keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Hyötykasveja Espanjassa


Harrastan täällä Espanjassa paljon käveleskelyä lähiympäristössä.
On mielenkiintoista tutkia asuinalueita, 
vaikka muurit ja portit yleensä tukkivat suuremmat näkymät.
Mies kertoi yhtenä päivänä löytäneensä pyöräretkellään jotain sellaista,
josta saattaisin olla kiinnostunut. 
Ja yhtenä iltana hän johdattikin meidät kävelyllä oikeaan paratiisiin.

Alue oli omaan silmääni kuin palstaviljelmä
mahtavine hyötykasveineen.
Tarkemmin tutkittuani löysin ilmoitustaululta infoa 
ja nettiosoitteen, josta ilmeni,
ettei kyseessä ollutkaan ihan mikä tahansa palstaviljelmä.

Alue oli ympräistösuojeluorganisaation, 
Arboretum Foundation Marbella,  toimipiste.

Tutkin netistä lisää tietoa tästä organisaatiosta
ja löysin heidän nettisivunsa,

Voitte käydä lukemassa heidän toiminnastaan sieltä enemmän.
Sivusto on myös englanniksi.
Käänsin (vapaasti) kuitenkin muutaman lauseen suoraan heidän esittelystään myös tänne.

Olemme ryhmä ihmisiä, 
jotka ovat huolissaan nykytilanteesta,
tietoisia nopeista muutoksista ja epätasapainosta,
joita ihmisen toiminta aiheuttaa, mikä vaarantaa maailmanlaajuisen tasapainon 
ja jopa oman selviytymisemme.

Arboretumin säätiössä pyrimme lisäämään ympäristötietoisuutta
 ja edistämään positiivisempaa toimintaa, joka edistää kestävämpää elämää.

MISSIO
Missiomme on osallistua aktiivisesti sellaisten tilojen, 
hankkeiden, toimintojen, mahdollisuuksien ja tiedon luomiseen, 
joiden avulla ihmiset voivat itsenäisestä muuttaa asenteensa positiivisenpaan suuntaan 
kohti ekologista parahdigmaa,
johon sisältyy rauha, harmonia ja kaikkien ellollisten rinnakkaiselo.


VISIO
Visiomme on tietoisuuden lisääminen, jotta 
ihmiset kehittäisivät ekologisesti vastuullisen asenteen elämään ja ympäristöön.



Harmikseni en tavannut ketään ihmisiä tuolla palstalla.
Koko alue oli aidattu, 
mutta portti oli auki.
Tunsin itseni vähintäänkin rikolliseksi,
kun kävelin ympäri palstaa.
Tyttärelläni on onneksi parempi parempi kamera kännykässään,
joten usutin häntä ottamaan kuvia.
En ollut tajunnut ottaa kameraa mukaan,
enkä ole varma rohkenenko mennä uudelleen paikalle kameran kanssa,
jos siellä ei ole ketään.
Olisi ollut todella kiva päästä juttelemaan enemmän organisaation toiminnasta.
Ehkä otan itseäni niskasta kiinni
ja menen paikalle uudestaan.


Tämän pitkän alkuselostuksen jälkeen,
päästään itse asiaan.
Halusin siis näyttää teille, 
missä kohtaa satokausi ja hyötytarhailu on tällä hetkellä menossa.

Joku teistä toivoikin tietoa tästä aiheesta,
kun alunperin kyselin postaustoiveita täältä Espanjasta.
Vieläkään en ole päässyt juttelemaan aiheesta kenenkään kanssa tarkemmin,
mutta onneksi kuvat kertovat myös paljon.











Hyönteishotelleja näkyi paljon


Herneiden ja papujen tukisysteemit olivat toteutettu mielikuvitusta käyttäen.




Näitä kompostihäkkejä olen nähnyt muuallakin.
Esimerkiksi paikallisen koulun pihalla oli samanlainen sekä 
hyötykasveja, hyönteishotelli ja aurinkopaneeli.
On hyvä, että ympäristökasvatukseen kiinnitetään huomiota,
sillä minusta täällä olisi paljon petrattavaa kulutustottumuksissa ja ympäristöasioissa.


Kompostikehikoiden ulkolaidoilla kasvoi mansikka ja jopa perunaa.
Tämän idean aioin kopioida myös omaan puutarhaani.


Organisaatio järjestää myös paljon koulutuksia
ja näen sieluni silmin täällä vietettävän myös tunnelmallisia sadonkorjuujuhlia. 




