perjantai 9. maaliskuuta 2018

Nyt päästään jo melkein tositoimiin...

Yhteistyössä: Nelson Garden


 Hip hei, on taas viikonloppu ja aikaa vaikka kylvöhommille!
Itse aion keskittyä maaliskuun kylvöihin
viikonlopun aikana.
Alkuvuoden kylvöissä pitää vähän himmailla,
ettei aloita liian aikaisin ja
 saa hätäisyydestään palkkioksi liian pitkiksi venähtäneitä taimia.
Nyt voi kuitenkin jo päästää esikasvatusvaihteen täysillä päälle.


Istuinkin yhtenä päivänä työhuoneen lattialla
(teen aina kaikki asiat lattialla, kun olen innostunut)
ja järjestelin ja suunnittelin kylvöni.
Olen kirjannut jo tammikuun puolella kaikki kylvettävät kasvit
muistivihkooni.
Muistiinpanojen avulla onkin helpompaa pysyä kärryillä,
mitä pitää tehdä milloinkin.

Maaliskuussa on paljon kylvettävää.
Tällä viikolla multiin pääsevät ainakin
-paprikat (olisi voinut kylvää jo aiemminkin)
-tomaatit
-basilikat
-samettikukat

Kerron kylvöistä tarkemmin,
seuraavassa postauksessa.


ARVONTA
Jotta voimme innostaa mahdollisimman paljon toisiamme,
järjestän myös siemenarvonnan 
Nelsonin Gardenin uutuussiemenistä,
jotka sain teille arvottavaksi.
Palkintona on Chilipaprika ´Erotican`,
jättikurpitsa ´Nelson` F1:n, 
keräkaali ´Langedijker Bewaar 2:n` ja
vihannespaprika ´Snacking Purplen`
siemenpussit.
Olen kertonut näistä uutuussiemenistä enemmän täällä.


Voit osallistua arvontaan,
  kommentoimalla tähän postauksen perään
mietteitäsi tai esikasvatussuunnitelmiasi tälle vuodelle.
Myös blogin facebookiin tai instagramiin voit jättää
viestiä osallistumisestasi tämän postauksen kohdalle. 
Arpoja saa siis yhtä monta, kuin kommenttiakin on,
parhaimmillaan siis kolme. :)



Ja kivaahan olisi, 
jos seurailisit ja tykkäisit Vaahteramäen touhuista näissä kaikissa kanavissa.
Mutta se ei ole ehto arvontaan osallistumiselle. 

Arvontaan voi osallistua sunnuntai-iltaan 11.3. klo 24 asti.
Arvonnan voittajan julkaisen maanantaina 12.3.


Onnea arvontaan ja
oikein mukavaa viikonloppua!

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

54 kommenttia:

  1. Chilejä, yrttejä ja kasviksia olisi ihana päästä jo viljelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nuo kaikki on minunkin haaveissani. <3
      Onnea arvontaan Minna!

      Poista
  2. Juuri kävin nappaamassa kuvia alkuvuoden kylvöistäni. Artisokka, chilit, munakoisot ja sellerit on jo hyvissä voimissa. Ensimmäiset tomaatitkin ovat nousseet juuri mullan pinnalle. Vielä mahtuisi kyllä ksvatella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän on täysi höyry jo päällä. Mahtavaa!
      Täällä vasta kylvetään tomaatteja. Chilit ja malabarinpinaatit ovat nousseet jo maan pinnalle.
      Onnea arvontaan Sannaliina!

      Poista
  3. Chilejä, kesäkurpitsoista tilaus tehty :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilit ja kesäkurpitsat ovat niitä vakioherkkuja täälläkin.
      Onnea arvontaan Marja-Liisa!

      Poista
  4. Itselläkin on mielessä pyörinyt chilien kylväminen...Muksu toi kaupasta ihanan pikkuruisia paprikoita ja niistä aion myös laittaa muutaman siemenen itämään��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilit ovat yllättävän helppoja, kun valitsee hyvät lajikkeet. Onnea arvontaan ja myös paprikoiden kasvatukseen!

