lauantai 29. huhtikuuta 2023

Venuksenkenkä

Kasvi saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä
 

venuksenkenkä
Paphiopedilum
パフィオペディルム


Olen möyrinyt joka päivä puutarhassa
ja leikellyt pensaita ja tehnyt muita kevättöitä.
Myös sisällä olevat kasvit kiinnostavat edelleen, 
vaikka puutarha vihertyy silmissä ja sieltä löytyy uusia ilonaiheita päivittäin.

Ilonaiheita löytyy nimittäin myös sisätiloista.
Olohuoneen ikkunalla minulla on pitkä rivi perhosorkideoita,
jotka kukkivat oikeastaan koko ajan.
Ne ovat jo vuosia vanhoja ja 
niin helppohoitoisia.
Olen viime aikoina lukenut muutamaakin romaania
 kasvitieteilijöistä ja orkideaharrastajista.
Ehkä niiden vaikutuksesta olen alkanut itsekin innostua 
orkideasuvun kasveista yhä enemmän.
Suomessa orkideaharrastajia on paljon
ja heidän tietämyksensä ja lajikemääränsä ovat huikeita.
Itse olen innostunut vasta näistä yleisimmistä ja helposti saatavista lajikkeista.
En tiedä, jääkö tämä innostus tähän tasolle,
vai johtaako se joskus hieman pidemmälle.
Tällä hetkellä kuitenkin ihailen ja innolla seurailen 
omia muutamia orkideasuvun kasveja.



Uusin tulokas on venuksenkenkä,


    Venuksenkengän hoito-ohje:

- Viihtyy hajavalossa, ei kestä paahdetta ja suoraa auringonvaloa
- Venuksenkenkä pitää lämmöstä, alle +15 astetta on liian vähän.
- Kastele säännöllisesti. 
Kasvualustaa ei saa päästä kuivumaan kokonaan.
Talvella voi kastella hiukan niukemmin.
Sen voi kastella myös upottamalla, kuten esimerkiksi perhosorkideat.
- Lannoita orkidealannoitteella kerran kuussa keväästä syksyyn.
Talvella se ei tarvitse lannoitusta.
- Venuksenkenkä ei tarvitse lepokautta.
- Kasvualustana käytetään orkideoille tarkoitettua kasvualustaa, 
se ei viihdy tavallisessa mullassa.
- Mahdollisia tuhohyönteisiä ja kasvitauteja ovat 
kilpikirvat, vihannespunkit ja sienitaudit.


Venuksenkengän erikoinen kukka muistuttaa mielestäni myös lihansyöjäkasveja.
Se ei olekaan kaukaa haettua, 
sillä kukan pussimainen huuli houkuttelee pölyttäjähyönteisiä. 
Täydellisestä luonnon suunnittelusta kertoo se, 
että yläpuolella oleva kääntynyt terälehti toimii sateenvarjona 
ja estää sadeveden kerääntymisen pussiin.
Sivulla olevat kaksi terälehteä puolestaan ohjailevat ja 
houkuttelevat pölyttäjähyönteisiä.
Kukan eri osilla on siis kaikilla omat tärkeät tehtävänsä.



Venuksenkengät ovat kotoisin Oseaniasta ja Aasiasta.
Niitä on noin 70 eri lajia.
Koko orkidea- / kämmekkäkasviheimossa on yli 800 sukua ja yli 200 000 lajia.
Niitä on myös risteytetty kauan ja paljon, 
joten eri lajien välisiä risteymiäkin on saatavilla yli 100 000.
Eli ei ole ihme, että kämmekkäkasviharrastajia löytyy paljon.
Niissä tosiaan riittää ihmettelemistä.

Olisi kiva kuulla, 
onko siellä ruudun toisella puolella muitakin kämmekkäkasveista innostuneita?
Suosittelen tutkimaan niiden ihmeellistä maailmaa.
Minä ainakin jatkan näitä ihmettelyjäni ja
katson, mihin tämä innostus johtaa.

   


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.




keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Lupaavia löytöjä

 

jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 


Kevät taitaa vihdoin olla täällä.
Aamuisin pitää ensimmäisenä tarkkailla lumitilannetta 
ja kuikuilla ikkunoista näkyykö jotain uusia tulokkaita kukkapenkeissä. 

Tänä aamuna näin keitaan vieressä olevassa kukkapenkissä jotain uutta valkoista, 
joka ei ollut lunta. 
Pienet jouluruusun kukat nostivat urhoollisesti siellä päätään. 
Sydän pompahti ihan ilmaan onnesta.

Nyt työpäiviä alkaa rytmittämään aamu-, päivä- ja iltakierrokset, 
tutummalta nimeltään terapiakävelyt. 
Muutamassa tunnissakin tapahtuu paljon.
Siksi on ihan pakollista tarkistaa tilanne niin usein kuin pystyn.
Uskoisin, että iltapäivällä kääpiökurjenmiekatkin ovat puhjenneet kukkaan.



Myös monet sipulikukat ovat nousseet maasta ja 
niiden kauneudesta meinaa sydän pakahtua.
Myös pikkulinnut taitavat olla pakahtumispisteessä onnesta. 
Puutarhassa kuuluu sellainen sirkutus ja laulu, 
että melkein korviin sattuu.
Kauan odotettu kevät on täällä! 



Ihanaa ja aurinkoista viikon jatkoa! 

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.