lauantai 31. joulukuuta 2016

Vaahteramäen vuosi 2016

Vuosi 2016 vaihtui lauhassa kelissä,
mutta heti tammikuun alussa saapuivat paukkupakkaset.
Luonto oli kauneimmillaan, 
ja me puutarhurit iloitsimme lehtokotiloiden varmasta joukkotuhosta.
Mutta nyt tiedämme, kuinka lopulta kävi.

Helmikuussa olin jo aivan kevätmielellä.
Leikkokukkia pursuili kaikissa puutarhablogeissa ja sekosimme Kukkalan Sannan tulppaanitorstaista. 

Maaliskuussa nautimme pääsiäisestä ja
kylvin tomaatteja ja muita esikasvatettavia taimia.

Huhtikuussa oli jo vihreä ruoho, ihailimme sipulikukkien ja sinivuokkojen kauneutta.

Toukokuussa paljastuivat harmittavat kasvien talvituhot, 
mutta kuun lopussa kukkivat hedelmäpuut ja ihastuttavat syreenit saivat hieman harmit lieventymään.


 Kesäkuussa pensasruusut ja pionit huumasivat kauneudellaan.

 Heinäkuussa kasvimaan sato kypsyi ja monet perennat kukkivat upeina.



Elokuussa puutarhan sävyt kypsyivät,
sateenkaari ja auringonkukat saivat haukkomaan henkeä ihastuksesta.
Omena- ja marjasato alkoi kypsymään.


Syyskuussa monet kesäkukat ja perennat kukkivat vielä täyttä häkää.
Oli myös hortensioiden aika.
Näimme Vaahteramäen myös lintuperspektiivistä,
juuri ennen ruskan leiskunnan alkamista.


Lokakuussa nautimme ruskasta,
kunnes ensilumi taas yllätti,
ihan kesken kaiken.



Marraskuussa lumi ehti jo sulaa,
nautin metsän kauneudesta, hurahdin betonitöihin ja intoilin jo joulukukista.



Joulukuun alussa kävimme katsomassa Espanjan aurinkoa.
Nautimme joulutunnelmasta, sinisistä hetkistä ja tietenkin joulukukista.




Tänään ruoho on taas vihreää,
ja näkymä on kuin huhtikuulta.
Vuosi vaihtuu kiitollisena,
mutta toivorikkaana.
Olisipa ensi vuosi parempi, 
saisimmepa olla terveinä ja onnellisina koko tulevan vuoden.

Puutarhurin ajatushan on:
A garden is never so good as it will be next year.
~Thomas Cooper~

Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille ihanille puutarhaystäville
ja 
kiitos tästä vuodesta!
On ollut ihana jakaa puutarhan iloja ja suruja teidän kanssanne.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.






40 kommenttia:

  1. Kaunis vuosi pian takana!
    Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2017 sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva katsaus menneeseen vuoteen. Niin kauniita kuvia. - Ihanaa Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui jotenkin hyvältä käydä läpi kuluneen vuoden kuvia. Itsellekin tuli kiitollinen mieli, kun huomasi kuinka paljon kaunista oli ollut. Ihmismuisti on niin lyhyt, ettei enää kunnolla muistanut syreenien kukintaa ja kaikkea sitä vihreyttä. Voi kuinka tulikin ikävä kesää.
      Mutta onneksi uusi kasvukausi on lähempänä kuin koskaan. Ihanaa uutta vuotta myös Pihakuiskaajan puutarhaan!

      Poista
  3. Voi miten kauniita kuvia puutarhastasi! Toivotan nautinnollista ja inspiroivaa puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! <3
      Oikein nautinnollista ja inspiroivaa myös sinulle puutarhaan ja koko vuoteesi!

      Poista
  4. Kiitos ihanainen Riina Sinulle viime vuodesta, jolloin sain tutustua sinuun paremmin ja inspiroitua ja innostua yhdessä. Toivottavasti tuleva vuosi tuo tullessaan jotain kivaa ja inpiroivaa =) Ihana katsaus Vaahteramäen ihaniin hetkiin ja miljööseen. Oikein ihanaa ja puutarhaisaa tulevaa vuotta Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanainen Jori sekä terkut myös Joukolle! <3
      Voi miten teidän kanssanne oli mukava jutella vakavia, puutarhan kuulumisia, nauraa vedet silmissä sekä suunnitella huimia, sekä livenä että täällä blogimaailmassa! Voi kun saisitte vielä sen rauniopuutarhankin! :)
      Oikein ihanaa ja inspiroivaa vuotta myös Hernepensaskujanteelle ja toivottavasti se toisi paljon uusia ja ihania puutarhakokemuksia! <3