Olin niin onnellinen, että löysin tänne.
Vaikka toisaalta tunsinkin olevani luvattomilla teillä.
Uskoin kuitenkin vahvasti, että olisin varmasti saanut luvan kuvaamiseen,
jos olisin tavannut jonkun ystävällisen puutarhurin.

Ja täytyy sanoa, että kyllä se kasvuvyöhykekateus hieman nosti taas päätään.
Olisihan se aika hauskaa viljellä ympärivuotisesti hyötykasveja.
No, tänä talvena se on ollut melkein mahdollistakin.
Tosin riisin viljely voisi olla noilla sademäärillä ehkä järkevintä.
Ympäristöasioiden kantilta olisi kyllä toivottavaa, 
että ilmastonmuutos saataisiin pysäytettyä
ja meille palaisivat kunnon talvet takaisin.
Ei ne ainaiset kesät meidän leveyksillä olisi sittenkään toiveiden täyttymys.

Jos kiinnostuitte enemmän järjestöstä näiden viljelysten takana,
myös instassa pääsee kurkistamaan heidän toimintaansa.


Toivottavasti saitte näistä kuvista inspiraatiota myös omiin keittiötarhasuunnitelmiin!
Täällä alkoi ainakin ideat raksuttamaan päässä
sekä istutus- ja kylvösuunnitelmat hahmottua enemmän.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


22 kommenttia:

  1. Ilman muuta menet käymään siellä uudelleen! Ihastuttava paikka ja he olisivat takuulla mielissään, kun olet suomalaisena puutarhurina kiinnostunut asiasta. Verkkokomposti oli hauska idea ja tajusin, että meillä täällä kotona pistää ulos ruohosipulitupsuja verkon raoista. Mulla oli viime vuonnakin kesäkurpitsaa kasvamassa kompostin päällä ja siitä kehittyi aivan valtavalehtinen jättiläinen ja kurpistoja pukkasi vaikka kuinka.
    Meillä mieskin välillä haaveilee pienestä maatilkasta Espanjassa, missä appelsiinipuiden katveessa olisi myös pieni viljelyspläntti. No se on ollut ihan huvipohdiskelua, kun ollaan oltu siellä niin jo niin usein. Ehkei kuitenkaan meistä olisi sen pidempään oleskeluun muualla.
    Tätä touhua tuntuu olevan niin paljon, etten ole vielä lukenut koko tarinaasi sieltä, mutta luen ne putkeen kohtapuoliin...
    Kiva juttuaihe ja sai ainakin täällä heti kasvimaainspiksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli niin mennä uudelleen käymään. Ehkä vielä rohkaistun.
      Voisin ainakin kysellä tuosta kompostista enemmän.
      Ja tosiaan monella kasvaa juuri kurpitsoja komposteissa ja muutenkin niitä on meillä osattu hyötykäyttää jo tosi kauan. Nyt voisi kokeilla pienimuotoisesti kompostointia myös tuollaisessa kehikossa.
      Kävin muutama vuosi sitten asiakkaideni hedelmätarhalla täällä Espanjassa. Voi, että se oli ihana. Pieni maapläntti täällä olisi varmasti aivan ihana. Tosin pitäisi varmasti myös opetella uusia juttuja, kun täällä ei viljely ole luultavasti ihan samallaista kuin meillä Suomessa. Ja vaatisi tosiaan hieman pidemmän oleskelun tai kokonaan muuton tänne. Siihen minäkään en ole valmis. Tykkäisin tulla talveksi tänne uudestaankin, mutta kyllä se koti on Suomessa.
      Ihana kuulla, että siellä kasvimaainspis heräsi. Itsellekin tuli ihan uusia ideoita ja intoa kevään kasvimaatouhuihin.

