sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Floryplant -taimimyymälä


Esittelin teille viime kuussa jo yhden upean puutarhamyymälän täällä Espanjassa.
Nyt kurvataan ihan viereen ja saman tien päähän,
josta löytyi toinen upea taimimyymälä;
Floryplant poikkeaa aiemmin esitellystä Agrojardinista,
että täällä on keskitytty enemmän kasveihin,
jotka kaikki on kasvatettu itse naapuritontilla. 

Tervetuloa mukaan kierrokselle eräänä sateisena tammikuun päivänä!







avokado
Persea americana
avocado
アボカド

Katsokaa, miten valtava avokadopuu taimistolla kasvoi!
Ja se oli aivan täynnä avokadoja.





flamingonkukka
Anthurium 
アンスリウム







isojaakonkukka 
Justicia cornea


kultasiilikaktus / anopinjakkara
Echinocactus grusonii
キンシャチ


rautakaktus
 Ferocactus townsendianus


Katsokaa näitä suoria rivejä ja tätä siisteyttä!

 huopaitulehti
Kalanchoe beharensis
カランコエ

Huopaitulehteä olen kasvattanut itsekin kotona kesäkukkana.
Parasta aikaakin huopaitulehteni kasvaa porskuttaa eteisessämme Vaahteramäellä.
Näin upea ja suuri se ei tosin ole vielä yhden kesän ja talven jälkeen.
Näitä huopaitulehtiä kasvaa myös taloyhtiömme naapurustossa. 
Voin ottaa niistä kuvia myöhemmin teillekin.


 kanariantaateli
Phoenix canariensis
カナリーヤシ


Taimimyymälä oli minusta aivan huikean laaja, monipuolinen ja siisti.
Juttelin ihan hetken yhden puutarhurin kanssa,
joka kertoi taimituotannon olevan tosiaan itseltä.
He olivat selkeästi todella ylpeitä siitä, eikä suotta.

Myös palvelujen laajuus oli upea:


Mitäs piditte?

Jos vierailet Esteponassa tai Marbellassa, 
suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän upeaan taimistoon.

Lisää tietoja ja reittiohjeet löydät heidän omilta nettisivuiltaan:

Nämä Espanjan puutarhamyymälä-postaukset eivät ole yhteistyöpostauksia.
Olen vain haahuillut niistä itsekseni ihan mielenkiinnosta
ja haluan myös vinkata niistä teille,
jos satutte näillä seuduilla  liikuskelemaan.
Minusta on myös enemmän kuin mielenkiintoista tutkia 
joka paikassa paikallisia puutarhaliikkeitä.
Niistä oppii aina jotain uutta ja saa vinkkejä.
Toivottavasti näistä on iloa teillekin!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.



18 kommenttia:

  1. Kyllä kasvivalikoima on melkoisesti erilainen kun täällä meillä toukokuussa ;). Nuo kaktukset näyttävät jotenkin hauskoilta, niitä siis siellä ihmiset istuttelevat omiin puutarhoihinsa? Toki on ilmasto ja kasvien vaatimukset otettava huomioon - upeaa, että on omaa tuotantoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosiaan kasvivalikoima on aika erilainen kuin meillä. Tosin melkein kaikki kasvit taitavat olla meille jollain lailla tuttuja juuri sisäkasveina. Kokoluokka on vaan aika erilainen.
      Ja tosiaan täällä monet käyttävät kaktuksia puutarhoissaan. Vähän samaan tapaan kuin me käytämme meillä pärjääviä mehikasveja. Tässä meidän taloyhtiössämme monella asukkaalla on kaktuksia puutarhassaan.

      Ja minua aina viehättää tuo, että on omaa tuotantoa. Se on aina parasta, kun kasvit ja ruuat tuotetaan lähellä kuluttajaa.

      Poista
  2. Avokado olikin mielenkiintoinen; olenkohan koskaan edes miettinyt, minkälainen kasvi se on. Kokoa puutarhalla on komeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokado näytti musta jopa jotenkin epätodelliselta. Itsekin tajusin, etten ollut edes ajatellut, millainen kasvi avokado on, vaikka olenhan itsekin kasvattanut siitä pieniä huonekasveja. Ajattelin varmaan sen olevan suuri pensas.

