torstai 5. maaliskuuta 2015

Vuoden vihannes 2015

sipuli
Allium
onion
タマネギ



Puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset Kasvikset ry 
ovat valinneet tämän vuoden vihannekseksi sipulin.

Minä käytän sipulia oikeastaan jokaiseen ruokaan. 
En ole ajatellutkaan aiemmin,
 että sipuli on kaikkein eniten käyttämäni vihannes.
Se on niin arkinen ja tuttu, ettei sen arvoa edes ajattele.

Täältä ja täältä löydät lisää tietoa ekologisesta ja edullisesta, 
runsaasti flavonoideja sisältävästä vihanneksestamme.


Vaahteramäen kasvilaatikoissa kasvaa joka vuosi vähän sipulia.
Mikään ei voita uusia sipuleita varsineen grillattuna. Nam!
Grillauskautta odotellen...

Sitä ennen voi tehdä vaikka tällaisen helpon sipulipiirakan:

SIPULIPIIRAKKA

Pohja:
100 g voita tai margariinia
2 dl vehnäjauhoja
tilkka vettä

Täyte:
4-5 sipulia renkaina
3 valkosipulinkynttä
ripaus sokeria
2 kanamunaa
2 dl kermamaitoa tai kermaviiliä
suolaa
valkopippuria

1. Sekoita pehmeä voi ja vehnäjauhot ja vesi
2. Paista pohjaa uunissa 10 minuuttia 200 asteessa.
3. Valmista sillä aikaa täyte.
Paista sipulit ja valkosipulit pannulla sekä lisää siihen sokeri.
Valmista munamaitoseos.
4. Lisää täyte pohjaan, mausta suolalla ja valkopippurilla ja kaada päälle munamaitoseos. 
Halutessa voi lisätä vähän juustoraastettakin.
5. Paista uunissa vielä 40 minuuttia.

14 kommenttia:

  1. Sipuli nostetaan vuoden vihannekseksi, niin arkiselta kuin se tuntuukin, mutta hyvä, jos näin lisää sipulin arvostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin itse havahtuu sen arvoon ja en tiennytkään aiemmin, että sillä on niin paljon hyviä vaikutuksia. Vaikka jo lapsena tiesin, että merellä sillä ehkäistiin keripukkia ym. vakavia sairauksia ja puutoksia.

      Poista
  2. Kyllähän sitä paljon tulee käytettyä, vaikka osa lapsistani kyllä nyppii sipulit aina pois ruuasta:) Muutenkin olen kovin viehättynyt Allium suvun jäseniin, uusiakin tuttavuuksia pitäisi nousta kesällä mullasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin lapset pienenä ronkkivat sipulit lautasen reunalle. Mutta nykyään se taitaa olla niidenkin herkkua.
      Ja nyt tosiaan Allium suvun kasveista odottaa ihan muuta "satoa" kuin syötävää.

      Poista
  3. Onko liioittelua, jos sanon että laitan sipulia kaikkiin muihin ruokiin, paitsi uuniohrapuuroon ;-P
    (Riisiähän ei kukaan enää käytä, kun otsikot on mitä on tänä päivänä)!!!

    Sipulipiirakkaa tehdäänkin viikonloppuna, kiitos ohjeesta!
    Leppoisaa viikonvaihdetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä taitaa tosiaan laittaa kaikkeen muuhun paitsi puuroon ja makeisiin juttuihin. Välillä sitä sujauttaa sämpylöihin ja salaatteihinkin.
      Tuo ohje on kihlalahjaksemme (20 vuotta sitten) saamastamme lautasesta ja helppo perusohje. Ja hyvää tulee. Välillä olen lisännyt muitakin kasviksia tai vaikka fetaa joukkoon. Sitä on helppo muunnella.
      Leppoisaa viikonvaihdetta sinullekin <3

      Poista
  4. Tuitiina tiivisti aika hyvin tuon asian. Sipuli tosiaan on niin arkinen, että sitä on lähes kaikissa suomalaisissa ruoissa. Minä jos kuka sen huomaan sipulille allergisena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, sun onkin oltava tarkkana, sipulia tungetaan tosiaan joka ruokaan.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Sipulin siemenet jo itävät ikkunalla. Täytynee kuitenkin ostaa istukassipuleita, jotta saa satoa tänä kesänä. Ensimmäistä kertaa aion koittaa sipulin kasvatusta tulevana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tyytynyt istutukassipuleista kasvatukseen, mutta sä oot tosi puutarhuri jos kasvatat siemenistä.
      Onnea sipulin kasvatukselle ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Minulle kelpaa vain ne kukkasipulit! Minun ruuista sipulia ei löydy ja jos sitä jossakin on, perkkaan lautasen reunalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioistahan ei voi kiistellä. Ei se sipuli kaikille maistu, eikä tarvikaan.
      Kukkasipuleita ei varmaan kukaan voi vastustaa. :)

      Poista
  7. Sipuli on peruskasvis, sen puuttumisen keittiöstä huomaisi heti. Kiitos ohjeesta, tuota aion kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kun sipuli sattuu loppumaan, tuntuu että ruoista tulee ihan mauttomia.
      Kiva, jos ohjeesta on hyötyä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!