keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Uusien viherkasvien mullanvaihto ja villakilpikirvoja

Blogiyhteistyö: GreenCare

 siroliuska-aralia
Schefflera arboricola
ヤドリフカノキ

Yleensä huonekasvien mullat vaihdetaan kevättalvella,
kun aurinko herättelee ne talvilevolta. 
On kuitenkin muutama poikkeustilanne,
jolloin kannattaa kaivaa multapussit ja ruukut esille myös syksyllä.

Viime lauantaina levittelin sanomalehtiä kylppärin lattialle 
ja innostuin yökkäreissä huoltamaan viherkasvejani.

Uudet, myyntiruukuissa olevat huonekasvit tarvitsivat paremman kasvualustan itselleen. 
Samalla istutin pari nukkatyräkin vauvaa omaan ruukkuunsa. 
Myös kliiviaa vaivannut villakilpikirva ajoi jakamaan ja vaihtamaan koko kasvin mullan.

 nukkatyräkki 
Euphorbia leuconeura
Madagascar jewel

Nukkatyräkki on kasvanut kesän aikana todella reippaasti ja 
on jotenkin todella elivoimainen ja ryhdikäs. 
Istutin sen muutaman sentin suurempaan ruukkuun,
jossa se saa jatkaa reipasta kasvuaan.


Myös vauvelit pääsivät jatkamaan uutta sukupolvea.
Täältä voit lukea enemmän nukkatyräkistä ja muistoistani:

Olen aiemminkin kasvattanut todella suuren nukkatyräkin itselleni 
mummoltani saamasta samanlaisesta pienestä vauva-taimesta. 
Se huiteli melkein kahdessa metrissä vanhimmiten, 
mutta kuoli noin vuosi sitten aivan yhtäkkiä.
Ilmeisesti vanhuuttaan. 

Näen sieluni silmin tämänkin minitaimen kasvuvoiman tulevaisuudessa. 

isopunasarja / kliivia
Clivia miniata
ウケザキクンシラン

Vanhempi kliiviani kärsi tosiaan villakilpikirvoista. 
Myös posliinikukka ja sitruunapuu näyttivät olevan niille mieluisia.
Posliinikukassa ja sitruunapuussa oli niin paljon villakilpikirvoja, 
että katsoin parhaaksi viskata ne menemään.
Tämän kliivia ja kaikki muutkin huonekasvit ruiskutin varmuuden vuoksi 
Torjunta-aine on tehty luonnonmukaisista raaka-aineista.
(Tämä ei ole blogiyhteistyö, vaan oma suositus)


Ajattelin myös pienentää kliiviaa, 
että näen paremmin jos villakilpikirvoja tulee uudestaan.
Toistan myös ruiskutuksen uudestaan. 
Huuhtelin uudelleen istutettavat kliiviat hyvin
ja poistin kaiken mullan. 
En ainakaan tässä vaiheessa nähnyt uusia villakilpikirvoja. 
Mutta nyt nämä kliiviat ovat tarkkailun alla. 

Villakilpikirvat viihtyvät parhaiten paksulehtisissä kasveissa. 
Meillä niitä oli tosiaan kliivioissa, sitruunapuussa, posliinikukassa ja apostolinmiekassa. 

Kasvitaudit ja tuhoeläimet ovat ärsyttäviä, mutta niistä pääsee kyllä eroon useimmiten.
Jos tartunta on suuri, silloin ehkä on parempi viskata kasvi menemään.
Tai ainakin eristää se niin kauaksi aikaa muista kasveista,
kun kasvinsuojeluaineet alkavat tehoamaan. 


Kaikille kasveille käytin GreenCare Luomu Kukkamultaa
Olen todennut sen todella hyväksi ja kasvitkin näyttävät tykkäävän siitä.


Mullanvaihdon yhteydessä piti kuvata välillä kauniita villasukkiakin,
jotka olen saanut joskus anopiltani lahjaksi.
Ne sopivat oikein hyvin tähän mullanvaihtoteemaan.

Klusia
Clusia

フクギ

Myös klusia sai uuden kodin. 

 isopunasarja / kliivia
Clivia miniata
ウケザキクンシラン

Viherkasvien kanssa puuhailu on oikeastaan yhtä terapeuttista hommaa
kuin puutarhassa kuopsuttaminen. 
Siihen saa hyvin talvellakin purettua pahimmat puutarhailu"nikkikset".


Nyt toivotaan vaan aurinkoista syksyä,
että huonekasveillakin olisi vain lyhyt pimeä kausi. 

