tiistai 5. kesäkuuta 2018

Keltaisen hehku

 kevätesikko
Primula veris
キバナノクリンザクラ

Keltainen väri jakaa mielipiteet yleensä aika jyrkästi.
Itse en ole koskaan ollut keltaisen ystävä,
mutta jotain kummaa vetoa tähän auringon väriin olen tuntenut tänä keväänä. 

Olemme itse valinneet talomme väriksi kartanonkeltaisen,
eikä se ole koskaan kaduttanut. 
Koimme, että se vain sopi talomme väriksi parhaiten ja piste.
Muuten meiltä ei löydy keltaista esim. sisustuksesta tai vaatteistamme.

Ehkä juuri tämän talon värin vuoksi,
 en ole koskaan oikein tykännyt keltakukkaisista kasveista puutarhassa.
Puutarhaa perustattaessa, 
haalin kasvien alkuja kaikilta tutuilta ja tuntemattomilta kasviahmattiin puutarhaamme. 
Rakentamisen jälkeen yleensä ovat rahat vähissä, 
ja innoissaan sitä haalii kaiken ilmaisen, mitä vain sattuu saamaan.
Saaduissa perennoissa valtavärit sattuivat olemaan keltaista ja violettia. 
Se ahdisti minua pitkään.
Tunsin, että violetti ja keltainen yhdessä ovat liian voimakkaat.
Tunnetta lisäsi keltainen talomme. 
Niinpä vuosien saatossa olen karsinut keltaiset kasvit pois kokonaan. 
Liilaa löytyy vielä harvoista paikoista.

 kullero
Trollius 

En tiedä,
 onko viimeisien kesien ja talvien sateilla ja harmaudella 
osuutensa tähän keltaisen kaipuuseen.
Auringon puutteessa alkoi silmillään etsimään keltaista ja nauttimaan näkemästään.
Nämä keltaiset kukat löytyivät Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.
En ole vielä niin paljon keltaisen lumoissa, että väriä löytyisi omasta puutarhasta.
Tosin pientä harkintaa on jo murrettua ja hailakkaa keltaista kukintaa kohtaan. 
Viimeisen kuvan pionissa on juuri sopiva häivähdys keltaista, kukan heteissä.
Se tuo juuri sopivasti lämpöä ja iloa minun makuuni. 

atsalea 
Rhododendron
アザレア

Olisi kiva kuulla teidän mielipiteenne keltaisista kukista.
Mitkä ovat teidän keltaiset lempparikukat
vai kuuluuko keltainen inhokkiväreihinne?

kaukasianpioni
Paeonia mlokosewitschii
タン科


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 

sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

32 kommenttia:

  1. Tuo kaukasianpioni on pioneista kauneimpia, sellainen täytyy vielä hankkia.
    Keltainen ei suinkaan ole inhokkiväri - tälläkin hetkellä minulla on keltainen villapaita päällä (ja keltaiset rintsikat alla!). Kävin yhden puutarhasuunnitteluasiakkaan luona (keltaisessa puserossa) tässä pari viikkoa sitten, ja hänen kanssaan päivittelimme sitä, miten monella on keltainen inhokkina, kuinka se on mahdollista, kun keltainen on niin ihanan aurinkoinen väri.
    Mulle inhokit pukeutumisessa ovat violetti ja vaaleanpunainen. Puutarhassa ainoastaan sellainen törkeä shokkipinkki, oikein tyrmäävä väri, on kauhistus. Sitä en siedä missään väriyhdistelmässä, vaikka muuten olen todella monien värien ystävä. Pelkkää valkokukkaista puutarhaa mua ei saisi tekemään edes aseella uhkaamalla, tai sitten menisin seuraavana yönä kaivamaan ja vaihtamaan kasvit ;-) Vaikka se on niin kaunis, levollinen ja raikas, niin mulle ei kävisi millään semmoinen väritön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haaveilen siitä. Katselen sitä aina kuolaten alkukesästä muiden puutarhoissa ja puistoissa, mutta en jostain kumman syystä ole saanut sitä vielä hankituksi itselleni.
      Oi, sähän oot ihanan aurinkoinen tyyppi, vaatetusta myöten.
      Ihana, kun värejä on niin joka lähtöön. Jokaiselle jotain sopivaa. Väreihin vaikuttaa myös niiden yhdisteleminen. Jos keltaista yhdistää vastaväreihin saa aika shokeeraavia vaikutelmia aikaiseksi, mutta valkoiseen yhdistettynä se onkin aika rauhallinen.

