sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Jääkausi


Tämä viikonloppu ja tammikuun loppu jäävät muistiin jäisenä ja liukkaana.
Puutarhassa ja pihalla ei näytä kovin kauniilta eikä pirteältä.
Mutta ajattelin laittaa nämä synkeät kuvat tänne blogiin, ihan vaan muistikirjan merkinnäksi.
Tälläista oli vuoden 2016 tammikuun lopussa.





Aika vähän on lunta enää nurmikollakaan.


Ajattelin mielessäni eilen, että pihamme on kuin luistinrata.
Minä pysyin ajatuksessani ihan ajatuksen tasolla.
Mutta naapurin tyttö ei jäänyt surkuttelemaan kurjaa jääkeliä.
Hän oli laittanut oikeasti luistimet jalkaansa ja luisteli omassa pihassaan.
Tämä  oli taas kerran hyvä muistutus meille aikuisille;
ei kannata surkutella vallitsevia oloja, vaan käyttää tilaisuus hyödykseen.
Tuon minä ainakin haluaisin oppia.


Näillä mietteillä;
oikein hyvää uuden viikon alkua!

Huomenna kerron mitä kivaa tein eilen.

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissa, instagramissa,  Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Puutarhastelijan herätyshaaste

koristekirsikka kevätsuudelma
Prunus ´Accolade`
さくら

Elämää paratiisinpalasessa -blogin ihana Laura 
halusi herätellä meitä talviunilta 
ja laittoi liikkeelle Puutarhastelijan herätyshaasteen.
Herätystä täällä vähän tarvitaankin,
ja sitä todella sain selaillessani keväisiä kuvia.

Sääntöjä on vain kaksi, ettei aloittaminen ole liian vaikeaa:
- Valitse kuvatiedostoistasi kaksi (tai useampi) viime kesän kansiota. Lataa kummastakin kansiosta blogiisi kuusi sattumanvaraista puutarha-aiheista kuvaa, ja kerro niistä jotakin. Eli yhteensä 12 kuvaa. Halutessasi voit linkittää kuviin liittyviin kesämuistoihin blogissasi.
- Kerro Lauralle, kun postauksesi on valmis.

Minä aloin heti rikkomaan sääntöjä.
Juutuin toukokuuhun ja kaikkeen tuohon kauniiseen, uuteen vihreään.
Ja kuvien määräkin ylittää sallitun rajan.
Mutta en malttanut lopettaa, kun alkuun pääsin.
Ajatelkaa, tämä kaikki ihanuus on jo ihan oven takana.
Meinasin mennä ihan sekaisin.

 lipstikka/liperi (Levisticum officinale, ベージ) ja  idänsinililja (Scilla sibericaシラー)

 Etupihalla näyttää niin alastomalta, mutta raikkaalta.
Kaikki on vasta alussa.
Naapurin pellolla hieman jo vihertää.

 Tämä on lempihetkeni meidän tontilla.
Se kestää yleensä vain pari päivää.
Koivut ovat hiirenkorvilla ja järvi kimmaltaa. 
Kesällä tästä ei järveä näy ja talvella ei ymmärrä, 
mihin pellot loppuvat ja mistä järvi alkaa.

 kärperön kirsikka (Prunus cerasus  さくら 桜) ja ruusumanteli (Prunus triloba)



 purppuratuomi (Prunus padus ´Colorata` エゾノウワミズザクラ コロラータ) 
ja hämykuunlilja (Hosta undulata ´Erromena` スジギボウシ)

kevätkaihonkukka
Omphalodes verna 
ルリソウ

tarhasarjalilja (Lilium Hollandicum-ryhmä ユリ), takana tulppaani (Tulipa チューリップ) 
ja lemmikki (Myosotis ワスレナグサ)

kiinanpioni (Paeonia lactiflora  シャクヤク) 
ja tummahelmililjojen (Muscari armeniacum ブドウムスカリ) virta.

