perjantai 16. joulukuuta 2016

Valkoinen perinne

 jaloritarinkukka 
Hippeastrum hortorum 
ヒッペアストラム 
アマリリス


Joulu koostuu monista perinteistä,
joita on sitten mukava vain hieman maustaa.
Yksi tällainen perinne tai oikeastaan suuri rakkaus 
on valkoinen jaloritarinkukka,
jota myös amaryllikseksi usein kutsutaan.
Se on ihan pakko saada joka jouluksi.
Tai oikeastaan usein ostan useamman, 
että saan nauttia valkoisesta ryöpsyävästä kukinnasta, joulunalusajasta loppiaiseen saakka.
Kaivoin vanhoja kuvia esiin, joista näkee kuinka pienellä tuunauksella saa jaloritarinkukasta
 aina hieman erilaisen.

Joulu 2012
Otin jaloritarinkukan pois ruukusta
ja ravistelin hieman multaa pois.
Istutin kasvin sammaleessa lasimaljakkoon.

Joulu 2014
Ihastuin tähän astiaan ja se oli aivan pakko saada.
Otin muoviruukun pois jaloritarinkukalta ja istutin sen tällä kertaa jäkälään,
yhdessä kahden hopealangan kanssa.
Koristeeksi se sai vielä muutaman lasipallon.

Joulu 2015
Käytin samaa astiaa kuin edellisenäkin vuonna.
Nyt metsäteema tuli vahvasti jo kuvioon.
Istutin jaloritarinkukan sammaleeseen,
lisäsin mustikanvarpuja ja oksanpätkiä koristeeksi.
Pidempi oksanpätkä toimii myös tukikeppinä.

Joulupöytää koristi viime vuonna myös leikkoamaryllis,
jäkäläinen oksa ja oksaneilikat seuranaan.

 Loppiainen 2015
Tässä haaveillaan jo keväästä.
Ruukkukasvista leikattu jaloritarinkukka on päässyt maljakkoon.

 Marraskuu 2016
Tänä vuonna on jo nautittu valkoisesta kukkapilvestä.
Ostin marraskuussa yhden jalkoritarinkukan, joka on kukkinut jo kaksi kukkavanaa upeasti.
Kolmas on vielä tuloillaan.
Mutta tämä ei jää kyllä tähän,
kuumeisesti mietin mitä tänä vuonna keksisikään joulupöytää koristamaan.

Onko sinulla joku tietty joulukukka, joka on pakko saada joka jouluksi? 
Vai nautitko joka vuosi eri kukista?

Jos tarkemmin miettii, jaloritarinkukka ei ole ainut joulukukka, joka minun on saatava.
Hyasintit ja jouluruusu kuuluvat myös siihen "pakko saada"-listaan.
Lisäksi tietysti tulppaaneja ym.......
Tänä vuonna myös tasetit, joulukielot ja huonekuusi koristavat meidän jouluista kotia.



P.S. Tämän puutarhabloggailun yksi parhaimmista puolista on ollut muihin ihaniin puutarhaihmisiin tutustuminen. Yksi ihana sielunkumppani on Rikkaruohoelämän Between. Hän oli eilen postannut hauskasta unestaan, jossa Vaahteramäki oli ollut osallisena. Kylläpäs tämä päivä alkoi hymyssä suin, tuon postauksen luettuani. Ei muuta kuin harvinaista krookusta metsästämään...
Täältä löydät Betweenin puutarhaunen.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta. 

14 kommenttia:

  1. Ihanat. Mun perinteisiin kuuluu kerrottu, valkoinen amaryllis. Tänä vuonna kävikin kalpaten. Kolme nuppua varsineen surkastui pystyyn. Neljäs nuppu nousef nyt reippaana. Mikä lie?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi! :(
      Joskus sipuleissakin on jotain vikaa tai kuljetuksessa on ollut jotain ongelmia. Toivotaan, että saat nauttia neljännestä nupusta!
      Mukavaa neljännen adventin viikonloppua! <3

      Poista
  2. Juurikin valkoinen amaryllis on munkin pakko saada! Ja hyasintteja, ja jouluruusu;) Ja kielo mulla on ollut kerran aiemmin, tänä vuonna löysin taas ja olen superonnellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löysit kieloja! On todella vaikeaa valita joulun lempparikukkaa. Nuo kaikki mainitsemasi on niin kauniita kaikki. Tai oikeastaan kaikki kukat ovat niin ihania tähän joulunaikaan tai oikeastaan kaikkina aikoina. :)
      Mukavaa joulunalusaikaa! <3

      Poista
  3. Sain juuri eilen anopilta toivomukseni mukaan valkoisen amarylliksen. Lisäksi minun on ihan pakko saada hyasintteja jo heti kun jostain niitä marraskuusa löydän. Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään aloittaa joulukukista nauttimisen jo marraskuussa. Olisi harmi alkaa joulukukkailoittelu vasta joulunpyhinä.
      Mukavaa viikonloppua ja toivottavasti valkoinen amarylliksesi kukkii upeasti ja pitkään! <3

      Poista
  4. Valkoinen amaryllis on niin ihana! Tälle vuodelle on vain punainen, mutta vielähän tässä ehtii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on joulua jäljellä! :) Nyt ehtii vielä hankkimaan monta jouluihanuutta.
      Minäkin kuumeisesti mietin, mitä kaikkea haluaisin. Aatonaattona haluan ruukkukasvien lisäksi joitakin leikkoja. Kukkia ja kynttilöitä ei voi olla joulunaikaan liikaa. :)
      Mukavaa viikonloppua Maatukska! <3

      Poista
  5. Minulla ei koskaan olekaan ollut valkoista amaryllista, olen jostain syystä aina ostanut punaisen (ehkä ollut edullisempi).
    Niin kaunis kukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monena vuonna valkoiset ovat olleet hieman kalliimpia hinnaltaan. Mutta tänä vuonna ainakin Viherkukassa ne ovat samanhintaisia. Hinnat riippuvat aina tukkureiden hinnoista ja viljelysten onnistumisista.
      Suosittelen hankkimaan kerrotun valkoisen amarylliksen, et tule katumaan! :)
      Mukavaa viikonloppua ihana Outi! <3

      Poista
  6. ryllikset kuuluvat ehdottomasti jouluun

    VastaaPoista
  7. Onpa ihania asetelmia ja kyllähän tuo valkoinen amaryllis on sellainen joulukukkien kuningatar! Minulla ei ole sellaista must-kukkaa, mutta aika usein meiltä löytyy joulutähti joltakin pöydältä, samoin hyasintin tuoksua on pakko saada jossain välissä joulun aikaan. Muutamana viime vuonna punaiset ja valkoiset neilikat ovat myös kuuluneet leikkokukkien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! <3
      Hyasintin tuoksu on niin hurmaava ja tuntuu niin jouluiselta. Neilikat ovat kauniit ja niin mahtavan kestäviä. Värejäkin löytyy joka sävyssä. Neilikka on yksi parhaimmista kukista, monelta kantilta katsottuna.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!