      Poista
  2. En itsekkään ole ollut keltaisen ystävä, mutta vuosi vuodelta tykästyn siihen enemmän. Muutenkin väreissä selvästi kaudet vaihtelevat, joten meillä on jos jonkin väristä kukkaa :D
    Ihanaa tiistaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomaan itsekin, että värimieltymykset vaihtelevat todella paljon vuosittain tai jopa vuodenajoittain. Joissain tilanteissa jotenkin kaipaa vahvempia värejä ja joskus taas jotain rauhallista katseltavaa.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Minä taas pidän keltaisesta, mutta kukissa kelpaavat kaikki värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukissa kaikki värit ovat tosiaan kauniita. <3

      Poista
  4. Nuorena murkkuna keltainen oli niiiiin ihana väri, mutta vuosien tuoksinassa värimaailmani muuttui ja keltainen ei enää kutsunut. Puutarhassa keltainen ja oranssi ovat kasvimaan kukkien värejä, on toki minulla yksi 'Keltainen kukkapenkki', sinne monta keltaista taimea olen laittanut kasvamaan, 'oikean keltaisia'. Keltaiset pionit kutsuvat aina kuten juurikin tuo Kaukasian pioni ja 'Lemon Chiffon', joka on kuin unelma, tottakai pitää olla oikeankeltainen sormustinkukka (digitalis grandiflora), keltaisia metsätulppaaneita en pysty vastustamaan, keltakielokin herkkää keltaisuutta, no siis oikeankeltainen hieman limeen taittava menee, mutta ihan joka paikkaan en keltaisia kukkia pihallani voisi ajatella. Vanhemmiten olen alkanut ajattelemaan keltaisen kuuluvan väripalettiin, mutta sitä tulee annostella varoen ja hillitysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli hyvä vinkki, annostelu vaikuttaa siihen, mitä fiiliksiä keltaisesta syntyy. Oikean keltaiset kasvit ovat todella kauniita. Ja nuo sinun mainitsemasi kasvit ovat minunkin suosikkeja, vaikka niitä ei vielä löydykään Vaahteramäeltä.
      Pitäisköhän perustaa keltainen kukkapenkki...hmmm...

      Poista
  5. Minä pidän keltaisista kukista puutarhassa vaikkei se suinkaan ole lempiväreistäni se ykkönen. Keltaiset kukat tuovat kuitenkin auringon puutarhaan silloinkin, kun on sateista ja harmaata. Etenkin syyskesällä nautin syyspäivänhatun korkealle kurottavista versoista ja sen kirkkaankeltaisista kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesinä tuota keltaista on tosiaan kaivannut auringon puutteessa. Ehkä se oli yksi syy, että olen alkanut haikailemaan keltaisia kasveja.

      Poista
  6. Minäkin pidän keltaisesta ja keltaiset kukat ovat iloisen värisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen väri tuo minullekin ilon ensimmäisenä mieleen. :)

      Poista
  7. Upeeta keltaista! Ihan mun lemppariväri! Joskus niin toivon, että kaikkia kukkia saisi kirkkaan keltaisina...syreeni, laukat, pelargonia...
    Mutta totta on se, että keltainen jakaa mielipiteet. Minä olen ollut aina melko keltainen ja siitä on ollut etua, kun jaossa on vaikka jotain sinistä ja keltaista tavaraa. Mun osalle ei koskaan ole tullut mitään säätöä, sillä kaikki on mennyt sinne sinisen suuntaan ja oon saanut pitää keltaiseni. Voi siis tässä väridiggailussa olla etunsakin :D