                                                                         köynnöshortensia
                                                                                          Hydrangea anomala subsp. petiolaris
                                                                                         ツルアジサイ

poimulehti (Alchemilla ハゴロモグサ) nurmikolla.

keto-orvokki (Viola tricolor サンシキスミレ)

idänvirpiangervo (Spiraea chamaedryfolia ケナシアイズシモツケ)

Toivottavasti heräsitte kevään odotukseen,
ettekä väsähtäneet kuvapaljouteen.
Ottakaahaan tämä herätyshaaste vastaan, kaikki tekin joilla ei blogia edes ole.
Keväisten ja kesäisten kuvien selaaminen on todella virkistävää.
Ja aurinkokin näyttää kurkistelevan pilvenraosta.
Säätiedotuksessa sanottiin; että tänään on välipäivä sateista. Jihuu!

Mukavaa viikonlopun alkua!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Inspiraatiota hyötyviljelyyn


Olen jatkanut valokuvien järjestelyä,
ja yrittänyt sukeltaa kesäisiin ajatuksiin.
Vaikka olen positiivinen ihminen, 
viime aikojen säät meinaavat saada alamaihin.
Enempää en sano, muuten voisin sanoa aika rumastikin....

Katsellaan mieluummin kuvia ja suunnitellaan tulevaa kesää.

Nyt matkaamme ajassa kuusi vuotta taaksepäin ja toiselle puolelle maapalloa.
Nämä kuvat ovat Uudesta Seelannista, Christchurchin Botanic Gardenin hyötytarhasta.
Vaikka tämä hyötytarha on kaukana, se voisi olla myös täältä läheltä.
Siksi näistä kuvista saa inspiraatiota ja ihan käytännön vinkkejä.

Rakastan portteja ja rajattuja alueita, ne ovat jotenkin kodikkaita.
Porteista ja aidoista on myös hyötyä mahdollisten jänisten ja peurojen estämiseksi.
Tuossakin aidassa on sisäpuolella myös verkko, puurakenteiden lisäksi.



 Tähän hedelmäpuiden kaareen ohjaamiseen,
 minä olen viime kesinä ihastunut, 
vaikken muistanut näitä päärynä- ja omenapuita.
Ja vain mielikuvitus on rajana muodoille.
Miten olisi vaikka sydän omenapuu?
Istututin itse pilariomenapuut kasvimaani porteiksi viime kesänä.
Mietin jo silloin, että saatan pakottaa ne vielä kaareen, kunhan kasvavat.

 Tai tälläinen hedelmäpuukäytävä olisi aika ihana.
Kivetys viimeistelee siisteyden.
Tuonne mutkan taakse tekisi mieli myös kurkistaa.

Tämä krassien ja kehäkukkien kauneus kasvimaalla on meillekin tuttua.
Linnunpelätin on saanut krassimekon.

 Tässä omenapuu on kasvatettu seinämäksi tomaattien taakse.

 Kehikot kaunistavat, tukevat ja suojaavat.
Niihinhän voi tarvittaessa lisätä vielä verkonkin tai keväällä pakkasharson.

 Ja kasvilaatikot ovat niin siistejä ja näppäriä.

 Marjapensaan kasvualustan reunan voi siistiä tiilireunuksella ja laudalla.

Ja jos kasvilaatikot eivät riitä,
kasvejahan voi kasvattaa missä vain.

 Kukat ovat piste iin päälle.
Tuoksuherneitä ei ainakaan voita mikään.

Jos innostuit Christchurchin Botanic Gardenista,
lisää tietoa tai fiilistelykuvia löydät täältä.

Tsemppiä viikkoonne!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Ennen lauhtumista


Naapurin Tiuku katseli mun päiväkahvinkeittoa eilen. 

Viime yö oli Vaahteramäen kylmin tänä talvena.
Aamulla mittari näytti -30,2 astetta.
Nyt aurinko paistaa jo kauniisti ja huomisesta lähtien on luvattu vain muutamaa pakkasastetta.
Tuntuu vähän uskomattomalle, että sää muuttuu niin paljon lauhemmaksi.
Muutos on kuitenkin todella odotettu.


Luonnon kauneus on ollut huikaisevaa.
Eilen kaikki näytti kermavaahdolta kuorrutetulta.





Aurinko ja varjot leikkivät ulkoseinällä.

Sisältä katsottaessa, maisema on kuin sadusta.

Mielenkiintoista nähdä, miltä tulevina päivinä näyttää.

If we had no winter
the spring would not be so pleasant.
~Anne Bradstreet~


Kaunista ja rentouttavaa viikonloppua!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.