Huonekasvit ovat talvella lepotilassa, mutta tarvitsevat silti valoa.
Kasvivalot auttavat pahimman ajan yli.
Lepokaudella viherkasvit eivät tarvitse lannoitusta ja kasteluakin kannattaa vähentää. 
Ainoastaan merilevä on hyväksi kasveille myös silloin tällöin talvella.
Itse käytän Jaakontaikaa kasveilleni satunnaisesti myös lepoaikana.
Jaakontaiasta voit lukea enemmän täältä:

 kilpipiilea
Pilea peperomioides
Chinese Money Plant
ピレア・ペペロミオイデス

Innostutko sinäkin enemmän viherkasveista näin syksyn tullen?
Ja olisi kiva kuulla myös teidän kokemuksianne villakilpikirvojen torjunnasta. 

Aurinkoista lokakuun alkua
sisälle ja ulos! 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




8 kommenttia:

  1. Hmm, mahtavaa, että olet ruukuttanut niitä nyt! Mietin juuri, kasveja pihalta sisään kantaessani, että jotkut niistä voisi istuttaa isompiin ruukkuihin, mutta pohdin, onko tämä väärä aika, jos se pitäisi mielummin tehdä keväällä. Itse tekisin kyllä mielummin nyt, kun multapussikin on sulana ja kasvit vielä tarkenevat olla ulkona, kevättalvella en välttämättä halua sisälle multaisia lattioita :-D Ja koska lämpimät varastotilani ovat rajallisia, olisivat silloin niin multa kuin ruukutkin jääkylmiä.
    Teenpä siis ruukkujen vaihdon nyt. Kiitos Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan hyvin voit ruukuttaa ulkoa tuodut kasvit nyt.
      Samallahan näkee, että missä kunnossa kasvit ovat kesän jälkeen ja onko niissä mahdollisia "ei toivottuja" vieraita.
      Monet eivät uskalla istuttaa uusia, juuri kaupasta ostettuja kasveja syksyllä parempaan multaan ja ruukkuun. Uudelleen istutus kuitenkin kannattaa. Kastelukin on helpompaa, kun kasvit eivät ole kaupan "hötö"mullassa tai turpeessa.

      Poista
  2. Ei varmaan tarvitse kertoa sinulle, että meillähän ei ole yhtään oikeaa kasvia tässä kämpässä. Minulla on mehikasvi, mutta sekin on muovia :)
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule tiedä, kuinka vielä joskus hurahdat, kun annat pikkurillin niin ne vievät sulta koko käden. ;)
      No, eihän kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista ja näistä kasvijutuista. <3
      Nykyään nuo tekokasvitkin ovat todella kauniita ja oikean näköisiä.
      Monessa paikassa saattaa olla liian pimeää tai jos ei niin välitä hoitaa kasveja, nuo tekokasvitkin tuovat piristystä sisustukseen.
      Ihanaa keskiviikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  3. Pitää koputtaa puuta, ei ole vielä koskaan tullut kirvoja sisäkasveihin. Yhden uuden viherkasvin laitoin kasvamaan, sain pienen rahapuun taimen. Ja keväällä otin kaksi pistokasta omasta viherkasvista jonka nimeä en tiedä, molemmat ovat edelleen hengissä mikä on minulta mahtava suoritus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei ole aiemmin ollut mitään ökkiäisiä. Nyt en varmaan edes tarpeeksi ajoissa tajunnut tilanteen vakavuutta. Mutta luulen, että homma on nyt hallussa.
      Onneksi luonnonmukaisia torjunta-aineita löytyy ja ökkiäiset saa kuriin.
      Rahapuu on aivan ihana. Mun rahapuu taisi joskus mädäntyä. Luulen, että monet kasvit saa ennemmin kuolemaan liikakastelulla kuin kuivuudella.
      On ihana, kun huonekasveja voi lisätä omista ja ystävien pistokkaista. Varsinkin, jos on jotain vanhoja kantoja ja kasveja, joita haluaa säilyttää.

      Poista
  4. Mulla on australianvillipelagoni erityisessä syynissä, se tuntuu vetävän ansarijauhiaisia puoleensa ja yleensä ne iskevät sisälle tuonnin jälkeen. Vielä ei ole näkynyt. *kop kop* Muuten olen onnekkaasti välttänyt toistaiseksi kaikki inhat öttiäiset. Toivottavasti pääsit villakilpikirvoista eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaikki ökkiäiset teettävät kyllä lisätyötä ja syyniä. Onneksi sinullakaan ei ole vielä näkynyt mitään tavallista poikkeavaa. Toivotaan, että meidän kummankin huonekasvit säästyisivät kaikilta ötököiltä tulevana talvena.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!