      Puutarha oli tosiaan laaja ja upea. Sieltä löytyi sisätiloja, sekä katettuja ulkotiloja ja ihan taivassa olevia taimiosastoja. Myymälän lisäksi puutarhalla oli oma kasvatustaimistonsa.

      Poista
  3. Uskon, että tuollaisessa paikassa oli todella ilo päästä vierailemaan. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan haltioissani!
      Olisin jutellut enemmänkin puutarhureiden kanssa, mutta heillä näytti olevan kädet täynnä työtä. En viitsinyt häiritä heitä enempää. Täällä puutarhurit puhuivat loistavaa englantia, mikä ei ole itsestäänselvyys. Luulen, että tuolla alueella on paljon ulkomaalaisia asukkaita, joten heidänkin asukkaistaan valtaosa on varmasti ulkomaalaisia.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen myymälä. Tuolla saakin rauhassa tutustua kasveihin ja löytää ehkä tuntemattomille kasveille nemetkin. Kaktukset on upeita! Minä tapan ne aina liialla kastelulla, mutta ihailen niitä matkoilla puutarhoissa ja siskoilla. Keniassa asuin hetken aikaa suomalaisten talossa, jonka pihalla kasvoi myös avokadopuu. Sieltä vaan käytiin hakemassa puusta aamun ekat vitamiinit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Ja mielenkiintoista oli tosiaan, että kasvit oli aina merkitty hyvin ruukkuihin. Tunsin olevani tavallaan kasvitieteellisessä puutarhassa, vaikka kyseessä olikin myymälä.
      Kaktukset vaativat tosiaan vähän unohtamista. Niitä ei saa helposti kuivuuteen kuolemaan, mutta liikakastelu on niille helposti menoa.

      Voi, sinulla on vaikka mitä mielenkiintoisia muistoja ulkomailta. Olisi kyllä ihana, jos pihalla kasvaisi avokadopuu. Silloin olisi omat hyvät rasvat taattu koko perheelle omasta takaa.

      Poista
  5. Mielenkiintosta ja miten erilainen valikoima meihin nähden tietysti erilaisista lämpötilaeroista johtuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mielenkiintoista!
      Ja tosiaan valikoima käy yksiin enemmän meidän sisäkasvien kuin puutarhakasvien kanssa.
      Täältä saisi kyllä vinkkejä, vaikka ei sinänsä ollut mitään meille sopivaa puutarhaan istutettavaksi.

      Poista
  6. Todellakin siisti ja hyvin hoidettu paikka. Jos vielä aurinkorannikolle matkaan, aion käydä tutustumassa myös noihin myymälöihin. Silläkin riskillä, että hiukan harmittaa, kun ei voi mukanaan mitään tuoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo siisteys minua on viehättänyt näissä puutarhamyymälöissä. Ei mitään ylimääräisiä kasveja tai roskia ole käytävillä, vaan kaikki kasvit ovat loistavissa riveissä.

      Ennen puutarhakoulua työskentelin yhden kesän kesäkukkapuutarhalla ja sain hyvän opetuksen noista rivien tärkeydestä heti ensimmäisenä päivänä. Tehtävänäni oli latvoa lumihiutaleita suuret kasvihuonepöydälliset. Olin latvonut kasvit ihan hyvin, mutta asetellut ne sen jälkeen miten sattuu pöydille. Työnantajani huomautti asiasta ystävällisesti ja kertoi kuinka tärkeää kasvien ja hoidon kannalta on, että kaikki on tasaisin välein ja siististi. Näin jokaisella kasvilla on hyvää tilaa kasvaa, eivätkä mahdolliset homeet ym. niin helposti iske kasveihin kun ilma liikkuu. Ymmärsin asian tärkeyden ja siitä ei tarvinnut enää toista kertaa muistuttaa.
      Tästä muistosta johtuen kiinnitän aina huomiota siihen, miten kasvit ovat myymälöissä ja taimistoilla aseteltu.

