perjantai 9. tammikuuta 2015

Kompostiinko?

 Hyasintti
Hyacinthus orientalis
hyacinth
ヒアシンス 風信子、飛信子、学名

Monia joulun ja kevään kukkaostoksia ei kannata heittää pois, vaan niistä voi iloita vuosia ulkona kukkapenkissä.
Lisäksi jouluasetelmissa olleet viherkasvit kannattaa istuttaa uuteen ruukkuun ja multaan
 ja nauttia niistä huonekasveina.

Säästän hyasintin sipulit sekä myöhemmin keväällä hankkimani Tete-narsissit, helmililjat ja muut sipulikukat ja istutan ne keväällä maan sulaessa kukkapenkkiin.
Myös jouluna myytävät sipulitulppaanit kannattaa säästää ulos istutusta varten.

 Mulla on aika suurpiirteinen tapa säilöä sipulit. Laitan ne niine hyvineen paperikassiin ja annan niiden kuivahtaa rauhassa. Siirrän kassin vaan autotalliin, jossa on noin +10 astetta. En säästä sipulien istuttamista syksyyn,
 olen huomannut että syksyyn mennessä ne jotenkin kuivuvat liikaa.

 vaaleajouluruusu
Helleborus niger
Christmas rose
クリスマスローズ 

Myös jouluruusu ja tarhakääpiöesikko ovat monivuotisia perennoja.
Ne kannattaa myös säästää ja istuttaa keväällä kukkapenkkiin.
Jouluruusun siirrän myös viileämpään autotalliin, kun paras kukinta on takanapäin.
Autotallissamme on ikkunat katon rajassa, joten siellä on jonkin verran valoakin. 
Talvetan myös pelargoni-aarteeni siellä.
Kastelen jouluruusua säännöllisesti, mutta aika niukasti autotallijaksolla.
Se ei ole keväällä mikään kaunotar ja näyttää puolikuolleelta, 
mutta maahan istutuksen jälkeen, se virkistyy.
Jouluruusu viihtyy puolivarjoisessa tai varjoisessa kasvupaikassa, vaikka puiden siimeksessä.
Kasvualustan tulee olla tuore, kalkkipitoinen maa. 
Kompostimulta ja lehtikarike tekevät hyvää sen kasvualustalle.
Jouluruusu kannattaa istuttaa vaikka kohopenkkiin,
 koska se ei siedä seisovaa vettä juuristossaan.
Ulkona kasvavat jouluruusut kukkivat heti lumien sulettua keväällä. 
Tosin leudot syksyt saattavat saada sen innostumaan kukintaan ennen jouluakin.
 Niin, täällä Vaahteramäellä kävi tänä jouluna.

tarhakääpiöesikko
Primula vulgaris
Primrose
プリムラ 

Ihanat tarhakääpiöesikot, joita myös kevätesikoiksi monesti kutsutaan,
 saapuvat kauppoihin heti joulun jälkeen.
Ne tuovat kyllä kevät-fiilistä väreillään ja tuoksullaan.
Sisäkasvina se viihtyy valoisassa ja viileähkössä paikassa,
 liian lämpimässä se nuupahtaa aika nopeasti.
Sitä ei kannata päästää kuivaksi missään vaiheessa,
 mutta juuret eivät tykkää myöskään seisoa vedessä.

Siirrän myös tarhakääpiöesikot autotalliin kukinnan jälkeen
 ja pidän ne vaan hengissä kevääseen asti.
Ulkona ne viihtyvät tuoreessa ja multavassa maassa,
 aurinkoisessa tai lievästi varjoisassa kasvupaikassa.
Perennana ne kukkivat toukokuussa.

Huone-esikko (Primula obconica) on nimensä mukaisesti pelkästään huonekasvi.
Sen voi kuitenkin sisällä saada säilymään ja kukkimaan vuodesta toiseen. 
Syksyllä kannattaa leikata kukkavarret ja sijoittaa kasvi viileään paikkaan. 
Autotalli tai varasto ovat sopivat hyvin.
Keväällä huone-esikko kannattaa istuttaa uuteen ruukkuun ja kukista saa nauttia uudelleen.
Huone-esikkoa kannattaa lannoittaa vähätyppisellä lannoitteella kukinnan ajan.


Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

7 kommenttia:

  1. Tuo on mielestäni niin hassua, että esikot tulevat jo tammikuulla kauppoihin. Parina vuonna olen ihan täysin myöhästynyt niiden ostamisesta ja on jäänyt kukkapenkkiin siirrettävän esikot saamatta. Siellä kukkapenkissä jos jossain niistä olisi iloa keväällä.

    VastaaPoista
  2. Harmin paikka, kun ei ole tuollaista 10 asteen paikkaa kukkien hengissä pitämiseen. Sain jouluruusun ja sen kanssa yritän selvitä kevääseen saakka.

    VastaaPoista
  3. Hyvää infoa sisältävä postaus. Minäkin säästän kaikki hyasintinsipulit (jotka siirrän kukkapenkkeihin keväällä) ja kukkakoreissa olevat lisäkasvit, kuten esim.lamosalalin, jonka olen saanut jopa talvetettua joskus muurikivipenkissäni.

    VastaaPoista
  4. Olipas hyvä muistutus! Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kaivelen taloyhtiön roskiksesta oivia sipuleita ja isken ne maahan. Keväällä taas varmasti - hyi, hyi, naapurit, mutta yhteisesti niistä sitten iloitaankin vuosi vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Mullakin on tuollainen suurpiirteinen tapa säilyttää kukkasipulit, laatikkoon vain kodarissa;) sieltä sitten maahan heti kun maa sulaa! Tai myöhemmin kun muistan sipulit;)
    Jouluruusun voisinkin viedä autotalliin, vain harvoin olen saanut sen pidettyä hengissä sisällä kevääseen asti. Ja pelargoneja pitäis käydä kurkkaamassa...

    VastaaPoista
  6. Hitsit, enpä olekaan tiennyt että kevätesikot ovat perennoja! Pitääkin heti hankkia muutama kotiin väriä tuomaan.
    Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  7. Minäkin vein hyasintinsipulit isän autotalliin kevättä odottamaan. Jouluruusu kukkii vielä hyvin ja yritän pitää senkin hengissä. Mun viime joulun ruusu teki nuppuja ennen joulua, mutta nyt on lumi päällä tuolla saaressa. Kevätesikotkin muuten teki nuppuja vielä myöhään syksyllä. Ihanaa ajatella jo kevättä!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!