lauantai 24. lokakuuta 2015

Syvän punaisia leikkoja ja vähän muutakin syvää....

leikkoneilikka
Dianthus Caryophyllus-ryhmä
Carnation
カーネーション
ja preeriaeustoma
Eustoma grandiflorum
ユーストマ

Tänään kaipasin sisälle vähän leikkokukkia.
Pitkään onkin saanut nauttia oman pihan antimista,
 myös maljakkokukkien muodossa.
Päivän väri oli syvänpunainen, en tiedä miksi.
Asettelin neilikoita ja preeriaeustomia rennosti erilaisiin ja eri kokoisiin pulloihin keittiön pöydälle.
Tänään kaipasin hieman lämmintä ja syvää punaista, 
mutta kyllä tuo valkoinen säilyy aina kukkien ykkösvärinä. 
Valkoinen rauhoittaa ja raikastaa.




Ruusuja pätkiessä pieneen sinkkiämpäriin, 
japanilaiset sakset osoittivat terävyytensä vähän liiankin kanssa.


Huomasin jälkeen päin, että alustana olleessa sanomalehdessä oli osuva otsikko: 
´Ihmiset eivät ole kiveä`
Eivät ole, ei. Ainakaan mun pikkurilli. Lähti nimittäin melkein pala pois. 
En viitsinyt/ehtinyt/pystynyt kuvaamaan,
 vasta kuin hienon paikkauksen jälkeen tapaturman raporttikuvan.
No, sain pätkimisen hoidettua vielä loppuun. 
Toivon kyllä syvästi, etteivät likaiset sakset vieneet mitään pöpöjä syvälle verenkiertooni. 
Vaikka, mites se Karel Capek sanoikaan puutarhurin synnystä...


Capekin ajatusten myötä, toivotan teille oikein mukavaa viikonloppua!

MITEN PUUTARHURI SYNTYY

"PÄINVASTOIN KUIN LUULISI, PUUTARHURI EI SYNNY SIEMENESTÄ, JUURIVESASTA, SIPULISTA, MUKULASTA EIKÄ PISTOKKAASTA VAAN KOKEMUKSESTA, YMPÄRISTÖSTÄ JA LUONNONOLOISTA"

"SANOISIN, ETTÄ IHMINEN TARVITSEE TIETTYÄ KYPSYYTTÄ, TIETTYÄ ISYYDEN IKÄÄ, JOTTA HÄNESTÄ VOISI TULLA HARRASTELIJAPUUTARHURI.
LISÄKSI HÄN TARVITSEE OMAN PUUTARHAN.
TAVALLISESTI HÄN TEETTÄÄ SEN AMMATTIPUUTARHURILLA JA LUULEE VOIVANSA IHAILLA SITÄ TYÖPÄIVÄNSÄ JÄLKEEN JA NAUTTIA KUKISTA JA KUUNNELLA LINTUJEN LAULUA. PÄIVÄNÄ MUUTAMANA KÄY NIIN ETTÄ HÄN ISTUTTAA OMAKÄTISESTI YHDEN KUKAN; MINÄ ISTUTIN MEHITÄHDEN.
SAMALLA HIEMAN MAATA PÄÄSEE JONKIN HIERTYMÄN TAI HAAVAN KAUTTA HÄNEN RUUMIISEENSA JA AIHEUTTAA ERÄÄNLAISEN MYRKYTYKSEN TAI TULEHDUKSEN; SANALLA SANOEN HÄNESTÄ TULEE INNOKAS PUUTARHURI.
TARVITSI VAIN ANTAA PIKKUSORMI, JA KOKO KÄSI JÄI KIINNI.
TOISINAAN PUUTARHURI SYNTYY NAAPURIEN TARTUTUKSESTA. HÄN NÄKEE VAIKKAPA, MITEN NAAPURIN TERVAKKO KUKKII,  JA PÄÄTTÄÄ: JOHAN ON IHME, JOS EI KUKI , MINULLAKIN. JA KAIKEN LISÄKSI VIELÄ PAREMMIN!
- TÄLLAISEN ALUN JÄLKEEN PUUTARHURI VAJOAA YHÄ SYVEMMÄLLE VASTA HERÄNNEESEEN INTOHIMOONSA, JOTA UUDET MENESTYKSET RUOKKIVAT JA UUDET VASTOINKÄYMISET RUOSKIVAT. HÄNESSÄ PUHKEAA KERÄILYINTO, JOKA AJAA HÄNET KASVATTAMAAN KAIKKEA AAKKOSISSA ACAENASTA ZAUSCHNERIAAN ASTI; MYÖHEMMIN HÄNELLE KEHITYY ERIKOISTUMISKIIHKO, JOKA TEKEE ENNEN AIVAN TÄYSIJÄRKISESTÄ IHMISESTÄ RUUSUHULLUN, DAALIAHULLUN TAI JONKIN MUUN YLIAKTIIVISEN MAANIKON. TOISET TAAS JOUTUVAT TAITEELLISEN INTOHIMON VALTAAN, MUUTTELEVAT JA MUOKKAAVAT PUUTARHAANSA, YHDISTELEVÄT VÄREJÄ, SOMMITTELEVAT MÄTTÄITÄ JA VAIHTELEVAT KAIKKEA, MITÄ HEILLÄ VAIN KASVAA, NIIN SANOTUN LUOVAN LEVOTTOMUUDEN VALLASSA.
ÄLKÖÖN KUKAAN LUULKO, ETTÄ PUUTARHANHOITO OLISI UNELMOIVAA JA MIETISKELEVÄÄ PUUHAA. SE ON KYLTYMÄTÖN INTOHIMO, NIIN KUIN KAIKKI, MIHIN PERINPOHJAINEN IHMINEN RYHTYY."