      Poista
  5. Mukana ollaan. Olen innostunut vasta muutama vuosi sitten kylvätouhuista, ja tänä vuonna aion onnistua tomaatin kasvatuksessa.. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen vasta muutaman vuoden esikasvatellut itse kasvikseni. Tuo kasvihuone lisäsi innostusta, kun halusin enemmän lajikkeita. Tomaatin kasvatus on kiitollista puuhaa. Miten niin pienestä siemenestä voikin tulla niin suuri kasvi, josta saa vielä satoakin!?
      Onnea arvontaan Hippo Hiiri!

      Poista
  6. Hei, mikäs ihana paikka tuossa alimmassa kuvassa on? Selvästi teidän pihalta, mutta tätä en ole aiemmin huomannut. Mielenkiintoinen, ansaitsee tulla paremmin esitellyksi.
    Ihan tarpeeksi minulla on siemeniä entuudestaan, mutta pakko on näitäkin tavoitella. Juuri noita ei nimittäin ole. Siis mukana arvonnassa.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa alimmassa kuvassa on yksi keittiötarhani kasvilaatikoista. On se kasvimaa vilahdellut täällä blogissa, mutta tuo on varmaan erilainen kuvakulma. Kiitos postausvinkistä, taidankin esitellä kasvilaatkoni paremmin. :)
      Siemeniä ei ole koskaan liikaa... vai miten se nyt menikään! ;)
      Onnea arvontaan ja oikein hyvää viikonloppua Between! <3

      Poista
  7. Mun pitäis istuttaa joitain siemeniä, mutta en ole katsonut, että milloin se suositus istutusaika on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenpusseissa on yleensä aika hyvät ohjeet kylvöaikoihin ja muihinkin kasvatukseen liittyviin kysymyksiin.
      Onnea arvontaan Outi! <3

      Poista
  8. Minulla on vielä Tallinnan tuliaistomaatit kylvämättä, taidan odotella pari viikkoa sopivaa kuun vaihetta. En osallistu nyt arvontaan, siemeniä on jostain syystä jo ihan liikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus voi käydä noin! ;) Tuntuu, ettei siemeniä ole koskaan liikaa, mutta sitten kylvötouhuissa tajuaa, että taitaahan näitä jo ollakin.
      Onnea kasvatuksiisi!

      Poista
  9. Monelaista on jo kylvetty mutta jotain uutta on aina kiva kokeilla, mukana siis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitää kokeilla jotain uutta, vanhojen hyvin lajikkeiden lisäksi.
      Onnea arvontaan Raija Kristiina!

      Poista
  10. Osallistun arvontaan. Esikasvatukseen ei ole muuta suunnitelmaa kuin kylvää kaikkea mitä on ehtinyt talven aikana ostaa: eli aika paljon kaikkea. Iso osa on perennoja, jotka voisi kylvää suoraan uloskin, mutta toivon aikaisen kylvön mahdollistavan kukkimisen jo ensimmäisenä vuonna. Sitten tietysti perus tomaatit paprikat kurkut ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sielläkin on kertynyt paljon siemeniä talven aikana. Niin sitä tuppaa käymään, kun kevään ikävä nostattaa kasvatusintoa. Mahtavaa, että kevät on tulossa kovaa vauhtia, vaikka ulkona ei näytäkään vielä siltä. Näillä esikasvatustouhuilla saadaan ikään kuin edistettyä kevään tuloa, ainakin omissa ajatuksissamme.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Alimman kuvan esittelyä täälläkin kaivataan :D. Arvonnassa mukana varmaan kahdella, instassa ja täällä sinua seurailen aktiivisti! Siemeniä kyllä riittää jo mutta tuo keväthurma vie mennessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveenne on kuultu! <3 Esittelen tuota hyötykasvimaatani jossain postauksessa vähän tarkemmin. Jotenkin se on jäänyt hieman huonolle huomiolle.
      Onnea arvontaan ja ihanaa keväthurman jatkoa!

