maanantai 14. joulukuuta 2020

Pirtsakka skimmia

 

skimmia 
Skimmia japonica 
ミヤマシキミ

Punainen tai vihertävän valkoinen skimmia on
 loistava kasvi syysistuksiin tai joulukukaksi.
Sitä käytetään useasti asetelmissa,
mutta ei se ole hullumpi yksinäänkään.
Ruukkua vaihtamalla siitä saa luotua ihan erilaisia tunnelmia jouluiseen kotiin,
niin moderniin kuin perinteisempäänkin.
Skimmian koristearvo perustuu kiiltäviin lehtiin ja nuppuihin,
sillä se ehtii meillä harvoin kukkaan.
Jos nuput aukeavat, kukista tulee kauniin valkoisia ja tähtimäisiä.
Skimmia on kotoisin Japanista ja
siellä se kasvaa ikivihreänä pensaana.
Meillä sitä myydään ruukkukasvina ja leikkokukkana.



Skimmian hoito

- Kastele säännöllisesti, mutta anna pintamullan kuivahtaa välillä.
- Älä seisota vedessä ja poista ylimääräinen vesi aluslautaselta.
- Skimmia pitää sumuttelusta.
- Kestävä ruukkukasvi, itse olen saanut sen selviämään jopa seuraavaan kesään asti.
Kokeilin jopa istuttaa sen ulos ja maahan,
 mutta meidän oloissamme se ei kestä talvea.
- Syyskasvina se kestää himpun jopa pakkasen puraisua.
- Pitää puolivarjosta, eikä kestä suoraa auringonpaistetta.
Meillä ei tosin auringonpaisteesta taida olla huolta näin joulunaikaan. 



Tykkäätkö sinä skimmiasta?
Ja yhdisteletkö sitä muiden kasvien kanssa asetelmiin, 
vai tykkäätkö siitä ihan yksinään?


  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



2 kommenttia:

  1. Tykkään, nytkin sitä on jouluasetelmissa mukana, ruukkukasvina.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!