keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Ping Festival 2018


Huh huh, olipa eilen aikamoinen päivä!
Tosin todella positiivisessa mielessä. 


Pääsin osallistumaan elämäni ensimmäisille Ping Festivaaleille
Hai Fashionin sponsoroimana. 

Ping Festivaali järjestetään kerran vuodessa Clarion Hotellissa Helsingissä
ja on pohjoismaiden suurin vaikuttajamarkkinointialan tapahtuma.
Festivaaleilla maailmanluokan puhujat inspiroivat ja jakavat omaa kokemustaan vaikuttajamarkkinoinnin saralla. 
Tapahtumassa on mahdollisuus myös verkostoitua eri yritysten ja muiden sisällöntuottajien kanssa. 

Bloggaajat, somettajat, tubettajat ja muut sisällöntuottajat voivat hakea tapahtumaan.
Valitut osallistujat sponsoroidaan eri tahojen toimesta päivään.
Minäkin tein hakemuksen festivaaleille, 
koska olin osallistunut muutamiin Ping Helsingin järjestämiin koulutuksiin
ja tykännyt kovasti. 
En tosin uskonut omiin mahdollisuuksiini kovinkaan vahvasti,
mutta niin vain tulin valituksi.
Todella lämmin kiitos siitä sponsorilleni Hai Fashionille!

Tapahtuman tunnelma oli todella lämminhenkinen.
Vaikka osallistujat olivat suurimmaksi osaksi nuorempaa sukupolvea,
tällainen "maalaispuutarhuritätikin" koki olonsa oikein kotoisaksi. 
Persoonallisuus sai kukkia 
ja tyylejä sekä eri osa-alueiden edustajia löytyi laidasta laitaan.


Toki täällä Hai Fashionin osastolla koin itseni kaikkein kotoisammaksi. :)
Varsinkin, kun sain tutut saappaat jalkaan.
Parempaa ja osuvampaa sponsoria en olisi voinut toivoa. 
Hai-saappaat ovat kuuluneet vakiovarustukseeni aina. 


Ihania puutarhaystäviä oli myös mukana.
Onneksi heidän kanssaan ehdittiin myös vaihtamaan kuulumisia,
ja ottamaan muutamia yhteiskuvia. 




 Kiitos ihanasta seurasta Sanna (Kukkala) ja 

 Upea kukkaseinä: Järvenpään kukkatalo

Nyt jään inspiroituneena hauduttelemaan kaikkea näkemääni ja kokemaani.
Laskeskelin, että kuulin noin 10 puheenvuoroa,
plus kaikki välispiikkaukset ja haastattelut. 
Tämä kaikki vaatii aikamoista pureskelua ja sisäistämistä.
Erityisesti haluan kiittää Natalia Salmelaa (White Trash Disease)!
Hänen puheenvuorostaan pystyi ammentamaan todella konkreettisia ideoita ja tietoa.
Vaikka muitakin puheenvuoroja oli ilo kuunnella.

Ja tuli sellainen olo, että blogien aika ei ole vieläkään ohitse,
vaikka muut somekanavat ovat tulleet siihen rinnalle. 
Ihmiset haluavat kuunnella tarinoita ja inspiroitua
muiden samasta aihepiiristä kiinnostuneiden kanssa,
olkoon sitten kaupallinen tai ei kaupallinen sisällöntuotanto mielessä.
Ihmiseltä ihmiselle ja inhimillisyys sekä aitous on valttia edelleen,
niin oikeassa elämässä,
kun näissä somekuvioissakin.

Kiitos Ping Helsinki 
ja kaikki päivään osallistuneet!

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Kuulehan parahin, armahin Vaahteramäen Riina: blogien aika ei sitten todellakaan ole ohi :). Tai jos onkin, se koskee vain yleisblogeja.

    Mitä selkeämmin bloggaaja on erikoistunut ja mitä paremmin hän tuntee oman bloginsa nichen, aihealueensa ja bloginsa punaisen langan, sitä varmemmin hän rulettaa jatkossakin. Sinun (ja kuvan kollegoidesi) kaltaisille bloggajille riittää taatusti kysyntää jatkossakin <3.

    Olipa ihana nähdä ja halata! PINGille tyypillisesti sen antia saa sulatella kauan, ja sekös on palkisevampaa. Aurinkoa kevääseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, parharin Rouva Sana, kiitos ihanasta kommentistasi! <3
      Se tsemppasi valtavasti.
      Tosin itse olen ajatellutkin, että blogit elävät vahvemmin kuin koskaan. Ehkä jonkin ikäluokan joukossa, ne voivat olla hieman vähemmän suosittuja. Mutta juuri näitä erikoistuneita blogeja luetaan varmasti paljon.

      Omassa blogissani on ainakin katsojaluvut aina vaan kasvamaan päin, joten se tosiasia puhuu jo omaa kieltään.
      Olen myös lukenut tutkimuksen, jossa blogit lisäävät joka vuosi vain suosiotaan.

      Ja tykkäänhän itsekin lukea blogeja. Niistä löytyy helposti tietoa ja vertaistukea omille kiinnostuksen kohteille. Eikä pidä unohtaa, että niiden kautta olen saanut valtavasti ystäviä ja oikein hyviä sellaisia.

      Sinutkin olen oppinut tuntemaan blogien välityksellä ja se on arvokasta. Oli tosian niin ihana nähdä ja halata! Päivä oli täynnä iloisia kohtaamisia ja paljon täyttä asiaa, jota saa pureksia vielä pitkään. On mahtava, että tuollaisia päiviä järjestetään ja vielä noin upeasti.

