lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kolme päivää kauneutta ja ideoita

 Terveisiä Tukholmasta!
Torstaiaamuna herätyskello pärähti soimaan kello kolme.
Ja siitä lähtien vauhtia, naurua, puhetta,  kevättä, kauneutta, 
ideoita, toistaan hurmaavampia kasveja ja tavararoita on riittänyt.
Pääsin aivan unelmaisessa porukassa käymään 
Olo on nyt väsynyt, mutta niin onnellinen kaikista uusista kokemuksista.
Latasin  reissun kuvat koneelle. Niitä oli tullut räpsittyä 903 kpl, 
joten tovi menee niiden läpikäymisessä ja käsittelyssä. 
Mutta tässä pieni väläys joka kohteesta.

Nordiska Trädgårdar-messut

 Kungsträdgården

Zetas

Samoilla höyryillä kävimme Siskoni kanssa katsastamassa Lahden Pihapiirimessut
Jouduimme yllättäen videopätkäänkin. 
Voit kurkata sen täältä.
Lahden Pihapiirimessuille ehtii vielä sunnuntainakin. 
Kasvivalikoima oli erityisen mahtava ja ihana Saila Routio kertoo huomennakin;
 kuinka onnistuu parvekeviljelyssä. Kannattaa siis mennä poikkeamaan.

 

Nyt tämä onnellinen matkaaja tarvitsee varmasti vähän suodattaa
 kaikkea näkemäänsä ihanuutta.
Mutta varautukaa postaus- ja kuvatulvaan, 
haluaisin näyttää teille kaiken näkemäni.

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun, Blogit.fi blogilistan tai bloglovinin kautta.

28 kommenttia:

  1. Ihanaa, täällä jo yksi odottaa Tukholma-tulvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se Tukholma-tulva alkoi... :) Eka postaus ilmoilla.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ihanaa, että kuvilla on katsojia. Kun itse on innoissaan, haluaisi näyttää ehkä vähän liikaakin, mitä kaikkea on nähnyt.

      Poista
  3. Kuvia tulemaan. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, laita sellainen kuvapläjäys tulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Outi lähti eka kuvapläjäys ilmoille. :) Kuva kertoo tosiaan enemmän kuin tuhat sanaa. Jokainen voi bongailla omia juttuja kuvista.

      Poista
  4. Oi, ihanalta näyttää! Ei muuta kuin kuvia tulemaan. Täälläkin ollaan jo valmiina niitä vastaanottamaan :))

    VastaaPoista
  5. Kiva päästä kuvien kautta mukaan Tukholman messuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on aina mukava päästä muiden reissuihin mukaan, kuvien muodossa ja ihanasti kotisohvalta käsin.

      Poista
  6. Kuulostaa ihan mahtavalta! Tässä arvon, että olenko vielä terve lähtemään messuille...Himpura, kun piti iskeä kaamea flunssa, ja pihahommatkin syyhyttäisi, kun lumi on meiltäkin viimein sulanut! Eilisilta menikin puutarhakuvia selatessa. Siitä se kuume vasta nousikin.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttäviä nuo kevään flunssat! Mulla meni se edellinen viikonloppu ihan pipariksi flunssan takia. Olin niin suunnitellut tekeväni puutarhatöitä.

      Poista
  7. Nämä lupaavat jo paljon! Lisää kuvia siis odottelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, jos ensivaikutelma on lupaava. Oli siellä kyllä ihanaa. Toivottavasti, kuvat edes vähän välittävät tunnelmaa.

      Poista
  8. Kivoja vinkkejä!Kiitos!Jos kesällä kävisi laivalla ja tuonne suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zetasiin kannattaa ehdottomasti mennä. Ja laivalla saa helpommin rahdattua kotiintuomisiakin, kuin lentäen. Ota isot kapsäkit mukaan...

      Poista
  9. Jee, oli niin kiva nähdä ja kiva video ja kiva sekin, että linkki siskosi blogiin löytyi sekä täältä että videon linkistä! Oli aivan ihanaa hölistä kaikkea, ja mua niin nauratti se, että vaikka oltiin tavattu, niin mä kuvittelin sun olevan tummatukkainen. En olisi yhtään tunnistanut, jos et olisi sanonut, kuka olet. Miten huono kasvomuisti voikaan olla (ja myös nimimuisti, ja kaikki muukin, heh). Mutta pääasia, että kasvit muistaa, vaikka Cardiocrinumin kukan väri meni sekin väärin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oli ihana nähdä! <3
      Ja ihana törmätä juuri tuollaisella osastolla, sinunlaiseesi kasvi-ihmiseen.
      Varmasti osaston muut asiakkaat olivat hieman näreissään, kun valtasimme koko puljun ja hölötimme ja intoilimme. Mutta minkäs sille voi, jos näkee tuollaisia aarteita. Mä oon niin iloinen mun ostoksista!
      Meillä kaikilla taisi olla silloin viime kerralla huput päässä siellä kaameassa vesisateessa. Eihän sitä nähnyt, kellä oli minkäkin väriset hiukset. Ja hiukset ja vaatteet taitavat meidän piireissä olla aika sivuseikka.:)
      Tai mä kyllä huomasin, että sulla oli aivan ihana pusero tuolla Lahdessa.
      Kotimatkalla tuli vasta mieleen, et ois ollut ihana pyytää sut, vaik iltateelle meille. Mutta ku on tälläinen hämäläinen, ei ihan oikealla hetkellä aina välähdä. Mutta onneksi voidaan jatkaa höpinöitä viimeistään kesäkuussa.

      Poista
    2. Hämäläisyys kunniaan! Mäkin olen 50 %:sti :-D Joten mulle tuli vasta tänään mieleen, että tuohan ei ole SE Cardiocrinum, josta olen haaveillut, se korkea, jonka kukat ovat valkoiset joissa on viininpunainen keskus. Se olisi ollut C. giganteum! Mutta ihanaa, että löytyi tämä erikoisuus.
      Kiitos kovasti, olin oikeastaan hyvin iloinen, että pääsin vetäytymään matkustajakodin rauhaan jo alkuillasta, mulle päivä oli ylisosiaalinen :-D

      Poista
    3. Joo, ei haittaa. Ei mulla ollut tuotakaan Cardiocrinumia.
      Tuo kasvi kyllä tulee muistuttamaan sinusta. :)
      Ja ymmärrän hyvin, messupäivien jälkeen on yleensä nähnyt niin paljon uusia ihmisiä ja virikkeitä, että täytyy hieman hengähtää. Mä sulattelen tuota viime viikkoa varmasti vielä pitkään. Niin paljon näin ja koin. :)

      Poista
  10. Upeita kuvia ja tunnelmia!
    Mahtava kokemus varmasti!
    Jään odottelemaan lisää kauniita ideoita ja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Oli tosiaan ihana kokemus, paljon nähtävää ja aivan mahtavaa seuraa!

      Poista
  11. Voi ihanuuden ihanuus =) Upeat messuretket ja ihanaa inspiraatiota =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihananuuden ihanuus on ihan oikea ilmaus. Oon ihan pyörryksissä kaikesta näkemästäni.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!