    Tuo kaukasianpioni on muuten varsin hienostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenejä ja pelargoneja taitaa saada jo hentoina sävyinä, mutta laukoista en ole niin varma.
      Ja tuo on hyvä pointti, ettei keltainen ole niin suosittu. Varmasti keltaista rakastavalle riittää valoikoimaa ja "jakotilanteissa" osinkoa. :)
      On ihana, että omat mieltymykset säilyvät, vaikka muoti menisi ja tulisi mihin suuntaan vaan.
      Tuo kaukasianpioni on tosiaan ihanan hienostunut. Se on kyllä saatava omaan puutarhaan.

      Poista
  8. Keltainen on ihan miun suosikkeja. :) Tykkään lähes kaikista keltaisista kukista, mutta auringonkukka on ylitse muiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonkukista minäkin tykkään. On niin ihana, että kunnat ja yksityiset ihmiset ovat kylväneet viime vuosina auringonkukkapeltoja kaikkien ihmisten iloksi. Niitä on niin ihana katsella autolla ajaessa.

      Poista
  9. itseasiassa pidän keltaisesta ja varsinkin kukissa. Tosin rajansa kaikella, mutta varsinkin voikukka on kuin pieni aurinko ja isompi aurinko kukkii loppukesästä, eli auringonkukka. Ja muuten huomaan, että minulla on paljon liilaa ja purppuraa kukissa, sitä keltaista lopultakin vain päivänliljoissa :)
    Lämpöisempää loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukka on kaunis, kunhan se ei puske omasta puutarhasta kovin innokkaana. Tai kyllä se puskee. Täällä maalla kaikki ojanpientareet ovat voikukkia täynnä, joten puutarhan päälle pitäisi rakentaa telttakatos, jotta estäisi siementen leviämisen.
      Mutta niitä on ihana katsella vaikka pellolla. Nimittäin niiden aurinkoista ja iloista olemusta aina tarvitaan.

      Poista
  10. Keltainen jakaa mielipiteitä. Keltaiset krookukset ovat mielestäni ok, erottuvat hyvin muuten vielä harmaasta luonnosta. Keltaiset tulppaanit, niitä on pihasssa ja niistä en pidä sillä kukkivat yhtä aikaa voikukkien kanssa. Kulleroista taas pidän, siinä viehättää kukan muoto niin paljon että keltaisen värin saa anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukat ovat ehkä yksi syypää, miksi keltaisesta ei niin pidetä. Niitä yritetään kitkeä puutarhasta pois ja silloin muutkin keltaiset saavat samalla kärsiä tästä.
      Kullerot ovat niin kauniita. Tulee ihan lapsuus mieleen. Haaveilenkin hennon keltaisesta New Moon- tarhakullerosta.

      Poista
  11. Kauniin keltaisia kukkasia <3 Hyvää kesää toivottaen Suvi

    VastaaPoista
  12. Itsekin hieman vierastan keltaista. Suoranainen inhokkivärini on kuitenkin oranssi. Kaunein keltaisen sävy on minusta joko melkein valkea, jossa on vain häivähdys keltaista tai oikein lämpimän kullankeltainen, sellainen hehkuva. Voikukankeltaisesta en pidä, johtuneeko siitä, että sitä on tarjolla joka puolella :D Aikaisin keväällä keltainenkin on ihan ok, myöhemmin kesällä ja syksyllä siedän keltaista, jos kasvilla on muita hyviä ominaisuuksia. Pitkä kukinta-aika, kaunis kasvutapa, hyvä tuoksu ja hyvä kestävyys leikkokukkana ovat ainakin sellaisia ominaisuuksia, millä kasvi voi saada keltaisen värinsä anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän se kasvin kokonaisuus on se tärkein asia. Usein esim. kasvumuoto ja lehtimuodot antavat jopa kukinnan värin anteeksi. Kukat kestävät yleensä niin vähän aikaa, mutta muut ominaisuudet ovat pidempiaikaisia.
      Onneksi kasveissa riittää valinnanvaraa ja jokaiseen paikkaan ja jokaiselle löytyy varmasti omat lempparit.

