keskiviikko 14. tammikuuta 2015

ARVONTA


Tammikuussa kouluissakin alkaa kevätlukukausi ja meillä puutarhureilla keväthommat.
On jo ensimmäisten kylvöjen aika;
pelargonit (Pelargonium), chilit (Capsicum annuum Chili-ryhmä), orvokit (Viola) ja heliotroopit (Heliotropium) kannattaa kylvää tammikuussa tai viimeistään helmikuun alkupuolella.
Kevätkauden innostamana päätin arpoa ihanan 
Suuri pelargoni-kirjan, jonka on kirjoittanut Susanna Rosén.


 Arvonnassa palkintona on tietenkin upouusi kirja. Mutta itselläni on samainen kirja ollut jo vuosia.
Siitä löytyy kauniita ja inspiroivia kuvia  sekä hyödyllistä tietoa pelargoni-lajikkeista, hoidosta, kylvöstä, pistokkaista ja pelargonien historiaa.


Kirjaa lukiessa alkaa tietenkin kaipaamaan tositoimia, 
siksi palkintoon sisältyy myös pussillinen pelargonin siemeniä.
Lajikkeena on romanttisen vaaleanpunainen
Pelargonium x hortorum ´Lustre Deep Pink`


Rakastan pelargoneja ja olen talvettanut niitä autotallin ylähyllyllä aika hyvällä menestyksellä.
Näin aarteistani on iloa vuosiksi.
Talvettaminen ei ole edes vaikeaa, jos löytyy vain sopiva paikka ja lämpötila.
Täältä löytyy aiempia postauksia pelargoneistani sekä lisää niiden hoidosta.

Arvontaan voit osallistua näin:

*1 arpa Jätä kommentti blogin kommenttikenttään. 
Voit kommentoida myös anonyyminä, 
mutta muista jättää nimi tai nimimerkki, kuka olet.

*1 arpa Kommentoi blogin facebook päivitystä.

*1 arpa Jaa linkki arvonnasta blogissasi.
Voit kopioida tämän postauksen ensimmäisen kuvan linkin yhteyteen.

*1 arpa Jaa blogin facebook päivitys.

Jätä viesti, kuinka monella arvalla osallistut. 
Yksi henkilö voi siis osallistua jopa neljällä arvalla.

Arvonta päättyy sunnuntaina 25.1.2015 klo 24.00.

Palkinnon sponsoroi yritykseni Pihasyreeni.

44 kommenttia:

  1. Tässä alkaa ihan tosissaan kesä kutitella aisteja. Pakko lähteä tavoittelemaan tuota hienoa kirjaa. Olen siis mukana kahdella arvalla. Käyn linkittämässä arvontakuvasi blogiini huomenna pöytäkoneelta, tällä tabletilla se on turhan työlästä.

    VastaaPoista
  2. Upea pelargoni-kirja. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen kirja! Olen talvettanut pelargonejani isän autotallissa, vaihtelevalla menestyksellä. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  4. Yhdellä mukana.
    Tulee niin kesä mieleen tästä sun arvonnasta.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hei! Onpa kiva arvonta! Mukana yhdellä arvalla!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  6. On upea arvonta sinulla, mukaan lähden kolmella arvalla-.

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtava palkinto, olen neljällä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  9. Oi, pelargonit ovat kyllä aivan ihania. Itse jännäilen kuinka moni kuolee nyt talven aikana, kodin olohuone ei ole se optimaalisin paikka talvettaa...

    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla mukana. Pelargonit ovat kyllä ihania :)

    VastaaPoista
  11. Oi mikä ihana arvonta, yhdellä mukana! :)

    VastaaPoista
  12. Ihana kirja, tulisi kyllä ehdottomasti käyttöön!! Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Mukavan ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Niin hieno kirja ja sopivat siemenet, joten kolmella arvalla mukana! FB-sivusi olivat myös hienot. Hyvää vko loppua!

    VastaaPoista
  14. Huh huh miten upea kirja! Äitini pelargoniaihmisenä olisi haltioissaan! Osallistun yhdellä arvalla hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  15. Upea kirja, mukana kahdella arvalla!

    k_nouska@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Ihana arvonta ja ihana kirja. Muut tekijän kirjat minulla onkin. Meitä on yhdistänyt sama koulutus ja yhteinen harrastus kissojen parissa. Lähden mukaan peräti neljällä arvalla.

