia #kirjacorner -postauksia 
ja tutustunut jo neljään minulle aivan uuteen puutarha-aiheiseen kirjaan.

Kirjathan ovat minulle kasvien lisäksi yksi intohimon kohde.
Varsinkin puutarha-aiheisia kirjoja ja lehtiä
 kannan ulkomaanmatkoilta, tilaan netistä ja ostan kirjakaupoista sekä divareista.
Niitä onkin kertynyt pitkät rivit hyllyyn.
Mutta ne eivät pölyty siellä, luen tai selaan niitä jatkuvasti.


Minä haluan esitellä teille 
Mari Mörön
Kukkasuutarin sielu  -kirjan


 Kirjassa on Mari Mörön tapaan todellisen puutarhaihmisen ajatuksia ja mietteitä.
Lisäksi aiempiin kirjoihin poiketen, kirjan sivuilla voi nauttia todella upeista kasvikuvista.

Mari Mörön tekstit ovat minun lemppareitani.
Hänen puutarha-aiheiset kirjansa olen ahminut moneen kertaan. 
Olen kerran tavannut hänet, kun tutustuin hänen mielenkiintoiseen puutarhaansa.
Sieltä eivät kasvierikoisuudet loppuneet. Olin aivan ymmälläni.
Hänen kirjoistaan tulee samanlainen olo,
ne ovat niin mielenkiintoisia, hauskoja ja monivivahteisia,
ettei tiedä ahmisiko ne yhdella istumalla loppuun 
vai lukisiko säästellen ja nauttien joka lauseesta.
Olen ratkaissut asian lukemalla ne ahmien, mutta moneen kertaan.
Siksi ne ovat omiksi hankittuina hyllyssäni.
Tämän Kukkasuutarin sielun lainasin kirjastosta,
mutta taitaa senkin omaksi hankkiminen olla edessä.
Eihän noista kuvistakaan saanut yhdellä lukemisella kyllikseen.


´Puutarha saa olla mieluummin olohuoneen jatke kuin teatteri.`


Sanna haastoi meitä kaikkia #kirjacorner -haasteella näin:
"Jos sinäkin innostut esittelemään postauksen verran omia kirja-aarteitasi (mieluiten puutarha, sisustus, kukka tai edellä mainittuja aiheita sivuavia opuksia), niin laita linkkiä tämän postauksen kommentteihin. Jaan ne ensi kuukauden #kirjacorner-postauksessani, niin mahdollisimman moni pääsee sujahtamaan ihanien kirjojen maailmaan."
Sannan #kirjacorner -postauksen löydät täältä.
Käy jättämässä viesti kommenttikenttään, jos postaat aiheesta.

Myös näistä blogeista löytyy innostavat #kirjacorner -postaukset:

Mukavaa torstai-iltaa!

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Tämäpä kiva haaste! Ihanalta vaikuttaa tämä kirja, miksi en ole vielä tutustunut, vaikka tästä olen jo muualtakin hyvää kuullut. Täytyy varata kirjastosta, hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Lähde mukaan, sulla on aina niin mahtavia kirjalemppareita.
      Tästä kirjasta varmasti myös pidät! Teissä on Marin kanssa jotain samaa. Olette oikeasti sellaisia kasvitieteilijöitä, että teidän kaltaisianne on harvassa. Kummankin puutarhasta löytyy kasapäin upeita kasviharvinaisuuksia.

      Poista
  2. Mari Möröä on tullut luettua, mutta tuo kirja on uusi. Siinä on ilmeisesti ainakin osittain niitä samoja tarinoita, joita luettiin radion pikkupätkässä alkukesästä. Tykkäsin kovasti. Mari Mörö myi kirjaansa facebookissa sen ilmestyttyä, mutta unohdin sen hankinnan kokonaan. Kiva, että otit tämän esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa onkin mennyt tuollaiset radion ohjelmat sivu suun. Mutta voisin kuvitella, että juuri tämän kirjan luvut olisivat sopivia radiossa luettavaksi.
      Minunkin on pitänyt tilata kirja vaikka kuinka kauan, mutta nyt se osui silmiini kirjastossa. Mutta ei sen kertalukeminen kyllä riitä, omaksihan se on pakko hankkia.

      Poista
  3. Kivan kuuloinen haaste.
    Ihanaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Sannalta eivät ideat lopu. :)
      Mukavaa ja aurinkoista perjantaita!

      Poista
  4. Taas ihana kirja, pitääkin poiketa kirjastossa katsomassa, jospa se löytyisi sieltä. Mari Möröllä on niin ihania ajatuksia, joihin voi täysin samaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Marin ajatuksiin voi jokainen puutarhahöperö samaistua. Ihan naurattaa ääneen, miten hassuja me puutarhaintoilijat olemme. Tekstinä luettuna sen vasta tajuaa, mitä kaikkea itsekin on tullut tehtyä tai ajateltua. :)

      Poista
  5. Oi tämä on Mari Mörön uusi kirja, se näytää ihan houkuttelevalta - ja kuvassa näkyy nyt se upea höyläpenkki! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todella houkutteleva jo ulkoasultaankin. Kuvat ovat oikeasti upeita. Mutta ei teksti jää yhtään kuvien varjoon myöskään. Ne täydentävät hienosti toisiaan.
      Tuossa höyläpenkillä tulee varmasti otettua myös tulevaisuudessa paljon kuvia. Sen pinta on niin kaunis tausta kukille, koriste-esineille ja vaikka mille.
      Mukavaa alkavaa viikonloppua myös sinulle Pirkko! <3

      Poista
  6. Ihanat kirjavinkit, kiitos. Kukkalan Sanna on ihan mieletön kun keksii aina näitä tempauksia. Mun kirjapinoista taitaa enimmäkseen löytyä jotain ruokaan liittyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vinkki innosti!
      Sanna on tosiaan mestari näiden tempausten keksimisessä. Hän saa meidät aivan villiksi haluamaan kaikkea. :D
      Mun kirjapinoista ei löydy kauheasti ruokakirjoja, vaikka syytä olisikin. Sitä jumittuu liiaksi vanhoihin resepteihin.

      Poista
  7. Kiva, kun esittelit tämän kirjan. Mari Mörön kirjoja meillä ei vielä olekaan. Jostakin olen lukenut hänen tekstiään ja todellinen ammattilainen on kyseessä. Tarkoitan sekä kirjailijana että intohimoisena puutarhuroijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sinullekin esittelystä oli iloa, Irene! :)
      Tosiaan Mari taitaa niin kynän kuin lapion käsittelyn. Suosittelen lämpimästi hänen puutarhakirjojaan! Varmasti muukin tuotanto on suositeltavaa, mutta en ole siihen tutustunut.

      Poista
  8. kuulostaa ja näyttää kiinnostavalta kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua kaikkiin Marin kirjoihin. Sinä saat varmasti kirjailijana paljon enemmän vielä irti taitavasta sanankäytöstä, kuin me tavalliset tallaajat.

      Poista
  9. <3 <3 Ihana Riina! Huippua, kun lähdit #kirjacorneriin mukaan!! Kirja näyttää huipulta. Tästä kirjalistasta tulee loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Sanna, kun keksit tälläisiä! <3 <3 <3
      Riehaannutit kyllä meidät niin, että toivekirjojen lista vaan kasvaa. Mä haluaisin kaikki noi kirjat, mitä muut ovat esitelleet. Onneksi mulla sentään Keittiöpuutarhakirja on jo olemassa. :D

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!