      Poista
  12. Kiva kokeilla uusia kasveja. Mukana yhdellä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusien kasvien kokeillu on aina yhtä hauskaa ja vähän jännittävääkin. Hyvistä lajikkeista voi tulla kokeilun myötä sitten ihan vakiokasvatettaviakin.
      Onnea arvontaan Aila!

      Poista
  13. Härliga bilder och snart får vi välkomna VÅREN!
    Varm kram från Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Titti! <3
      Jag väntar på vår så mycket!

      Poista
  14. En tällä kertaa osallistu arvontaan, kun sain noita samoja siemeniä. Meinasin viikonloppuna pistää lisää tomaatteja itämään (hurjaa tämä tomaattihulluus). Samoin basilikat voisinkin jo kylvää. Akileijoja, lupiineja ja jouluruusuja vein pihalle tänään kylmäkäsittelyyn. Näppäriä nuo viinirypäle rasiat niihin hommiin :)
    Ihanaa viikonloppua <3 ja ihan pakko on vielä lopuksi hehkuttaa, et kuinka mahtavaa on, kun pakkaset ovat hellittäneet. Kevät kevät kevät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa, mutta samalla niin ihanaa tämä tomaatti-, siemen- ja kasvihulluus! :)
      Ja tämä kevät ja esikasvatusaika on niin mahtavaa. Kaikki ihana on edessäpäin.
      Viinirypälerasiat ovat tosi käteviä minikasvihuoneita. Ajattelin hyödyntää tänä vuonna myös kanamunakennot kylvöastioina.
      Ihanaa viikonlopun jatkoa ja kevätintoiluja sinnekin! <3

      Poista
  15. Samettikukkia kylvän seuraavaksi. Kokeilen ensimmäistä kertaa hyötykasvien kasvattamista itse (no joskus on tullut kokeiltua maissia ja sattuikin hyvä kesä ja satoa tuli) ja tuosta siemensatsista saisin uusia kokeiluja itselleni ja osansa saisi äitikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettikukkia on täälläkin kylvösuunnitelmissa. Tykkään eniten Vanilla isosamettikukista.
      Uudet kokeilut on niin kivoja, niitä on kiva testailla myös muiden kanssa. Mekin vaihdamme usein siemeniä tai taimia ystävien, siskon ja äidin kanssa.
      Onnea arvontaan Sari!

      Poista
  16. Muutamia chilejä ja paprikoita on jo tulossa, niistä mahtuisi muutama uusi laji kokeiltavaksi. Vielä olisi suunnitelmissa tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa ja tottakai herneitä ja salaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina mahtuu uusia kokeiluja! ;) Ja vanhoja hyviksi koetuttuja lajikkeita ei voi myöskään jättää mikään kesä pois kasvatuksista.
      Onnea arvontaan Taru!

      Poista
  17. Mukana arvonnassa. Tomaatit ja basilikat ovat joka vuotisia varmoja kylvettäviä. Muuten osa kylvösuunnitelmists on miettimättä. Muutama kesäkukkakin kasvaa lisää ruukuissa, mutta toisten kylväminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit ja basilikat ovat varmoja ja maunkin puolesta mun lemppareita.
      Täällä on kylvösuunnitelmat mietitty, mutta aina vähän elävät kevään mittaankin. Muiden vinkit ja ideat saavat välillä suunnitelmat ihan uusiksikin.
      Onnea arvontaan ja mukavia suunnitteluhetkiä!

      Poista
  18. Kivahan noita esikylvöjä olisi tehdä, mutta meillä ei vaan onnistu ja joka vuosi joudun kaupasta ostaa pikku taimet, jotka sitten istuttelen mökille. Meillä niin pitkät lappeet talossa, että valo ei riitä, eikä ole oikein paikkaakaan. Hyviä kylvöjä sinulle toivottelen ja mahtavaa satoa tulevalle kesälle (Y).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvalla on kotioloissa tarpeeksi valoa taimikasvatukseen. Onneksi on olemassa tehokkaita kasvivaloja, vaikka luonnonvalo olisikin kaikkein mahtavinta. Itselläni viime keväiset taimet kasvoivat parhaiten kuin koskaan aiemmin, hyvien valojen ansiosta. Ihmettelin oikein itsekin valojen merkitystä.
      Mahtavaa satoa myös sinulle! Jään innolla odottamaan kuvia herkuista, joita kasvatuksistasi valmistat!