      Poista
  2. Ihana paikka!! Olisihan se ihan mieletöntä päästä keräämään salaatitarpeet omalta pihalta helmikuussa. Kateus kyllä, vaikka täällä onkin ihanin talvi ikinä. Uskon, että saat ihan innostuneen ja ihastuneen vastaanoton, jos tuonne menet uudestaan ja sanot olevasi puutarhuri ja kiinnostunut, aidosti, tuosta projektista. Voi suorastaan olla, etteivät he päästä sinua pois muutamaan tuntiin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan aivan ihana, kun ympäri vuoden voisi poimia omia salaatteja.
      Ja sinä sanot sen ääneen, mitä minäkin ehkä sanoisin, jos olisin Suomessa. En oikein tykkää lumesta ja tuo leuto talvi on aivan ihana. Tosin pakkaspäivät olisivat tuoneet ehkä aurinkoa sinne.
      Meille tämä leuto talvi on ollut positiivinen juttu. Naapurin auramies ei ole joutunut kertaakaan auraamaan meidän pihaa Vaahteramäellä ja lämmityskulutkin ovat pysyneet kohtuullisina. Nyt on ollut hieman helpompaa ja rennompaa jättää talo muiden harteille, kun hommia ei ole ollut niin paljon.
      Ja tosiaan luulen, että rohkaistun käymään tuolla vielä uudelleen. Olisi niin kiva tietää palstasta ja organisaatiosta enemmän. Ja huomasin, että netissä voisi ilmottautua myös vapaaehtoistyöhön tuonne. Jos ei olisi omia töitä täällä mukana, niin ehkä harkitsisin sitäkin. Tosin en osaa espanjaa, mutta eiköhän tuolla englannilla ja "puutarhureiden kielellä" pärjäisi.

      Poista
  3. Onpa hieno paikka. Kehottaisin sinua menemään sinne uudemman kerran tai vaikka ottamaan yhdistykseen yhteyttä ja sopimaan tapaamisen. Eiköhän yhteisiä puheenaiheita löydy loputtomasti. Lisäksi huoli ympäristöstä on rajaton, joten siltäkin kantilta uskoisin heidän innostuvan mielipiteenvaihdosta.
    Mitä herkkuja tuolla kasvaakaan ja varmasti useampi sato vuodessa. Kastelu näyttää hoituvan putkiston avulla. Mistä mahtaa vesi putkistoon tulla? Keräävätkö sadevettä? Ja miten lannoittavat? Paljon olisi kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota tapaamisen sopimista minäkin jo harkitsin, mutta vielä en ole rohjennut.
      Olisi todella mielenkiintoista jutella aiheesta enemmän heidän kanssaan.
      Ja noita samoja kysymyksiä minäkin pohdin itsekseni. Täällä on kaikissa istutusalueissa aina nuo kastelujärjestelmät. Kaikkiin yleisiin istutuksiin ja meidän taloyhtiönkin istutuksiin on asennettu kastelujärjestelmät. Nyt joulun jälkeen, kun kaikki joulutähdet ja syklaamit ovat otettu pois, istutusalueita on kunnostettu perusteellisesti. Uusia kasteluletkuja on asennettu ja maata jyrsitty ja uutta multaa lisätty. Mietin just yksi päivä, että miten noihin jokaiseen liikenneympyräänkin tulee vettä.
      Pitäisi vain rohkaistua ja käydä kyselemässä enemmän puutarhureilta.

      Poista
  4. Oi miten ihana paikka. Nappasinkin tästä mukaan idean hyönteishotellista.
    Kaunista keskiviikkoa sinulle Riina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole vähän satumainen paikka!
      Itse nappasin tuolta monta tee-se-itse-ideaa. Hyönteishotellejakin oli siellä monenlaisia. Ja myös kasvikyltit ym. oli kaikki itse tehtyjä ja hauskoja.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen paikka. Ehdottomasti menet sinne uudelleen, jospa vaikka tapaisit siellä paikallisia viljelijöitäkin. Minä olen myös aika utelias matkoilla ja kurkistelen aidan raotkin, jos siellä olis jotain kiinnostavaa. Siskojeni lasten ala-asteella oli puutarhaharrastusta ja kiertelin joskus heidän aluettaan. Siellä viljeltiin kasviksia lavoissa, kukkia muovipulloissa seinällä ja lisäksi iso alue jossa oli kasveja, mehikasveista ja kaktuksista pelapuihin ja aina palmuihin saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin olen aika kova tirkistelemään ja kurkkimaan aitojen raoista puutarhoihin. Täällä on harmillisesti paljon kiinteitä muureja, joiden läpi ei näe. Yritän kuitenkin parhaani! :D
      On tosi ihana, että kouluissa opetellaan kasvien kasvatusta ja kaikkia käytännön taitoja. Meidän kouluvuoden ajoitus ehkä hieman haittaa koululaisten viljelyä Suomessa. Toki monessa koulussa taidetaan kasvattaa taimia ja tehdä hyönteishotellejakin. Se on ihan huippua. Ja eihän mikään estä talvella kasvattamasta huonekasveja, vaikka hedelmien siemenistä.

