lauantai 5. toukokuuta 2018

Tuoksun lumoa


Olen huomannut, 
että viime vuosina minua on ihastuttanut kaikissa kasveissa lehtien värit ja muodot 
melkein enemmän, kuin kasvien kukat.
Kukinta-aika on melkein joka kasvilla lyhytaikaista,
kun taas lehdet ilahduttavat aina tai ainakin koko kasvukauden ajan.
Lehtien hurma ei haihdu, vaikka sataisi ja tuulisikin.

Rakastan pelargoneja, ja niidenkin lehtimuodoissa löytyy paljon erilaisia variaatioita,
vaikka normaalisti niitä ihaillaan kukinnan vuoksi.
Tuoksupelargonit ovat hyvä esimerkki kauniista lehdistä
ja kaupan päälle voi nauttia hurmaavista tuoksuista.
Vaahteramäelle muutti viime viikolla monta uutta pelargonia,
mutta esittelen teille ensin nämä tuoksuvat kaunottaret.


Pelargonium 'Choco scent' 



Pelargonium 'Mint fresh' 


Kumpikin on kaunis lehdistöltään ja 
tuoksut huumaavat, 
mutteivät liiaksi. 
Jos kasvia ei kosketa tuoksua ei oikeastaan erota lainkaan.

Tuoksupelargoneja hoidetaan samaan tapaan,
kuin muitakin pelargoneja. 
Ne pitävät aurinkoisesta tai puolivarjoisesta kasvupaikasta
 ja suht tasaisesta kastelusta. 
Multa saa ja onkin hyvä kuivahtaa välillä.
Saviruukku on hyvä koti kaikille pelargoneille,
koska se hengittää eikä kosteutta kerry liikaa niiden juuristolle.

Aikaisemmin minulla on ollut vain yksi tuoksupelargoni,
josta voit lukea lisää täältä:

Mitä sinä pidät tuoksupelargoneista?
Olisi kiva kuulla, mitä lajikkeita teillä on.

Mukavaa viikonloppua!

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Olen huomannut tuon saman lehtien muotoihin ja tuoksuihin kohdistuvan mielenkiinnon heräämisen itsessäni, liekö ikääntymisestä johtuvaa... Minulla on tuoksupelakuita. Kaikki eivät aina oikein menesty, mm. Cola on ollut sellainen, jonka olen pari kertaa hankkinut, mutta aina se vaan kuukahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ikääntymistä... ;) Kukat ovat monesti niin lyhytaikaista kauneutta, mutta lehdet tuottavat iloa pitkään.
      Minulla ei ole koskaan ollut tuota Colaa. Täytyykin joskus kokeilla, kuinka käy. Australian villipelargoniakin kannatti kokeilla monta kertaa, vaikka talvetus epäonnistui kahtena talvena. Nyt talvetin sen saviruukussa ja se taisi olla se avain onnistumiseen. Luulen, että aiemmin olen jotenkin hukuttanut villipelargonini.

      Poista
  2. Minusta tuo pelakan kukka kyllä miellyttää enemmän kun tuoksu,lehdet myöskin kauniita.Nuo tuoksut vaikuttaa kai silleen että tuovat mieleen menneestä jonkun mielleyhtymän,minulla kai se ei ole ollut niinkään miellyttävä.Lapsuuskodissa pelakuita kyllä riitti,ihan kyllästymiseen asti.Onhan nuo pelakuut kestäviä ja nättejä,on niitä minullakin.Olen jopa kasvattanut itse pari rungollistakin ja kauniita olivatkin kunnes kesällä kerran joutuivat sabotaasin uhreiksi,kyl harmitti,olinhan hoivannut niitä jo monta vuotta.Nauttikaa te muut pelakan tuoksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä minäkin rakastan pelargonien kukkia. Mutta nyt myös lehtien muodot ja tuoksut saavat tekemään valintoja ja niistäkin nauttii yhtälailla.
      Tuoksut ovat tosiaan jännä juttu ja niin henkilökohtainen asia. Toiset tuoksut saavat ihan pahoinvoivaksi ja toisista tuoksuista pitää valtavasti. Muistot varmasti vaikuttavat paljon asiaan. Olen kuullut, että muistisairaskin muistaa monia tuoksuja, vaikka muuten muisti olisi mennyt. Tuoksuilla on siis valtava merkitys.
      Toivon sinulle kauneutta ja hyviä muistoja tuottavia tuoksuja kevääseesi!

