keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Metsäpuutarhan rauha


Pienikin hetki luonnossa, puutarhassa
ja metsässä rauhoittaa kummasti.
Syksyinen luonto on jotenkin erityinen,
enää ei ole kiire mihinkään.
Keväällä kasvien kasvu on kiihkeää, 
linnut laulavat ja kiirehtivät pesäpuuhissaan
ja  kaikkialla tuntuu olevan liikettä.
Syksyinen luonto on hieman pysähtänyttä 
ja antaa ihmisellekin luvan hengähtää.


Nämä kuvat olen ottanut oman pihan metsästä,
yhdellä "terapiakävelylläni".












I go to nature
to be soothed and healed,
and to have my senses
put in order.
~John Burroughs~


Olisi kiva kuulla,
mistä sinä saat voimaa arkeesi
ja mitkä asiat rauhoittavat kiireen keskellä?

 Voimia arkeenne
ja kauniita syyshetkiä!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


maanantai 25. syyskuuta 2017

Satumainen aamu

 Tämä päivä valkeni kylmänä,
mutta niin satumaisen kauniina.
Mittari näytti +4 astetta ja sumu verhosi auringon säteet.
Oli aivan pakko lähteä juoksentelemaan pihalle kamera kaulassa,
ennen kuin the hetki olisi poissa.








Autumn,
the season
that teaches us,
that change,
can be 
beautiful.

Lumoavia hetkiä viikkoosi!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 

facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Sunnuntaikävely



Voi, miten aurinko hellikään meitä eilen 
ja tänään näyttää olevan vielä kauniimpi ilma!
Jätin eilen sisähommat aivan rempalleen 
ja syöksyin pitkästä aikaa oman puutarhan hommiin.
Eihän tälläistä säätä voi sisällä viettää.
Tuli ihan mieleen mummoni, joka touhusi aina ulkona,
ja jolle ei sisähommat olleet niin tärkeitä.
Meillä tiskikonekin sanoi itsensä irti,
ja korjaaja tulee vasta huomenna.
Joten sisähommiakin olisi kyllä ollut.
Mutta kyllä ne tiskit ovat toisarvoisia tälläisellä säällä.

Tervetuloa siis sunnuntaikävelylle!

 helmipihlaja
Sorbus koehneana
ナナカマド

Ruska alkaa heitellä ensimmäisiä värejään kasveihin.
Varmasti parin viikon sisään puutarha liekehtii syksyn loistoa.


  pensashanhikki
Dasiphora fruticosa ´Abbotswood` 
キンロバイ(金露梅)'アボッツウッド'

   idänvirpiangervo
Spiraea chamaedryfolia
アイズシモツケ 

 rohtosormustinkukka
Digitalis purpurea
ジギタリス
Sormustinkukat ilahduttavat jälkikukinnallaan.

 
 syyshortensia
 Hydrangea paniculata, Early Sensation ´Bulk`
ノリウツギ

 
 valkokirjokanukka
Cornus alba ´Ivory Halo`
 シラタマミズキ

 herkkuluumu ´Punainen paroni`
Prunus domestica
セイヨウスモモ


  köynnöshortensia
Hydrangea anomala subsp. petiolaris
ツルアジサイ

  syyshortensia
 Hydrangea paniculata ´Jane` Little Lime  
 ノリウツギ

 


 syyshortensia ´Phantom`
Hydrangea paniculata ´Phantom`
ノリウツギ


 Nyt on taas hirmuinen hinku tuonne pihahommiin.
Paljon on tehtävää, kun muutama viikko on ollut niin kiireistä
ja flunssan vuoksikin hommat jäivät rästiin.
Jatkan tänään eilistä kitkentäkierrosta.
On kiva, kun talvea vasten saa rikkikset ainakin hetkeksi pois.

Aurinkoista ja ihanaa sunnuntaita!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Yksi suosikeistani

valkoinen kaunopunahattu
Echinacea purpurea 
ムラサキバレンギク

Kaunopunahatut jatkavat ihanaa kukintaansa myöhään syksyyn.
Parhautta on, että niistäkin löytyy värejä jokaiseen makuun.
Yllätys, yllätys Vaahteramäeltä löytyy valkoinen kaunopunahattu,
jonka tarkkaa lajiketta en valitettavasti tiedä.
Myös perinteisempää pinkkiä lajiketta löytyy toisaalta.
Kaunopunahatut ovat perhosten suosikkeja ja kukinta ilahduttaa todella kauan.
Meillä tämä valkoinen kaunotar aloittaa kukintansa hieman myöhemmin 
kuin pinkki siskonsa.


Vaahteramäellä tämä valkoinen kaunopunahattu
kasvaa melkein metrin korkuiseksi, 
mutta pysyy kuitenkin hyvin pystyssä tukevansa vartensa ansiosta.
Kukinta alkaa elokuussa ja jatkuu pakkasen puraisuihin saakka.
Kaunopunahatut pitävät ravinteikkaasta ja runsasmultaisesta kasvualustasta
ja viihtyvät aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla.
Olenkin istuttanut ne kompostimullalla terästettyyn kohopenkkiin,
jossa ne viihtyvät loistavasti.


