sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Välikarsinta pelargoneille


Hoivailin tänään hieman pelargonejani.
Ne talvehtivat autotallissa, jossa on noin + 10 astetta lämmintä.
 Luonnonvaloa tulee hieman  katonrajassa olevista ikkunoista. 
Onneksi keväämmällä ikkunoista tulvii runsaammin valoa, 
en anna niille nimittäin mitään lisävaloa.
Tosin meidän miesten touhutessa autotallissa, 
katon loisteputket vähän  helpottavat pelargonienkin elämää.


Rapsin kuivia lehtiä ja oksia sekä annoin niille hieman vettä.
Mitään lannoitetta tässä vaiheessa en vielä anna .
Maaliskuussa latvon oksia reilummin ja samalla saan niistä pistokkaita.
Täältä voit lukea enemmän maaliskuun hoitotöistä.
Tai ei niitä töiksi voi sanoa, terapiaa ne enemmänkin ovat. 
Maaliskuussa alkaa olla jo aika malttamaton olo, ja haluaa tehdä jotain konkreettista.

Näin tammikuussa pelargonit näyttävät vähän kalvakoilta ja honteloilta. 
Mutta kyllä ne siitä reipastuvat ja ryhdistyvät valon lisääntyessä.
 Myös latvonta saa ne haarottumaan ja tuuhettumaan.

Ulkona näytti tänään aika valottomalta,
 ei ihme jos pelargonit ja me ihmisetkin ollaan vähän kalpeita.
Sisäkasvejakin kannattaa hieman tarkkailla, nyt on niiden rankin vaihe meneillään.
Vielä ei kannata niillekään antaa lannoitetta, kun valoa on vielä niin vähän.
Sisäkasveja voi vähän suihkutella ja lisävalokaan ei ole pahitteeksi.

Olethan muuten huomannut Vaahteramäen arvonnan?
Vielä on viikko aikaa osallistua.
Käy kurkkaamassa täällä, miten voit osallistua ja mitä on palkintona.

Osallistu arvontaan

Voimia ja iloa alkavaan viikkoon!


8 kommenttia:

  1. Pelargoniasi näyttävät tosi elinvoimaisilta. Näkisitpä minun raaskuni. Hyvä, jos saan ne pysymään hengissä kesään asti. Pelargoniani ovat myös autotallissa ja saavat hieman valoa takaseinällä olevista ikkunoista. Pari yksilöä sain sentään edellisenä talvena talvetettua, joten pieniä toiveita on ehkä nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on toivoa. Tähän aikaan ne saattavat näyttää todella puolikuolleilta. Riittää kun ne saa pysymään hengissä. Siirrä sitten vaikka keväämmällä ne johonkin valoisaan paikkaan.
      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  2. Sinulla pelargoniat ihan vihreänä siellä! Minulla pelargoniat on vanhempien kellarissa ja joulun aikaan kävin katsomassa niitä, olivat ihan kuivia, kastelin kyllä, mutta luulen että liian myöhään...harmittaa... nyt on vain kasvatettava uudet :)
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kasvit yllättä uusilla versoilla, vaikka toivo olisi jo mennyt. Käy katsomassa vielä uudestaan mitä niille kuuluu.
      No, keväällä onneksi on uusi kasvukausi ja ehkä uudet kasvit, jos vanhat kuolevat. Minullakin aina muutama kuolee joka vuosi, mutta suurin osa onneksi selviää.

      Poista
  3. Aika eläväisen oloisia pelargonioita. Omani ovat nyt kellarissa, jossa on pimeää ja aivan liian lämmintä. Näyttävät melko huonovointisilta, joten tuskin selviävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin, pelargonioitten talvettaminen on enemmän olosuhteista kuin hoidosta kiinni. Olen ennenkin sanonut, että joka talossa pitäisi olla sellainen puolilämmin vanhanajan kuisti, ihan vain pelargoneja varten. Harvassa talossa kuitenkaan sellaista on ja se on aika vaikeaa miesväelle perustellakaan rakennusvaiheessa.
      Mutta älä sinäkään toivoa vielä heitä, keväällä pelargoniasi voivat yllättää sinut.

      Poista
  4. Meillä pelargonit aiheuttavat joka vuosi isomman ongelman talvettamisen kanssa, määrä lisääntyy, mutta kuisti ei kasva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallisia nuo kuistit, kun eivät pysy ajan tasalla puutarhurin intoilun kanssa. Meilläkin miehen tavarat siirtyvät vuosi vuodelta enemmän pois autotallin ikkunoiden luota. Miesväen ymmärrys ehkä kyllä loppuu, jos pelargoniaintoiluni laajenee. Täytyy yrittää pysytellä vain tietyillä hyllyillä...

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!