      Poista
  19. Muistikirja! sen minä kaivan esiin :) Olen innolla mukana!!
    bikkenpilttuu a hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikirjat on niin parhaita, sinne saa kirjattua haaveet ja suunnitelmat. Ja sieltä on helppo myös kerrata edellisten vuosien onnistumiset ja ne epäonnistumisten kantapääviisaudet. ;)
      Onnea arvontaan Birgit!

      Poista
  20. Tomaatteja tekisi mieli kokeilla kasvattaa
    anna.l-94@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit ovat niin kivoja kasvatetavia, kokeile ihmeessä!
      Onnea arvontaan Anna!

      Poista
  21. Ensi kesän suunnitelmat vielä auki

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii hyvin! :)
      Onnea arvontaan Henna!

      Poista
  22. Ihana arvontavoitto, pakko osallistua! Suunnitelmissa on tomaatteja, kurkkuja, chilejä ja kukista kelloköynnöstä, samettikukkaa, jättiverbenaa...nämä nyt päällimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on jättiverbenat jääkkärissä kylmäkäsittelyssä ja samettikukat ovat kylvösuunnitelmissa huomiselle, samoin tomaatit. Kelloköynnöksen taidan ostaa taimena tai pistokkaana. Pistokkaatkin ovat kiva välivaihtoehto siemenkasvatukselle ja suuremmille taimille.
      Onnea arvontaan Mari!

      Poista
  23. Oi, kylvöpuuhat ovat ihanaia. Mie vielä jarruttelen ja odottelen, purjot kylvin kyllä jo tänään, mutta basilikat ja tomaatit sun muut saavat vielä hetken vartoa.
    ( sallajohanna(at)gmail.com )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkutalvesta on hyvä hieman jarrutellakin, ettei taimet venähdä liian pitkiksi. ;)
      Onnea arvontaan Salla!

      Poista
  24. Tomaatteja ajattelin tänään kylvää muutamaa lajiketta (erikoisuuksia on kiva kokeilla). Myöhemmin kylvän kurkkuja, yrttejä, kesäkurpitsaa.. ja kukista pienikukkaista samettiruusua, tuoksuhernettä, krasseja.. ja varmasti jotain muutakin ��

    anne.jarvi@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisuuksia on aina hauska kokeilla, tuttujen turvallisten lajikkeiden rinnalla.
      Ihania kylvösuunnitelmia sulla Anne!
      Onnea arvontaan!

      Poista
  25. Ääh flunssa päällä :(. Mutta ensi viikonloppuna varmaan voimia tehdä lisää kevätkylvöjä. Ihana arvonta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, toivottavasti flunssasi ymmärtää lähteä nopeasti, että pääset kylvöpuuhiin ja nauttimaan keväästä täysillä!
      Onnea arvontaan Maria!

      Poista
  26. Yrttejä, perennoja, melonia, tomaattia ja kurkkuja ainakin täytyy kylvää. Mitään varsinaista suunnitelmaa ei vielä ole, mutta tilanpuute asettaa esikasvatukselle pieniä haasteita :D. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! 🍉🌸🍅🌿
      Kylvövaiheessa yleensä täälläkin riittävät tilat vielä hyvin, mutta koulinnan jälkeen sitä aina ihmettelee, mihin kaiken saa oikein mahtumaan.
      Onnea arvontaan Riiti! 💚

      Poista
  27. Paprikaa, tomaattia, kurkkua ja vesimelonia on jo kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa herkullisen kuuloisia viljelmiä. Mä aina haaveilen tuosta vesimelonista, mutta en koskaan saa aikaiseksi kylvää sitä. Löytyisiköhän sitä mistään taimena?

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!