      Poista
  3. Ostin viime vuonna messuilta ruusuntuokuisen pelargonian, voi aistia myös sitruksen sävyjä. Minusta siitä lähtee ihana tuoksu, kun lehtiä pöllyttelee, mutta mies ei kestä tuoksua lainkaan. No, pöllyttelen sitten itselleni:) Tosi hyvin on talvehtinut ja pistokkaitakin otin keväällä useampia. Toisaalta, kukkaset ovat vaatimattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Minunkaan mieheni ei oikein tuoksupelakuista välitä. Mutta onneksi ne eivät tuoksu silloin, kun niitä ei pölläyttele. Tuoksut ovat niin henkilökohtainen- ja makuasia.
      Tuoksupelargonien kukkaset ovat tosiaan vaatimattomia ja ne eivät ole oikeastaan se syy, miksi niitä hankkii.

      Poista
  4. Lehtimuodot on aivan yhtä tärkeää minulle kuin kukintakin. Lehtimuodoilla voi leikitellä ja sommitella. Esimerkiksi iiris kukkii hetkessä ohi, mutta sen miekkamaiset lehdet antavat ryhtiä moneen ryhmään.

    Tuoksupelakka on minulle vielä kokeilematon kasvi, koska tapaan tumpeloida kuitenkin niiden kastelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtimuodoilla voi tosiaan leikitellä ja sommitella. Viime kesät ovat olleet niin sateisia, että olen kesäkukissakin miettinyt enemmän lehtiä kuin kukkia.
      Ja iiris on perennoista loistava esimerkki kauniista lehtimuodoista. Sen miekkamaiset lehdet tuovat kivaa kontrastia perennapenkkiin.
      Tuoksupelakan kanssa pärjää parhaiten saviruukussa. Silloin kastelua on helpompi hallita.

      Poista
  5. Minulla on kolmatta vuotta tuoksupelargoni Cola. Se on siis talvehtinut mukavasti sisätiloissa. Kasvaa vain helposti niin suureksi, että syksyllä luovuin alkuperäisestä ja jatkan pistokkailla, joita kesällä otin emokasvista. Tuoksu on niin hauska. Ihan nimensä veroinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tämä on kiva kuulla! Täytyykin kokeilla tuota colaakin joskus.
      Ja onneksi pistokkailla pystyy säilyttämään jonkun tolkun koko asioissa. Tosin minä ainakin tuppaan lisäämään pistokkaita joka vuosi ja talvettamisen aikaan alkaa tilaongelmia syntymään. Mutta aina jokaiselle purnukalle on joku paikka löytynyt.

      Poista
  6. Minulla on ollut sitruunan tuoksuinen pelargoni jo vuosia ja otan siitä joka kevät uusia pistokkaita. Aina niistä joku sitten menehtyy talven aikana, mutta jokunen jää henkiinkin. Mies ja työkaverit inhoaa sen tuoksua, joskus kiusaankin tyttöjä että tuon sen synttärilahjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistokkaat ovat hyvä varmistus saada tuoksu jatkumaan. ;)
      Tuoksupelargonit, niin kuin muutkin tuoksut jakavat mielipiteet aika lailla. Ja ne herättävät ihan eri mielleyhtymiä eri ihmisissä. On ihana, jos löytää omat lempparituoksunsa kasveissa ja nauttii niistä.

      Poista
  7. Juuri tänään itseasiassa ensi kertaa tuoksuttelin tuoksupelargoniaa. Tuoksui appelsiinilta ja toinen ruusuilta. Oli aika hauska <3
    Aurinkoista viikonloppua Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihania tuoksuja olemassa? Aika monella löytyy varmasti oma suosikkinsa.
      Aurinkoisia päiviä sinullekin Outi! <3

      Poista
  8. Ihanat tuoksut olet löytänyt! Sunlaa ja minttu ovat lemppareitani. Minun pelakkani taitaa tuoksua sitruunalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin pidän näistä. Sitruunan tuoksu on myös ihana. Se tuo sellaista raikkautta tullessaan.
      Tuo ensimmäinen tuoksupelargonini tuulikaapissa tuoksuu sitruunalle ja sitä on kiva pölläyttää välillä ohimennessään.

      Poista
  9. Tykkään todella paljon! :) Muutama vuosi sitten työskentelin puutarhamyymälässä ja harmittelin, miten monesta kukkivasta lajikkeesta on jalostettu tuoksuttomia. Ymmärrän kyllä allergiat, mutta jotenkin en usko, että kaikki luonnontuoksut ovat niin pahasta. Omaan pihaan kaipaan ihania tuoksuja, niiden kautta syntyy myös vahvempia muistoja ihanista hetkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, allergiat ovat luku sinänsä ja rajoittavat monen elämää harmillisesti. Kaikki nämä homeongelmat ovat aiheuttaneet monille harmeja myös tuoksuallergian muodossa. Eikä niiden kanssa ole leikkimistä.
      Mutta kyllä ne tuoksut vain kuuluvat kukkiin ja nautin erilaisista tuoksuista sekä niiden herättämistä muistoista.
      Aurinkoista päivää Nenna!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!