    VastaaPoista
  17. Pelargoneista innostunut osallistuu arvontaan ja linkitän tämän omaan blogiini myös eli kahdella mukana:)

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukaan kivan kirjan ja siemenpussin arvontaan.

    VastaaPoista
  19. Pelargoneihin en ole sen syvemmin perehtynyt, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Olen mukana kahdella arvalla. =)

    VastaaPoista
  20. Pelargonit on yksi kesäkukkasuosikeistani. Joka vuosi niitä tulee laitettua muodossa tai toisessa. Siemenestä en ole vielä kertaakaan koittanut kasvattaa. Mukana kolmella arvalla! :)

    VastaaPoista
  21. En osallistu arvontaan, mutta suosittelen kirjaa kaikille!

    VastaaPoista
  22. Tämä kirja olis kiva saada! Neljä arpaa peliin :)

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana :). Ihana kirja, minulla onkin orastava pelargoni-innostus.

    VastaaPoista
  24. kahdella arvalla mukaan arvontaan. (Kommentit täällä ja fb:ssä.) Ihana arvonta, kyllä olisi jo kovasti kevättä rinnassa täällä. Terkuin, hippohiiri ( hippohiiri @ gmail.com )

    VastaaPoista
  25. Ihanuus on kirja sekä siemenet. Mukana yhdellä arvalla ja samalla löysin tänne lukijaksikin :)

    VastaaPoista
  26. No niin, nyt on sitten kommentoitava kerrankin! Aivan ihana blogi tämä! Osallistun arvontaan kolmella arvalla. (kommentit tänne ja fb-sivuille, sekä jaettu blogin fb-päivitys.)
    (hannali.lehto@gmail.com)

    VastaaPoista
  27. Hei!
    Ihana palkinto.
    Minulle pelakuut ovat olleet jonkin takia aina tosi vaativia kasvatettavia. Kukkivat vain vähän ja kasvu on nihkeää...mutta joskus kun on nähnyt kuvia oikein tuuheista ja kukkia täynnä olevista istutuksista, niin sydän kyllä sykähtyy, kauniita kasveja ovat! :-)
    Olisin arvonnassa yhdellä arvalla mukana.
    kati.kainulainen @ gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kati mukana kahdella arvalla <3 loistoarvonta ja loistoblogi!

    mehukattinen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kolmella mukana. Jaoin blogissani arvonnat-sivulla ja kävin facebookissa kuittaamassa myös.
    Tosi kiva arvonta!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Eksyin blogiisi ekaa kertaa ja mikä ihana löytö! Hyötykasvit ovat mun juttu, mutta myös kauniit kukkaset lähellä sydäntä. Yhdellä mukana.
    Mindi

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan, jospa vaikka pääsisin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan pelargonien kasvatusta siemenistä!

    VastaaPoista
  32. Olin varma, että olin jo osallistunut, mutta en näköjään kuitenkaan. Lunastan yhden arvan, jospa saan edelleen kukkivat pelakuuni luotsattua elävinä uuteen kasvukauteen :)

    VastaaPoista
  33. Liityin blogisi lukijaksi ja osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  34. mukana, kivan blogin löysin toisen blogin kautta

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana, olisipa mieluisa palkinto.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Olen usein yrittänyt pelargoneja talvettaa, mutta en ole onnistunut. Vai että helppoa! Jos voitan kirjan, lupaan vielä yrittää :) Yhdellä arvalla pelissä mukana.

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukaan! :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Kiva kun laitoit muistutuspostauksen arvonnasta, muuten olisi mennyt ohi ;) ja samalla hokasin vihdoin myös Facebook-sivusi!
    Ihanan pelargoni-kirjan ja siementen arvonnassa mukana yhdellä arvalla täällä ja toisella arvalla virallisella nimelläni facessa.
    PS oletkos huomannut puutarhakirja-arvonnan minun blogissani?

    VastaaPoista
  39. Mukana ollaan! Viime kesänä hurahdin pelargooneihin. Juuri googlailin niistä ja päädyin taas blogiisi. Juuri myös kirjoitin yrttihaasteen, joten heitän sinulle tässä samalla yrittihaasteen joka löytyy blogistani! Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  40. Mirkku: Yhdellä arvalla mukana :) mipetter@ulapland.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mirkku!
      Valitettavasti arvonta on suoritettu jo 25.1.2015.
      Aurinkoista kevättä!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!