      Aurinkoisia päiviä ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Varmasti mielenkiintoinen päivä teillä olikin! Toivon ja uskon, että blogistanian erikoisblogit pitävät pintansa...ainakin minulle niillä on joka ikisenä päivänä jotain uutta annettavaa, jos ei muuta niin vertaistukea ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mielenkiintoinen päivä! Puheiden sisältö oli todella antoisa ja vertaistukea sai monen eri alan bloggaajalta. Ja meillä puutarhabloggareilla on tosiaan paikkamme. On niin mahtava saada höyrytä ja jakaa ideoita sekä kokemuksia muiden mahtavien puutarhahullujen kanssa.
      Ja niin kuin Rouva Sanalle tuossa ylempänä totesin; blogien kautta on tutustunut niin mahtaviin ihmisiin, että jo sen vuoksi blogit ovat arvokkaita.

      Poista
  3. Olisipa mielenkiintoista joskus päästä tuollaiseen tapahtumaan! Kuulostaa todella antoisalta!
    Näytät upealta kukkamekossasi ja Hai-saappaissa.<3 Mulla on myös kahdet Hait, vaaleansiniset on puutarhakäytössä, ja siltä ne just näyttää. Pinkit olen saanut äidiltäni, joka osti itselleen liian isot. Niitä käytän sipsutteluun, etteivät likaannu.;D

    Ihanaa auringonpaistetta päivääsi Riina!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli todella mielenkiintoinen.
      Kannattaa seurata Ping Helsinkiä, vaikka facessa tai heidän nettisivujensa kautta, niin saa tietoa milloin seuraavaan Pingiin haku on käynnissä. Tähän Pingiin haku aukesi ennen joulua.
      Ping Helsinki järjestää myös todella hyviä Ping Studioita, joissa on myös mahtavaa koulutusta ja tiedon jakamista tarjolla. Olen itsekin osallistunut muutamaan todella antoisaan Ping Studioon.

      Hai-saappaat ovat ihan parhaat. Ja juuri noin, että eri käyttään löytyy eri väriset ihanuudet. Tuo saappailla sipsutelu kuulosti just parhaalta. :`)

      Ihanan aurinkoista viikonloppua Taina! <3

      Poista
  4. Kuulostaa kivalta tapahtumalta. Itse olen kerran päässyt osallistumaan Ping festareille ja silloin kyllä tykkäsin tapahtumasta.
    Aurinkoista loppuviikkoa Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ping oli mahtavasti järjestetty ja ohjelma oli antoisa.
      Luulen, että ajan kanssa vasta sisäistän tapahtunutta ja kaikkea kuulemaani paremmin. Vaikka me "vanhukset" emme jääneetkään after partyilemaan, niin päivällä oli silti pituutta aikamoisesti. Aloitimme klo 8 aamulla ja lähdimme iltakahdeksalta pois. Siinä ehti näkemään ja kokemaan paljon yhdelle päivälle.

      Aurinkoista viikonloppua Outi! <3

      Poista
  5. Varmasti mahtava kokemus, onnea siitä, että pääsit mukaan edustamaan tätä ihanaa puutarhamaailmaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mahtava kokemus ja juuri tuota mietinkin, että olin yksi puutarhapuolen edustajista. Toivottavasti tulevina vuosina siellä näkyy paljon meidän sakkia, sillä puutarhapuoli pursuaa upeita blogeja.
      Pidetään yhdessä tätä meidän osa-aluetta nosteessa ja korkealla! Sillä puutarhailu on ihan huippujuttu, olkoon sitten kyseessä ikkunalauta tai suuri puutarha.

      Poista
  6. Varmasti upea tapahtuma! Aurinkoista helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mielenkiintoinen tapahtuma ja upeita puheenvuoroja ja kohtaamisia täynnä.
      Suosittelen lämpimästi sinne hakemista, sillä minä ainakin sain paljon uutta ideaa ja intoa tähän bloggailuun ja työhönikin.
      Ja olihan se aika hauskaa nähdä niin monen alan sisällöntuottajia. Se inspiroi valtavasti.

      Aurinkoista viikonloppua ja ihania hetkiä puutarhaan!

      Poista
  7. Ha ha, täältähän löytyi hauskoja kuvia! :D Oli kyllä kaikin puolin huippupäivä. Tapahtuman antia täytyy tosiaan vähän sulatella. mutta pidetään lippu korkealla ja puutarhablogit rullaamassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kuvat kuvastavat hyvin tunnelmia. ;) Hauskaa meillä oli, jo ihan junamatkoista alkaen.
      Tietomäärää ja kaikkea tapahtuman antia täytyy tosiaan sulatella. Luulen, että tästä kumpuaa vurtaa omaan tekemiseen vielä pitkään. Varsinkin, kun näin hämäläisenä alkaa sisäistämään kaikkea kuulemaansa.

      Pidetään tosiaan puutarhablogit ruullaamassa ja maailman kartalla! Meillä jokaisella on paljon annettavaa ja juuri sitä persoonallista otetta, jota tuollakin teroitettiin.

      Poista
  8. Mielenkiintoinen tapahtuma!Katsoin ohjelmaa ja suunnittelin,että voisin joskus osallistua.Olen itse myös markkinoinnin parissa työskentelevä.Toki myös ideoita omaan bligiinkin on hyvä saada.Blogia luetaan,vaikka ne muut some-välineet ovatkin tulleet rinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi!
      Päivästä saa paljon irti, sekä sisällöntuottajan, että yritysten/markkinoinnin roolissa.
      On hienoa lukea tilastoja, joissa kerrotaan, että blogit ovat suositumpia kuin koskaan. Some kanavat ovat hyvä lisä blogin rinnalla.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!