      Suosittelen lämpimästi tutustumaan näihin myymälöihin. Itse olen bongannut muutaman muunkin myymälän, johon toivoisin vielä ehtiväni.
      On tosi mielenkiintoista käydä katsastamassa myymälät, vaikka en minäkään näistä mitään kotiintuomisia ostanut.

      Poista
  7. Miehen kanssa näitä kuvia ihasteltiin. Taateli- ja avocadopuut olivat upeita <3
    Kaunista sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava, että miehesi jaksoi myös katsella näitä kuvia. Hänellä on varmasti mahtavia kasvimuistoja omasta kotimaastaan.
      Ihanaa uutta viikkoa Outi! <3

      Poista
  8. Näyttää todella kalliilta paikalta. Ehkä siksi koska osa taimista on niin suuria. Millainen hintataso on jos vertaat kotimaahan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meidän silmiimme nuo suuret taimet näyttävät heti kalliilta.
      Toki suuret puut saattavat maksaa useampia satasia, mutta yleisesti hinnat ovat meidän puutarhamyymälöihin verrattuna edullisia.
      Siihen on tietysti ihan hyvät syyt. Meillä kotimaiset taimet ovat työmäärän ja kasvukauden lyhyyden takia hinnakkaampia. Täällä sen oikein tajuaa, että kyllä suomalaiset puutarhat ja puutarhurit ovat kovilla. Meillä on niin pitkä aika vuodesta, kun mikään ei kasva ja mitään ei tapahdu.
      Täällä kasvua tapahtuu ympäri vuoden ja siksi puun kasvuakaan ei tarvitse odotella niin kauan.

      En varsinaisesti kirjoitellut mitään hintoja ylös, mutta löysin kuvista muutamia esimerkkihintoja.
      -huopaitulehti 75€ (ruukussa lukee 110 cm, olisikohan korkeus?)
      -isojaakonkukka 2,35€ (16 cm ruukku)
      -rautakaktus 9,90€ (15 cm ruukku) ja 15€ (20 cm ruukku)
      -anopinjakkara 15€ (20 cm ruukku)
      -kausikukat esim. pelargonit ja syklaamit 1,90€
      -yrtit ja vihannestentaimet 1€
      -hedelmäpuut esim. avokadot, mandariinit, sitruunat, papaijat (150-200 cm) 11,95€
      -perennat aika samoissa hintaluokissa kuin meilläkin

      Toivottavasti tämä antoi hieman osviittaa. Toki täälläkin myydään markettien auloissa vaikka samettikukkia tai pelargoneja. Ne ovat siinä euron pintaa siellä. Puutarhamyymälässäkään ei näy olevan kuitenkaan kovin paljon kalliimpaa.

      Olen miettinyt myös sitä, että nuo suuret lasihuoneet tai myymälärakennukset eivät tarvitse samallalailla eristystä kuin meillä. Eli jo puutarhanperustamiskustannukset ovat pienempiä. Välillä tosin mietityttää sitten puolestaan vedenkulutus ja sen kalleus. Täällähän joutuu varmasti kastelemaan ihan valtavasti kaikkia kasveja, sillä sadepäiviä ei ole kuin kourallinen vuodessa.
      Ja työvoimahan täällä on halpaa. Luulen, että puutarhurit eivät ole palkkauksen huipulla. Tämä vaikuttaa varmasti myös kasvien hintoihin.

      Yksi huomio vielä, mikä ei sinänsä koske hintoja. Oikeastaan 99% puutarhureista, joita olen nähnyt, ovat miehinä. Muutaman naisen olen nähnyt jossain, mutta yleisesti puutarhurit ovat kaikki miehiä. Ja puutarhureita täällä on paljon. Tätä taloyhtiön pihaakin hoitaa 2 puutarhuria (vanhempia herrasmiehiä) joka päivä. Suomessa ei ole enää talonmiehiäkään, niin kuin ennen. Huoltoyhtiöt käyvät sutaisemassa rivareiden ja kerrostalon pihoja silloin tällöin. Olisi mahtavaa, jos meilläkin yleisiin piha-alueisiin kiinnitettäisiin näin paljon huomiota.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!