      Poista
  13. Hetken piti miettiä tuota keltaista lempparikukkaa. Se taitaa kyllä olla keltainen lilja tai ruusu.
    Minusta keltaiset kukat ovat jotenkin ihanan keväisiä ja minulla kasvaakin narsisseja paljon omalla pihalla.
    Ihanaa tiistaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on tosiaan kevään väri. Ne tuovat auringonpaisteen talven jälkeen.

      Poista
  14. Minä pidän monista väreistä. Liian yksiväristä ei saa omalla pihalla olla. Keltaista minulla on, mutta vain tietyissä paikoissa. On kukkapenkkejä, joihin en tule keltaista istuttamaan.

    Vaikea kuitenkaan sanoa, mikä on keltaisista kukista suosikkini. Se vaihtelee paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo yhdistely vaikuttaa todella paljon yleiskuvaan ja värien tuomaan fiiliseen. On kiva, että omassa puutarhassa saa kuitenkin yhdistellä oman mielensä mukaan. Saa olla räväkkää tai rauhallista, mikä vain mielyttää.
      Tuo keltaisen rajaaminen vain tiettyyn istutuksiin on hyvä neuvo. Se rauhoittaa hyvin yleisilmeen, jos keltainen ei ole ehdoton suosikkiväri.

      Poista
  15. Minullakaan tuo keltainen ei kuulu suosikkeihin mutta kyl tuntuu sitä väriä puskevan tää tontti.Onhan tuo keltainen päivänlilja oikeasti ihan kivan näköinen ja samettiruusut ja ...... Värit ovat terapeuttisia, ihminen tarvitsee juuri sitä väriä mikä miellyttää. Ystäväni toi kerran ulkomailta tuliaisina turkoosin,siis kiven ja se oli silloin aivan ihana,oisin vaikka syönyt sen.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keltaista kyllä löytyy, vaikka sitä ei olisi niin tarkoituksella hankkinutkaan. Keltainen nimittäin taitaa olla yleisin kukkien väri. Ainakin välillä niin tuntuu.
      Tuo on totta, että ihminen tarvitsee juuri sitä väriä, mikä mielyyttää milloinkin. Keväällä keltainen tuntuu terapeuttisimmalta, pitkän talven jälkeen.

      Poista
  16. Minä pidän keltaisesta toisten puutarhoissa, mutta omaani en sitä kaipaa. Harmillisesti tänä vuonna esikasvattamistani kasveista suurin osa on kelta- tai oranssikukkaisia, jotka alunperin oli tarkoitus istuttaa vanhempieni pihaan. Itselleni tarkoitetuista pastellinsävyisistä kukista monet kuolivat. Pakko varmaan istuttaa osa keltaisista ja oransseista omaan pihaan, kun ei ole vara ostaakaan ihan hirveästi valmiita taimia.

    Vaaleankeltaisen hyväksyn puutarhaani pienissä määrin. Hyasintit 'City of Haarlem' näyttivät keväällä todella kauniilta. Juuri oikeaa keltaista on kuitenkin aika harvassa kasvissa.

    VastaaPoista
  17. Yhtäkkiä sanoisin että tykkään keltaisesta vaatteissa mutta en kukissa. Mutta kun tarkemmin ajattelen niin keltaisia inhokkeja on oikeastaan vain voikukka ja rönsyleinikki jotka on vallanneet meidän nurmikot. Onhan minulla ollut päivänliljoja, orvokkeja, samettiruusuja, leijonankitoja, auringonkukkia, Peace-ruusuja ja jopa kehäkukkia joista sain yliannoksen lapsena. Ja kulleroita ja keltavuokkoja kaipaan joka kevät! Kulleron olen jo saanut siirrettyä pihaani ja ainakin viime talvesta se selviytyi.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!