      Poista
  6. Onpa tosiaan kiinnostava paikka. Kuten muutkin, myös minä uskon, että sinut otetaan avosylin vastaan, mikäli (siis kun!) menet tuonne uudelleen. Tuollaiset yhteisölliset viljelmät on hieno asia. Olisipa mukava olla jossain vastaavassa mukana täällä Suomessa. Hyvää loppuviikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteisölliset viljelmät ovat ihan huippuja.
      Mahtava, että ne ovat alkaneet yleistymään Suomessakin. Monelle kerrostalon pihallekin on ilmestynyt kasvilavoja ja yhteisiä puutarhoja.

      Poista
  7. Ooo, onpas kivan näköistä! ja tietysti hyödyllistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan niin kivan näköistä, kivoja ideoita ja tuo hyötynäkökulma on otettu monelta kantilta huomioon.

      Poista
  8. Sattuipa miehesi löytämään upean paikan!
    Ja vielä ympäristöasioihin perehtyneiden tila! Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan ihmeissäni, kun mieheni vei minut sinne. Hän puhui koko ajan arboretumista, niin kuin nimessä lukikin. Kuvittelin paikalla olevan paljon erilaisia puita. Hämmästys olikin suuri, kun paikka olikin tuollainen ja noin monimuotoinen.
      Täällä Espanjassakin on varmasti paljon ympäristöasioihin perehtyneitä, mutta välillä arjessa tuntuu, että ympäristöasiat ovat täällä ihan rempallaan. Onneksi meidän asuinalueella on edes jonkinlainen roskien lajittelu. Tosin biojäte puuttuu.

      Poista
  9. Ihana paikka kertakaikkiaan. Ja olet ottanut niin kauniita kuvia. Mene ihmeessä uudelleen tutustumaan paremmin alueeseen ja asukkaisiin. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan oikea elämys ja niin inspiroivaa käydä tuolla. Ehkä rohkenen mennä sinne myös uudelleen.

      Poista
  10. Luin ensin postauksen kännykällä mutta pakko oli katsoa kuvat uudestaan isommalta näytöltä. Mielenkiintoinen paikka ja mikä onni että löysitte sen. Katsoin että kohopenkeissä taisi olla kaikki kasvamassa, kuormalavoja oli hyödynnetty ja ainakin yhteen riviväliin oli laitettu kaalinlehtiä yms. katteeksi. Taitaa toimia aika luomuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, että aihe kiinnosti. Minä teen monesti samoin. Luen pikaisesti blogeja ensin kännykällä, mutta käyn tutkimassa postauksia uudelleen ja tarkemmin oikein koneelta. Kommentoinkin aina vain koneelta. Puhelimella on jotenkin niin hankalaa.
      Minusta näytti, että kaikki oli kasvamassa kohopenkeissä. Toiset penkit olivat rakennettu kivien avulla, ja sitten oli hyödynnetty paljon lavoja, lavankauluksia ja muita puurakennelmia.
      Ja uskoisin, että paikka haluaa toimia luomuperiaattein, koska organisaatio perustuu ympäristönsuojeluun.
      Huomasin nuo kaalinlehdet vasta kommenttisi jälkeen. Myös olkea oli käytetty paljon erilaisina katteina.
      On ehkä pakko mennä tuonne uudemman kerran. Huomaan varmasti paljon uusia juttuja, joita en tuolloin ekalla kerralla huomannut.

      Poista
  11. Oi siellähän on ihan meidän elokuun fiilikset😮 Mietin tuon tornin kastelua oikein kuivana kesänä?! Ainakin sydän pitäisi laittaa varmaan ihan jo valmiista mullasta ja miettiä jotakin mikä pidättäisi kosteutta. Ehkäpä sammalmulta🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä oli tosiaan ihan samat fiilikset kuin meillä elokuussa. Sato näytti ainakin samalta.
      Joo, kuivana kesänä tornia täytyy varmasti kastella aika paljon, kun sivut kuivuvat. Kun kasvit ovat kasvattaneet juurensa tornin sisälle, silloin kastelu varmasti helpottuu. Näin tällaisissa torneissa kasvavan myös perunaa. Perunan varret puskivat läpi sivuista. Ehkä perunoiden kastelu on helpompaa, kun vettä voi kaataa tornin yläosasta tornin keskelle.
      Sammalmulta olisi varmasti hyvä vaihtoehto ja pidättäisi kosteutta. Myös biohiilen sekoittaminen multaan tai kompostiin olisi myös hyvä idea ja helpottaisi kastelua.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!