keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Paulan satumaassa

Viime lauantainen puutarhabloggaajien tapaaminen, 
 jatkui ihanassa Paula Ritanen-Närhen puutarhassa.
Paula on monelle tuttu Puutarhaunelmia-ohjelmasta sekä puutarhakirjoistaan ja artikkeleistaan.


Me toisillemme aiemmin vieraat bloggarit, menimme kylään puutarhaan,
 jonka omistajat tunsimme vain julkisuudesta. 
Ja silti heti ensi hetkestä lähtien, olimme kuin ystäväporukka kyläilemässä hyvällä ystävällämme.
Tunnelma oli todella välitön ja lämmin.
Iloinen Paula huikkasi pihatien päästä meille ensiksi tulleille: "Mihinkäs te ootte tulossa?"
Ja siitä se juttu lähti, eikä siitä loppua tullut.


On sanottu että puutarha kuvaa omistajaansa.
Tässä puutarhassa sanonta on totta.
Jos Paula oli iloinen, sydämellinen, leppoisa, kekseliäs, kotoisa, lämminhenkinen ym. ym.
niin sitä oli myös hänen puutarhansa.

Olimme kuin pienet tytöt satumaassa.
Ihailimme ja ihmettelimme, emmekä tieneet mihin suuntaan olisimme katsoneet.
Kaikkialla oli niin paljon kekseliäisyyttä ja ideoita.










Kärhöjä oli monessa paikassa.

Yksi kärhö odotti istutusta, 
voin vain kuvitella miltä se näyttää kesän lopussa kun se on valloittanut tuolin.




Hyötykasveja kasvoi kekseliäästi kaikkialla.
Ja ne oli koristeellisia jo itsessään.
Huomaa perunat kauppakasseissa, pärekorissa ja seinustalla.
Enää ei saa koskaan sanoa, ettei muka ole tilaa.



Pelargoneilla oli oma huone.
Tai taisi se olla vähän Paulankin rentoutumispaikka.


Huvimajassa oli hauskoja ja nostalgisia asetelmia

Työkalut olivat koristeita ja käytössä.




Ihana uusi lasihuone.


Pestyt saviruukut olivat käyttövalmiina ja kauniina reunuksena.



Ihastuin moneen ideaan Paulan puutarhassa.
Mutta mieleenpainuvinta oli kuitenkin tunnelma.
Jotain samaa haluaisin omaan puutarhaanikin,
kotoisan, hyväksyvän, rennon, rauhouttavan ja leppoisan tunnelman.
Tuntui kuin puutarha olisi ollut kaukana ´pahasta` maailmasta.

Kiitos Paulalle ja hänen miehelleen, että avasitte ovenne ihastuttavaan puutarhaanne!
Ja kiitos myös koko ihanalle puutarhaystävien porukalle huippu mukavasta päivästä!


Paulan puutarhasta voit lukea lisää:
Paulan puutarha

Sekä muista ihastuttavista blogeista:



maanantai 26. toukokuuta 2014

Japaninkirsikka

Prunus serrulata ´Kanzan`
Kanzan Japaninkirsikka, koristekirsikka
Japanese Cherry, ´Kanzan`
桜 カンザン




Vuosi sitten toukokuussa 
ihana anoppini antoi miehelleni tämän ihastuttavan Japaninkirsikan lahjaksi.
Mies, joka ei ollut niin kovasti ennen puutarhahommista välittänyt, tahtoi itse päättää istutustuspaikan, 
johon minä en saanut puuttua mitenkään.
Eräänä päivänä kirsikka oli istutettu ja tuettukin heinäseipäin ja tervanaruin, niin oikeaoppisesti kuin vain voi. 
Ja istutuspaikka oli kyllä paras mahdollinen. 
Hän oli tiiraillut sopivaa paikkaa  ikkunoista ja ulkona. Ja se todellakin näkyi vähän joka puolelle.



 Viime keväänä siinä oli ostettaessa jo muutama kukka, 
jotka valitettavasti varisivat autoon matkalla tänne Vaahteramäelle.
Tänä keväänä olen kytännyt puuta, ettei vaan mahdollinen kukinta mene ohi.
Nyt odotus palkittiin.
Voiko kauniinpaa kukkaa olla?

 Kanzan pärjäilee II-vyöhykkeelle asti.
Ja tykkää auringosta.




P.S. Vielä on postaus Paulan puutarhasta lähettämättä.
Tämä oli aivan pakko laittaa ennen sitä, 
kun kukat puhkesivat tänään.
Seuraavaksi näette kuvat ihanasta Paulan puutarhasta.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Marketanpuiston tapaaminen

Atsalea (Rhododendron)

Tänään oli todella kaunis ja aurinkoinen päivä.
Ja sain viettää sen aivan ihanasti ja huippuseurassa.
Marketanpuistossa oli puutarhabloggaajien tapaaminen.
Ja vaikka tapasimme toisemme livenä vasta ensimäistä kertaa, 
samanhenkisillä puutarhaihmisillä ei puheenaiheista ollut puutetta.
Emme tienneet toisiamme ulkonäöltä, mutta olimme monen kanssa tuttuja blogien kautta.

Kameroilla oli käyttöä eikä tarvinnut sanoa kenellekään, että odottakaa kun kuvaan tämän kasvin.
Kaikilla oli sama mielessä....


Alppiruusut (Rhododenron) availivat kukkiaan aurinkoisimmilla paikoilla.


 arovuokko (Anemone sylvestris)

Höyhenpensas (Forthergilla) 
oli mahtavan kokoinen ja täydessä kukassa.



jouluruusu (Helleborus)

tarhakalliokielo (Polygonatum multiflorum x odoratum

orvokki (Viola) virta



pilvikirsikka (Prunus pensylvanica)

 kuolanpioni (Paeonia anomala)



 suklaakosmos (Cosmos atrosanguineus)

Saksanpihlaja  (Sorbus aria) oli aivan uusi tuttavuus.
Se viihtyy II-vyöhykkeelle asti ja siitä tulee 4-6 metriä korkea. 
Kesäkuussa siihen tulee valkoiset kukat ja syksyllä oranssinpunaiset marjatertut. 
Syysväri tulee melko myöhään.



villaheisi (Viburnum lantana)

Marketanpuiston jälkeen vierailimme aivan ihastuttavassa Paula Ritanen-Närhen puutarhassa.
Siitä lisää ensi kerralla....

Kiitos kaikille uusille puutarhaystäville todella mukavasta päivästä ja seurasta!
Oli kiva tutustua teihin!
Erityiskiitos Tuijalle päivän järjestämisestä! :)
Nyt on inspiroitunut olo...