sunnuntai 18. lokakuuta 2015

(Liian) vähän kuopsuttelua...



Viime viikkoina on päivät hurahtaneet kauheaa vauhtia.
Sekä töissä että vapaa-ajalla on ollut ohjelmaa sen verran, 
että vapaita hetkiä on ollut harmittavan vähän. 
Mulle oma puutarha on aina henkireikä ja parasta hermolepoa.
Olen kuin puutostilassa,  jos en pääse välillä puutarhaan hengähtämään.

Onneksi olen muutamana iltana ehtinyt pari tuntia kuopsuttelemaan.
Sain siivottua kasvimaata kuluneen kesän kasvijätteistä.
Se oli hieman surullista, mutta enemmän se kuitenkin tuntui uudelta alulta.
Ensi keväänä saa taas aloittaa puhtaalta pöydältä.
Siivoillessa suunnittelin ensi kesän kylvöksiä, 
kun kuluneen kesän ilot ja surut ovat vielä tuoreessa muistissa.
Noudatan kasvilaatikoissani neljän vuoden viljelykiertoa. 
Se on hyödyllistä kasvien kannalta ja tuo kasvimaan ulkonäköönkin vaihtelua.
Täältä voit lukea lisää viljelykierrosta.


Ja alkuhitaudesta huolimatta, kukkasipuli-innostus on saanut tuulta purjeisiin.
Nyt en enää tiedä, osaanko lopettaa hamstrausta.
Tänään haaveilemani narsissimeri tienvarressa sai alkunsa. 
Merta ei vielä ensi keväänä ehkä ole, mutta toiveissa olisi narsissien leviäminen.
Myös 200 muuta sipulia löysivät paikkansa, vähän sieltä sun täältä.
Olen seonnut jo laskuissa, mutta luulisin että noin 400-500 sipulia on maan uumenissa.
Mutta miten se nyt menikään...
Less is NOT more!!!
 (Ainakaan kukkasipulien istutuksessa, ehkä muuten olen aika simppeli tyyppi)

Mukavaa uuden viikon alkua!
Meilläpäin alkoi lapsilla syysloma, ja minullakin on pari päivää vapaata.
Se tulee kyllä tarpeeseen sekä lapsille että aikuisille.


P.S. Kaikille käsityönystäville tiedoksi;
ystäväni Kati on aloittanut uuden, ihanan käsityöblogin Lumisiivet.
Käykää kurkkaamassa taitavan ja idearikkaan ystäväni ideoita!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


18 kommenttia:

  1. Oletpas ollut ahkera. Ja noin paljon kukkasipuleita maahan; saat ihanan kukkaloiston ensi keväänä. Kiitos Katin blogivinkistä. Mukavia lomapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vähän himo noihin kukkasipuleihin.. :)
      Kiitos lomatoivotuksista ja kiva, jos blogivinkistä on iloa. Mukavia syyspäiviä sinullekin Anneli! <3

      Poista
  2. Oho, noin paljon sipuleita istutit! Mutta lopussa kiitos seisoo, näyttävät keväällä varmasti upeilta! Minulla istuttelu oli kovin vaivalloista, mutta lisää sipuleita pitää silti hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika iso piha, niin äkkiä tuollainen määrä sinne hukkuu. Ja kyllähän mä vähän innostuinkin. :)
      Ja sipuleitahan ei voi olla koskaan liikaa.

      Poista
  3. Samaa mieltä, on kuin puutostilassa jos jää muutama päivä väliin ettei pääse omaan puutarhaan kuopsuttelemaan. Narsisseja laitoin minäkin tänä vuonna paljon, kestävät paremmin kuin tulppaanit. Jos ensi keväänä olisi jo pieni lampi kukkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat ihanan kiitollisia leviämään ja niitäkin on joka makuun, värejä ja lajikkeita.

      Poista
  4. Tästäpä tulikin mieleeni, että eikun ulos vaan ja ylös tästä koneen äärestä;) Mukavaa syslomaa koko perheelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Ulkona mieli virkistyy, vaikkei sää olisikaan aina niin mahtava.

      Poista
  5. Niinhän noissa sipulihommissa käy. Vaikka kuinka päättäisi, ettei sipulin sipulia...
    Kyllä nuo pihahommat ovat kummallisia. Koskaan ei sisällä siivoaminen tunnu samalla lailla innostavalta, mutta annapas kun lähdet tekemään jotain pihalle. Siellä jaksaisi touhuta, eikä millään haluaisi tulla sisälle pimeän saavuttua. Ja miten ihanalta tuntuukaan, kun on aikansa kuopsuttanut ja kärrännyt ja sitten katselee aikaansaannoksiaan. Voi sitä mielihyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en oo kyllä missään sisähommassa saavuttanut samaa fiilistä kuin puutarhahommista saa. Eikö olekin ihanaa, kun on löytänyt tälläisen harrastuksen/intohimon? :)

      Poista
  6. Jeps, tiedän nuo sipulijutut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika monella meillä kokemusta. :D

      Poista
  7. Pihatöissä kyllä vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Huikeat määrät sipuleita olet istuttanut maan uumeniin. Minä olen istuttanut tänä syksynä vaivaiset neljä pussillista sipuleita. Onneksi olen saanut kaikki perennapenkit siistittyä mieheni suosiollisella avustuksella ja piha kaikkinensa on valmis talven tulla.
    Mukavaa alkanutta viikkoa ja syyslomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on jo mahtavasti syyshommat tehtynä. Mulla on ollut tosiaan vähän ajanpuutetta, halua syystöihin olisi kyllä ollut.
      Mukavia syyspäiviä sinullekin Kruunu Vuokko!

      Poista
  8. Jep, kukkasipuleissa on ehdottomasti sellainen juttu, että mitä enemmän, sen parampi;)
    Mää kävin honkkarissa, kun siellä oli kaikki kukkasipulipussit hyvässä tarjouksessa! Ajattelin laittaa ainakin osan ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy kokeilla tota ruukkuhommaa..

      Poista
  9. Mukavaa syyslomaa teille!Meilläkin on nyt loma, tai lapsilla, minun ja miehen lomapäivät alkuviikosta meni onnellisissa merkeissä kaivinkonene kera pihan pohjia tehdessä. Koitan hillitä tulppaani-maniaa ja sipulien ostoa kun tämän kesän aikana on tullut tuhlattua jo yli kaikkien budjettirajojen tuonne puutarhaan. Mutta tulevina vuosina jätän vähän jemmaan syksyäkin varten. Kevät on niin ihanaa aikaa kun voi kierrellä ja kurkistella mitä sieltä nousee...=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karolina! Meillä olikin tosi mukava loma.
      Mä kurkkasin sun blogiin, mahtavasti ootte edistyneet. Ensi kevät on varmasti tosi odotettu teidän perheessä, ku kaikkea ihanaa nousee uudesta puutarhasta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!