" KERRON VIELÄ, MITEN OIKEAN PUUTARHURIN TUNNISTAA.
"PISTÄYTYKÄÄPÄ KATSOMASSA", HÄN SANOO, "MINUN PUUTARHAANI."
KUN SIIS TULETTE ILAHDUTTAMAAN HÄNTÄ, HUOMAATTE ETTÄ JOSSAIN PERENNOJEN TAKANA SOJOTTAA HÄNEN TAKALISTONSA.
"TULEN HETI", HÄN HUIKKAA OLAN YLI, "ISTUTAN VAIN TÄMÄN."
JONKIN AJAN KULUTTUA HÄN ON SEN JO VARMAAN ISTUTTANUT; HÄN NOUSEE PYSTYYN, SOTTAA KÄTENNE JA VIRKKAA VIERAANVARAISUUTTA UHKUEN:
"TULKAAPA KATSOMAAN; PUUTARHA ON KYLLÄ PIENI, MUTTA HETKINEN VAIN"
HÄN SANOO JA KUMARTUU KUKKAISTUKSEN YLLE NYHTÄISEMÄÄN PARI RIKKARUOHOA.
"NO MENNÄÄN. NÄYTÄN TEILLE DIATHUS MUSALAEN, SAATTEPA IHMETELLÄ. HERRANEN AIKA, OLEN UNOHTANUT MÖYHENTÄÄ TÄMÄN",
HÄN VIRKKAA JA RUPEAA TONKIMAAN MAATA.
NELJÄNNESTUNNIN KULUTTUA HÄN NOUSEE TAAS,
"AI NIIN", HÄN SANOO, "HALUSIN NÄYTTÄÄ TEILLE SEN KELLON, CAMPANULA WILSONAEN. SIINÄPÄ ONKIN KAUNEIN KELLO, MITÄ - ODOTTAKAA, TÄYTYY SITOA TÄMÄ DELPHINIUM."
SIDOTTUAAN SEN HÄN MUISTAA:
"NIINHÄN SE OLI, TE HALUSITTE KATSOA ERODIUMIA. PIKKU HETKI", HÄN MURAHTAA, "SIIRRÄN VAIN TÄMÄN ASTERIN; TÄSSÄ ON SILLE LIIAN VÄHÄN TILAA."
TÄSSÄ VAIHEESSA POISTUTTE VARPAISILLANNE JÄTTÄEN HÄNET PYLLISTELEMÄÄN PERENNOJEN KESKELLE."

" JA KUN TAPAATTE HÄNET TAAS, HÄN SANOO:
"TEIDÄN ON PAKKO TULLA KATSOMAAN; MINULLA KUKKII YKSI ´PERNT`, SITÄ ETTE OLE VIELÄ NÄHNYTKÄÄN. TULETTEKO? NO, MUTTA TOTTAKAI!"

-Otteita kirjasta: Puutarhurin vuosi, Karel Capek, 1929-


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tainnut olla Capekilla omakohtaista kokemusta. :)

      Poista
  2. Pakko laittaa tuo Puutarhurin vuosi nyt lukulistalle..! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole lukenut sitä kokonaan. Eräs puutarhuri-ystäväni laittoi tuon pätkän ystävänpäivä-tervehdykseensä. Mäkin haluaisin lukea kirjan kokonaan.

      Poista
  3. Tulee hieman liian harvoin ostettua leikkokukkia maljakkoon. Aina osuu katse johonkin mielenkiintoiseen ruukkukukkaan, joka sitten tuleekin pääsääntöisesti ostettua. Neilikoita rakastan ja ne kestävät todella hyvin maljakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mullekin useimmin tarttuu ruukkukasvi mukaan. Vaikka monet leikotkin kestävät tosi pitkään maljakossa, esim. juuri neilikka ja krysanteemi. Ja neilikoita löytyy nykyään niin mahtavissa väreissäkin.

      Poista
  4. Ihanaa kuvaelmaa! Niin piristävää luettavaa kylmänä aamuna ennen töitä! Taiteellinen intohimo ja sojottava takalisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sä voitkin tästä lähtien sanoo mulle et; sä oot vaan taiteellisen intohimon vallassa, kun mä valitan sun kasvien siirtelystä. :D

      Poista
  5. Pisti tuo kuvaelma väkisinkin vähän hymyilyttämään :) Niin totta joka sana!

    VastaaPoista
  6. Kauniita leikkoja.
    Olipas mukavasti kirjoitettu tuo tarina puutarhurista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkokukat kyllä piristävät, kun ulkona ei enää kuki oikein mitään. (Paitsi syysasteri se jaksaa vielä loistaa.)
      Kyllä tuo tarina on saanut mullekin hymyn huulille monta kertaa.

      Poista
  7. Upea tummanpuhuva väri neilikassa!
    Ja sormi paketissa...tuttu juttu floristille!
    Voi mikä kukkajuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on sitä ennenkin sormia veistelty. Ensimmäisinä päivinä sidonnan tunnilla kaikilla oli joku sormi paketissa. Mutta en ole ennen tuollalailla leikannut melkein palaa pois sormesta. Imupinnat pitäisikin aina leikata veitsellä, näin siinä käy kun yrittää oikaista... :)

      Poista
  8. Ei hitto, mullahan on tuo kirja! Nappasin sen vuosi sitten mukaan siirtolapuutarhan lehti/kirjakierrätyksestä, mutta olen täysin unohtanut sen. Enkä ole siis lukenut sitä, pitääkin nyt ottaa se lukulistalle. Vaikuttaa niin hauskalle, hyvä kun muistutit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa. Lue se ja kerro sitten kommenttisi. Kirja ei oo tullu mulle koskaan vastaan livenä. Täytyy käydä kirjastossa kyselemässä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!