keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kontrasteja keitaalla

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä 


daalia Dahlia ダリア

daalia
Dahlia
ダリア


Olen valkoisen ja harmonian ystävä ja tykkään myös tavallaan romanttisesta puutarhasta.
Haluan kuitenkin jotakin ryhtiä ja kontrastia puutarhaan, 
jotta tunnelmasta ei tule liian lälly.
En leikittele kukkien värikimaroilla, 
mutta tuon lehtien väreillä ja muodoilla hieman jännittävyyttä puutarhaan. 

Kausikasveilla tätä kontrastia on helppo tuoda sinne kohtaan puutarhaan, 
missä sitä kulloinkin tarvitaan.
Ihailen kovasti monia länsinaapurimme puutarhoja. 
He osaavat tämän kasvien yhdistelyn niin taitavasti. 
Meillä helposti ajatellaan, että puutarha on joko romanttinen ja perinteinen 
tai sitten selkeä ja moderni. 
Ruotsalaiset  eivät ole ´jokotai`-tyyppejä. 
He osaavat yhdistää nämä kaksi ääripäätä todella taitavasti. 
He käyttävät  pelargoneja ja daalioita yhdessä 
modernien heinien ja vaikka japaninvaahteroiden, 
viikunapuiden ja neidonhiuspuun kanssa. 
Tätä samaa tyyliä olen tykännyt käyttää omassa puutarhassani jo monta vuotta.
Nyt halusin kontrasteja keitaalle.
Daaliasta, verijapaninvaahterasta ja oshimansarasta tulee hauska yhdistelmä. 
Ne voi istuttaa rennosti erilaisiin astioihin ja 
asetella kuistille tai parvekkeelle kivaksi rykelmäksi. 



oshimasara Carex oshimensis ´Feather Falls` カレックスオシメンシス

oshimasara
Carex oshimensis ´Feather Falls`
カレックスオシメンシス


japaninverivaahtera Acer palmatum ´Atropurpureum` イロハモミジ

japaninverivaahtera
Acer palmatum ´Atropurpureum`
イロハモミジ






Olisi kiva kuulla, mitä kontrastikasveja 
tai eri tyylisiä kasveja sinä tykkäät yhdistellä keskenään.
Kerro kommenteissa parhaat vinkkisi.


Iloa ja aurinkoa päivääsi!


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Puutarhan juhannusmorsian

 

morsionruusu
Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä ´Juhannusmorsian`


Suloisista suloisin puutarhan juhannusmorsian 
kukkii myös täydellisellä ajoituksella
(sisarensa juhannusruusun rinnalla).
Sen herkän vaaleanpunaiset kukat muuttuvat kukinnan edetessä valkoisiksi ja 
se kuvastaa nimensä mukaisesti täydellisen herkkää juhannusmorsianta.
Juhannukseen kuuluvat ehdottomasti myös luonnonkukat ja koivut,
mutta puutarhan kasveista nämä juhannuksen tienoilla 
kukkivat ruusut ovat minulle juhannuskukkia.




Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
– Tove Jansson –



Jos haluat lukea enemmän tästä suloisuudesta,
löydät postauksen täältä:


Kaunista juhannuspäivää! 


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.



perjantai 24. kesäkuuta 2022

Juhannuksen nimikkoruusu

 

 juhannusruusu
Rosa spinosissima ´Plena` 
ロサ スピノシッシマ


Juhannuksen nimikkoruusulla on tänä vuonna täydellinen ajoitus. 
Sen ihastuttava tuoksu leijailee puutarhassa
ja valkoiset kukat loistavat yöttömässä yössä juuri nyt. 
Vaikka juhannussruusu kukkii vain reilun viikon vuodessa, 
se on ehdoton kasvisuosikki kautta aikojen.
Kun kyselin eri-ikäisiltä ihmisiltä valkoista suosikkikukkaa kirjaani varten,
oikeastaan kaikki mainitsivat juhannusruusun.
En ihmettele yhtään. Siihen liittyy paljon tunteita ja muistoja. 


Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino




Jos haluat lukea enemmän juhannusruususta,
löydät siitä vanhemman postauksen täältä:


Oikein kaunista, rauhallista ja iloista juhannusta!


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Kauniin yksinkertainen Linnanmäki-ruusu

 tarhapimpinellaruusu ´Linnanmäki`
Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä ´Linnanmäki`


Juhannusviikko on lähtölaukaus pensasruusujen kukinnalle.
Tosin joinain vuosina juhannuksen ruusut kukkivat hieman etuajassa, 
mutta tänä vuonna ne ovat todella täsmällisiä.
Pimpinellifolia-Ryhmään kuuluva ´Linnanmäki`-ruusu on yksi ehdoton kasvisuosikkini.
Se on yksinkertaisuudessaan niin äärettömän kaunis. 
On ihanaa, että puutarhasta löytyy kerrottuja kukkia, jotka ovat kuin ballerinan tyllihameita.
Vastapainoksi tarvitaan yksinkertaista kauneutta. 