Mikä väri tai lajike on sinun suosikkisi kaunopunahatuissa?


 Olen tällä viikolla postaillut syksyn vaaleista kaunottarista.
Selaa postauksia taaksepäin, 
jos olet missannut nämä syksyn valostuttajat.
Syksy ei ole ainoastaan värien loistetta,
vaan paljon valkoisena kukkivia kasveja löytyy myös 
syksyn hämäriin aikoihin.

Meillä vihmoo tällä hetkellä vettä
ja taivas on harmaa,
mutta viikonlopuksi on luvattu erityisen kaunista säätä.
Oma puutarha kutsuukin monilla hommillaan,
kun flunssan vuoksi viime viikonloppu ja vähän tämäkin viikko
 meni ihan lepäillessä.

Ihanaa alkavaa viikonloppua
ja kivoja syyshetkiä puutarhaan!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta. 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Kasvarin elämä ja arvonnan voittaja

Yhteistyöpostaus: Willab Garden 

 Kasvihuoneeni saapui 3.4.2017
ja siitä alkoi pystytysurakka.

Mietiskelin tässä yhtenä iltana,
että kasvihuone on todellakin tullut meille vasta tänä keväänä.
Tuntuu, että kesä aina hurahtaa nopeasti,
mutta kasvarin pystytyshetkistä tuntuu kuitenkin olevan ikuisuus.
Siitä on tullut niin rakas ja tärkeä,
että luulisi sen olleen meillä kauemminkin.

Fiilistelyn vuoksi piti kaivella kasvarin lyhyen elämänvaiheiden kuvia
ja katsella kaikkea tapahtunutta.
Nyt tulee taas Vaahteramäkimäiseen tyyliin ehkä liikaakin kuvia,
mutta en voinut jättää yhtään poiskaan.
Nyt pääsette siis kuvamatkalle
ja lopuksi paljastan vielä arvonnan voittajan.

Itse olin lähinnä vain apurina ja muonittajana
kasvihuoneen pystytysurakassa.
Mieheni ja kaksi muuta ammattimiestä hoitivat homman mallikkaasti.

Vajaassa viikossa tuli valmista.

 Kevät oli kylmä
ja välillä piti tehdä muitakin pihahommia,
ennen kuin varsinaista kasvihuonekasvatusta pystyi aloittelemaan.
Mutta oli ihana, että kasvihuone oli valmiina odottamassa.

 Fiilistelemään pääsi kuitenkin sipulikukilla ja orvokeilla.


 Ja oikeastaan kasvihuone on jo elänyt kaikki neljä vuodenaikaa.
Vapun lumimyräkkä antoi vähän osviittaa,
kuinka kaunis kasvihuone on talvellakin.

 Vappu olikin pikakakelaus kaikista vuodenajoista.



Vihdoin kasvihuoneeseen sai vietyä taimiakin,
tosin harsorumba jatkui yllättävän pitkään.
Yksikään kasvi ei suojaamisen ansiosta kuitenkaan paleltunut.


 Pikkuhiljaa vihreys valtasi ja valloitti.



Puutarha ja kauniit illat antoivat oman lisäyksensä kasvarin kauneudelle.

Kattoluukkujen automatiikka toimi loistavasti.
Kesä oli kuitenkin niin viileä ja sateinen,
ettei varjostusverhoja tarvittu.



Satoakin tuli ihanasti ja tulee edelleen.

Syksy toi aivan uuden ulottuvuuden kasvihuoneen tunnelmaan.
Kasvihuoneen aika ei ole ohitse,
eikä menekään koko vuoden aikana.

 Ja sitten arvontaan:
osallistuneille!
Teitä olikin ennätysjoukko (arpoja kertyi 159 kpl). :)

Arvonnan palkintonahan on 3 x 50 € arvoista lahjakorttia
Eli onnellisia voittajia on kolme.
Suoritin arvonnan 
List Randomizerin avulla.

Tadaa, voittajat ovat

Mukana kahdella arvalla. 
Kasvihuonetta en somista koska se on vain kasvatusta varten 
mutta lasikuisti saa syksyllä valot ja lyhdyt.

Ihana kasvihuone! 
Laitan terasseilleni lyhtyjen lisäksi callunoita ja pallokrysanteemia kesäkukkasten sekaan 
(muratti on ainakin vielä voimissaan). Kahdella arvalla mukana.

Voi, tuo sun kasvari saa minussa ihan kasvihuonekuumeen aikaiseksi!<3 
Se on vaarallinen kuume, josta en usko miehen haluavan just nyt kuulla sanaakaan.;D
Valot, lyhdyt, kesäjuttujen karsiminen ja syksyiset kukat, siinä mun tapani laittaa terasille syksyä.:)
Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa.<3


Oikein paljon onnea voittajille!

Laitan teille sähköpostia tulemaan.
Ja kaunista viikon jatkoa kaikille!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

Kasvihuoneunelmani toteutui yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.