      Poista
  5. Ihana vuosi puutarhassasi! Oikein mainiota ensi vuotta ja toivottavasti lehtikotiloita kohtaa tulevana vuonna joukkokuolema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Oikein ihanaa uutta puutarhavuotta Oravan talvi- sekä kesäpesään! <3
      Toivottavasti lehtokotilot tosiaan kokisivat joukkokuoleman, mutta kaikki ihanat arat kasvit selviytyisivät talven koettelemuksista!

      Poista
  6. Lovely pictures and the best wishes for a HAPPY NEW YEAR!
    Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You Titti! <3
      And Happy New Year!

      Poista
  7. Ihanalle näyttää!
    Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! <3
      Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle ja mukavia hetkiä sekä mökki- että kotipuutarhaan!

      Poista
  8. Hyvää ja ihanaa uutta vuotta sinullekin!<3

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia kuluneesta vuodesta! Onnellista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muusa! <3
      Oikein onnellista ja kaunista uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  10. Upeita kuvia viime vuodelta. Hyvää uutta puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin Piparminttu! <3

      Poista
  11. Upea kuvakooste! Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Sussi! <3
      Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  12. Kaunis vuosi takana!
    Toivon sinulle, perheellesi ja puutarhallesi ihastuttavia ja onnentäyteisiä päiviä vuoteen 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3
      Onnentäyteisiä päiviä myös Mantelilaaksoon!

      Poista
  13. Olipa niin kaunis puutarhavuosi, ja nyt uusi vuosi alussa! Kaikkea hyvää alkaneelle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja ihana kun kaikki on taas edessä päin! :)
      Nyt on jo kova kevätkutkutus ja -kaipuu. Mitähän kaikkea ihanaa uusi vuosi ja kasvukausi tuo tullessaan?
      Oikein hyvää alkanutta vuotta myös Kivipeltoon! <3

      Poista
  14. Kaunista teillä on ollut ja tulee varmasti olemaan. Hyvää uuden vuoden alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Katja! <3
      Oikein ihanaa uuden vuoden alkua ja kulkua myös Päivänpesään!

      Poista
  15. Voi miten kauniita kuvia, sinulla on upea koti upealla paikalla, ja pihapiiriä, mitä kuvata! Toivotaan, että vuodesta tulee hyvä niin kasveille kuin meille kasvattajillekin! Onnea alkavaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! <3
      Minäkin toivon sydämestäni kaunista ja onnellista vuotta puutarhoihin ja ennenkaikkea teille puutarhaystäville! <3

      Poista
  16. Kaunis puutarhavuosi.
    Hyvää alkanutta uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin ihana puutarhaystäväni! <3

      Poista
  17. Voi että miten ihania kuvia! Nyt tuli ekan kerran ikävä kevättä! Nyt saa jo alkaa hieman fiilistelemään, eikö? Onnellista Puutarhavuotta tosiaan, meille kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ihana! <3
      Mä oon täällä ihan kevättärinöissä. Mä haluun kaikki paikat täyteen tuoreita kukkia ja vihreää... :D
      Nyt saa tosiaan alkaa jo fiilistelemään ja kylvämään vaikka pelakuita.
      Onnellista puutarhavuotta meille kaikille! Se on alkanut jo! Jihuuu!!!!!

      Poista
    2. Ai niin se Pelargonikylvö - hmmm - pitääkin miettiä sitäkin!!!!

      Poista
    3. Nyt voi olla jo täysi tohina päällä! :)

      Poista
  18. Voi miten kauniita kuvia viime vuodelta! Onnellista alkanutta vuotta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! <3
      Onnellisia hetkiä uuteen vuoteen myös sinulle ja rakkaillesi!

      Poista
  19. Vaikka vuosi toi tullessaan myös joitakin harmin aiheita, onneksi silti niin paljon enemmän hyvää ja kaunista!
    Ihanaa puutarhavuotta 2017 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! :)
      Nyt talvella ei enää muista kotiloita, hyttysiä eikä sateita. Muistaa vaan kaiken ihanan.
      Ja kyllä se puutarha palkitsee moninkerroin harmit, vaikka joku päivä voisi tuntuakin epätoivoiselta.
      Ihanaa uutta puutarhavuotta myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!