Joidenkin kasvien äärellä alkaa huokailemaan ihastuksesta ihan kirjaimellisesti.
Minä huomaan huokailevani
 tämän yksinkertaisen kauneuden äärellä usein ihan ääneen. 


Jos haluat lukea enemmän tästä tyylikkäästä kaunottaresta,
löydät postauksen täältä:


Ihanaa juhannusviikkoa!



  


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Elämän ohuet seinät

 Kirjavinkki

Kirja saatu: Kustantamo S&S 



On kirjoja, joita luetaan ahmien nopeaan tahtiin 
ja on kirjoja, joiden sisältöä nautiskellaan ja luetaan mahdollisimman hitaasti.
Tämä kirja oli sellainen, jonka lukemista halusi melkein säästellä,  
ettei se loppuisi vaan liian nopeasti.

Nina Burtonin Elämän ohuet seinät on kaunis esseekertomus
 ja luonnon monimuotoisuuden ylistys.
Tieteelliset faktat nivoutuvat osaksi tarinaa
ja kauniiden lauseiden perustana on runsaasti tietoa.
Lukiessa luonnon upea monimuotoisuus avautuu 
ikään kuin toisiinsa kietoutuviksi kudelmiksi.
 Tämän kirjan luettua tajuaa luonnon rikkautta entistä paremmin.
Jokaisella kasvilla ja ötökälläkin on oma tarkoituksensa ja paikkansa.
Meidän ihmisten tulee kunnioittaa tätä ja sopeutua luontoon, eikä toisinpäin.







Kirja on kirjoitettu todella kauniisti ja 
se on lukuelämys sekä sisältönsä että kielensä vuoksi.
Kirjailija on ruotsalainen,
mutta luontokuvaukset voisivat olla yhtälailla myös Suomesta.
Siksi tämä kirja tulee erityisen lähelle ja 
siihen löytyy kosketuspintaa myös suomalaiselta.


Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa ihan kaikille!
Varsinkin niille, joita ärsyttää muurahaiset ja 
pörriäiset sekä muut ötökät omassa elinpiirissään.
Kirjan luettuasi ajattelet ehkä hieman toisin.
Kirja on täydellistä lukemista mökkireissulle 
tai vaikka juhannuslukemiseksi.

Nina Burton
Elämän ohuet seinät
Kustantamo S&S 
ISBN 978-951-52-5500-6



 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Niin suloinen ja helppo hopeahärkki

 

Niin suloinen ja helppo hopeaharkki

hopeahärkki 
Cerastium tomentosum-ryhmä


Hopeahärkki on yksi helpoimmista perennoista ikinä.
Sen kaunis, hopeanharmaa lehdistö peittää rinteet ja luiskat upeasti.
Se viihtyy myös kiven väleissä, melkein olemattomassa kasvualustassa.
Tällä hetkellä hopeista lehdistöä ei paljon näy, 
sillä valkoiset kukat ryöpsähtelevät valtoimenaan lehdistön päällä. 


Niin suloinen ja helppo hopeaharkki

Niin suloinen ja helppo hopeaharkki


Kasvatus ja hoito


- pärjää monenlaisilla kasvualustoilla, kuivasta multavaan
- viihtyy aurinkoisessa kasvupaikassa
- kasvaa 10-15 cm korkeaksi
- kukkii touko-kesäkuussa
- istutusväli 30 cm
- ei vaadi erityistä hoitoa
- Helppo jakaa, joko lapiolla lohkomalla tai 
mattomaisia kasvustoja käsin repimällä esimerkiksi kivien päältä. 
Kasvustot voi istuttaa uusille kasvupaikoille lisäämällä hieman multaa kasvuston päälle. 
Siirretty hopeahärkki juurtuu nopeasti uudelle kasvupaikalle,
 jos sen kosteudesta huolehditaan säännöllisesti. 
- Liika leviäminen estetään poistamalla liian laajalle levinneet mattomaiset rönsyt.


Niin suloinen ja helppo hopeaharkki

Hopeahärkki on kaunis myös maljakossa:


Kaunista viikonloppua!



 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

 

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

pihasyreeni
Syringa vulgaris ´Alba`
ライラック


Välillä, kun kaipaan työstäni taukoa, piipahdan pihalla 
ja tuoksuttelen pihasyreenin kukkia.
Tuoksu on huumaava ja jotenkin todella nostalginen.
Tulee mummola mieleen, 
vaikka en muista oliko mummolassani edes pihasyreeniä.
Pihasyreeni on minulle erityisen rakas kasvi ja 
olenkin nimennyt sen mukaan myös yritykseni.

