maanantai 21. toukokuuta 2018

Kasvihuoneen voittaja

Yhteistyössä: Willab Garden



Oi, kuinka jännittävä päivä minullakin on ollut tänään.
Ihan sydämen pohjassa kutkutti teidän kaikkien arvontaan osallistujien puolesta
koko päivän. 
Tuli niin ne omat fiilikset mieleen, kun itsekin haaveilin kasvihuoneesta.
Olen monta kertaa miettinyt, että kasvihuone on oikeastaan ollut suurin "tavarahaaveeni".
Haaveilin siitä kauan, ja se fiilis kun unelma vihdoin toteutui oli aivan mahtava. 

Päätin tehdä arvonnan mahdollisimman läpinäkyväksi ja rehelliseksi.
Siksi suoritin arvonnan instan livessä, ihan suorana lähetyksenä. 

Arpoja kertyi mahtava määrä. 737 kpl yhteensä, 
täältä blogista, facebookista sekä instagramin puolelta.
Tein ihan perinteisiä lippulappuja arvoiksi,
joilla päästään ihan eri tunnelmaan, 
kuin esimerksi nettirandomizeriä käyttämällä. 

Klo 18 suuri hetki koitti.
Ja tässä näette suoran taltioinnin hetkestä. 


Sylintäydeltä onnea siis voittaja 
Hanna Hattunen!

Hanna oli jättänyt voittokommentin tänne blogin puolelle
ja se kuului näin:

Mä niin haluisin tän. Voisin tyttäreni kanssa puuhastella pihalla, me kun ekaa kertaa istutettiin tomaatin taimiakin. Myös kesäkurpitsa on jo itänyt. Isolla pihalla olisi paikkakin kasvarille. 

Olen ollut jo häneen yhteydessä henkilökohtaisesti
ja voittajan riemulla ei ollut kyllä rajoja.

Kiitos kaikille arvontaan osallistujille!
Oli niin ihana nähdä, kuinka kasvari on niin monen unelma. 
Ja kommentit olivat hauskoja ja niistä tuli ilmi, ne fiilikset joita kasvihuone tuottaisi. 

Tuhannet kiitokset myös Willab Gardenille tämän upean arvonnan mahdollistamisesta!


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

26 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle ❤ Mahti arvonta ja hieno arvontahetki ❤❤❤ Tuo on niiiin super jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvontahetki oli oikeasti todella jännä. Oikein ihmettelin, miten jännittävää se oli itsellekin. Jännitin teidän osallistuneiden puolesta. Jotenkin koki sen kaiken odotuksen ja innon, mitä kasvihuoneen saamiseen liittyy.
      Olisin suonut teille kaikille voiton.

      Poista
  2. Huh mikä ilta! Mä oon kyllä niin sanaton ja niin kiitollinen nyt kun pystyn taas jotain sanomaan ja ajattelemaan. Aluksi tuntui ettei jalat kanna, sen jälkeen ei tää hihkuminen oo loppunut! Oon kierrellyt pihaa ja mallaillut paikkoja mihin sitten sen kokoamme. Kasvihuone on ollut haave jota en oo uskaltanut edes ääneen lausua! Oon seurannut tätä blogia ja ihaillut ihania kuvia ja ajatuksia puutarhasta jotka ovat niin omieni kaltaisia, nyt aloin kotona jo sisälläkin mittailemaan tavaroita mitä voisin siirtää oman kasvarin koristukseksi. Tytärkin jo miettii mitä sinne istuttaisi, kyseli kurkun kasvatuksesta... Tässä paljon itelläkin opiskeltavaa kunhan toivun tästä yllätystä. Huikea kiitos Willab Garden ja tälle maailman parhaimmalle blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea loistavasta onnenpotkusta ja iloa kesäpuuhiinne! 🍀 Tuija

      Poista
    2. Hanna:
      Voi, mikä ilo oli olla jakamassa tuota uskomatonta hetkeä!
      Reaktiosi olivat niin käsinkosketeltavat. Ja tuo ajatuksen virta, joka lähti heti rullaammaan päässäsi, kun kuulit voitosta, oli niin hauska. Me naiset koemme kasvihuoneen varmasti samoin, kuin miehet esimerkiksi autotallin. Heti oli mielessä, miten kasvihuoneen sisustaa ja mitä kaikkea ihanuutta sinne milloinkin sisältyy.
      Nyt teillä onkin huikeat hetket suunnitella, mitä kaikkea kasvatatte ja millaisia kesän hetkiä pääsette siellä viettämään. Ja ne jouluvalot, ne taitavat olla joka naisella melkein ensimmäisenä mielessä... :D

      Sylintäydeltä onnea vielä kerran ja ihania hetkiä kasvihuoneessanne koko perheelle! Nyt kasvihuone ei ole enää lausumaton haave, vaan ihanaa todellisuutta. <3

      Poista
    3. Tuija:
      Kasvihuoneen voitto oli Hannalle kyllä loistava onnenpotku. Hän ilahtui voitostaan ihan uskomattoman paljon. Enkä kyllä ihmettele. Kasvihuone on varmasti jokaisen puutarhurin unelma.
      Iloa kesääsi myös sinulle Tuija!

      Poista
  3. Paljon onnea voitosta:)! Vaikka itseä ei arpaonni suosinut, olen iloinen voittajan puolesta. Voin kuvitella tunteen voitosta ja innostuksesta, jonka kasvihuoneen tuomat uudet mahdollisuudet tuovat tullessaan. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on! On ihana, kun pystyy iloitsemaan ja samaistumaan voittajan kanssa näihin hetkiin.
      Valitettavasti kilpailuissa ja arvonnoissa on yleensä vain yksi voittaja, mutta onneksi puutarhureiden kesken osataan iloita myös toisen ilosta. Se on ihan mahtavaa! <3

      Poista
  4. Ihanaa, onnea arvonnan voittajalle mahtavasti voitosta.
    Aurinkoista viikkoa sinulle Riina ihanuus <3

    VastaaPoista
  5. Onnittelut voittajalle, oli kyllä mitä upein palkinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin upea palkinto, että oli huikeaa olla välikätenä tässä kaikessa.

      Poista
  6. Voi että, ihanaa, onnittelut voittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ihana, kun taas yksi puutarhuri on kasvarin omistaja.

      Poista
  7. Onnittelut voittajalle, onpa mahtava kesänaloitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittajalla meni kesäsuunnitelmat varmasti ihan uusiksi. Niin mahtavaa suunnittelua alkoi hänen päässään pyöriä, kuullessaan voitosta. :)

      Poista
  8. Onnea voittajalle! Vois okesä paremmin alkaa kuin tuon kasvihuoneen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä ei tosiaan voi paremmin alkaa kuin kasvarin omistajana. :)

      Poista
  9. Onnittelut, on ihan huikeeta saada tuollainen palkinto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkinto oli voittajalle todella mieluinen ja hänen riemuaan oli ihana olla jakamassa.

      Poista
  10. Onnittelut voittajalle, huikean ihana voitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin!
      Me kasvareiden omistajina tiedetään, miten paljon iloa siitä voi olla. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!