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni


Pihasyreeni ja juhannusruusu kuuluvat mielestäni samaan kastiin.
Ne kukkivat vain hetken, mutta silti niitä muistellaan ja niistä puhutaan vuoden ympäri.
Ja pihasuunnittelijan työssäni olen huomannut, 
että näitä kahta perinteistä kaunotarta toivotaan lähes poikkeuksetta jokaiseen puutarhaan.
Sekä pihasyreeni että juhannusruusu tuovat muistoja mieleen 
ja ne mielletään romanttisen puutarhan kasveiksi. 
Silti niistä haaveillaan, 
vaikka talon arkkitehtuuri olisi moderni ja puutarhan toivottaisi jatkavan samaa linjaa.
Enkä yhtään ihmettele tätä. 
Nämä kaksi kasvia ovat valloittavat helposti sydämen.
Puutarhakaupoissa on myös monia jalosyreenejä valikoimissa. 
Niitä valitsemalla omaan puutarhaan, voi pitkittää 
syreenien kukintaa ensin kukkivan pihasyreenin jälkeenkin.
Pihasyreeni kannattaa kuitenkin aina hankkia,
sillä sen tuoksu on huumaavin.


Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni


Kun kaksikymmentä vuotta sitten aloimme rakentamaan tätä Vaahteramäkeä, 
yksi toiveeni oli, että saisin etupihalle vastakkainistuttavan pihakeinun 
ja sen läheisyyten pihasyreenin. 
Haaveissani näin itseni ja perheeni istumassa pihakeinussa 
pihasyreenin katveessa ja tuoksussa.
Tämä toive on toteutunut.
Yksi suosikkiasioistani työssäni on kuunnella asiakkaitteni haaveita.
Moni puutarhaan liittyvä toive on lähtenyt jostain mielikuvasta tai tunnelmasta, 
jota omaan puutarhaan halutaan. 
Tämä oma keinuhaaveeni kuvastaa hyvin juuri näitä haaveita.

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

pihasyreeni
Syringa vulgaris 
ライラック


Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

Meidän puutarhassa kasvaa tietenkin valkoista pihasyreeniä,
mutta kasvaa täällä myös perinteisempääkin värisävyä.
Sekin on minusta todella kaunis ja 
tuoksuu ehkä vielä paremmalta kuin valkoinen suosikkini.


Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni

Puutarhassa tuoksuu huumaava pihasyreeni


Olisi kiva kuulla, 
onko sinulla ollut jokin haave puutarhaasi liittyen, 
joka on toteutunut. 
Haaveilitko jostain tuoksusta tai tunnelmasta, 
kun aloit suunnittelemaan puutarhaasi? 

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.




tiistai 14. kesäkuuta 2022

Maa kukkii valkoisenaan

 sammalleimu
Phlox subulata
シバザクラ


Ihana ja niin vähään tyytyväinen sammalleimu ryöpsyää kallion koloissa.
Se kasvaa oikeastaan pelkässä sorassa kallion halkeamassa ja 
levittäytyy siitä pitkälle kallion päällekin.
 


Olen aikoinani hankkinut yhden taimen valkoista sammalleimua ja 
siitä tämä kaikki ihana ryöpsy on peräisin.
Paikalla kasvoi myös perinteistä aniliininpunaista sammalleimua,
mutta sen olen antanut anopille, siskolle ja vaikka kelle. 
Tai olen antanut sitä joka vuosi, 
sillä aina se tupsahtaa jostain entistä voimakkaampana esille.
Eli vuosien saatossa siitä tulee erittäinkin riittoisa kasvi, josta on mistä jakaa.
Mitenkään agressiivisesti se ei kuitenkaan leviä.
Ja vaikka se on loistava maanpeittäjä, rikkakasvien kanssa se tahtoo jäädä toiseksi, hennon kasvutapansa vuoksi. 
Eli voikukkia saattaa joutua nyppimään sen kasvualustasta.
Parhaimmillaan se on kallion koloissa, hiekkaisilla rinteillä ja pienissä kukkapenkeissä.
Rehevässä maassakin se viihtyy, 
mutta ei kärsi myöskään kuivissa ja vähäravinteisissa kasvupaikoissa.



Jos haluat lukea enemmän tästä pienestä maan valloittajasta,
löydät postauksen täältä:
Tuolla aiemmassa postauksessa näkyy myös se värikkäämpi tapaus.


Iloa ja aurinkoa päivääsi! 



  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.