keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Täydellinen

 saksankurjenmiekka 
Iris germanica 
ドイツアヤメ

Olen keräillyt jossain vaiheessa myös  kurjenmiekkoja tänne Vaahteramäelle.
Osan olen ostanut taimina ja osan juurakoina.
Ne eivät kuitenkaan ole menestyneet valtavan hyvin
ja on tuntunut, että väritkin ovat olleet aina jotain muuta,
kuin olin alunperin hankkinut.

Tänä kesänä ihme toisensa jälkeen on ilmestynyt maan pinnalle.
Muistan ostaneeni valkoista kurjenmiekkaa,
mutta en ole koskaan nähnyt sen kukkivan ja kasvavan.
Mutta siinä se nyt kukkii
täydellisenä.

Minulla ei ole aavistustakaan, mikä tämän ihanuuden lajike on,
mutta minun silmissäni se on täydellinen.
Puhtaanvalkoinen ja todella kaunis.



Kauneutta päivääsi!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

15 kommenttia:

  1. Ljuvlig...vilken vacker sort!
    Ha det gott!
    Kram Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Titti!
      Vita blommor är så vackra.

      Poista
  2. Aivan ihana! Irikset näköjään vaativat aikaa kotiutuakseen. Tänä vuonna ilmoille on ilmestynyt iriksiä, joita ei ole aiemmin edes näkynyt. Aika kivoja yllätyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, onko sinullekin tapahtunut tänä vuonna niin?
      Olen tosiaan istuttanut tuohon penkkiin varmaan kolmea eri lajiketta, jollen enemmänkin. Ja aikaisemmin siitä on noussut aina sellaisia sekavan värisiä iiriksiä. Olen ajatellut, että onko ne voineet tosiaan risteytyä noin kummallisiksi. Tämä valkoinen on jo toinen aivan uusi lajike, joita on tänä vuonna noussut. Ja sitä sekavan väristä ei ole tullut ollenkaan. Olen vähän ymmälläni...
      Mutta hyvä näin! Tälläiset yllätykset ovat tosiaan kivoja!

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että äitini pihalla on sellaista violetin väristä kurjenmiekkaa. Tuo valkoinen on kyllä niin kaunista <3
    Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle Riina! Huomenna pionin nimeämistä blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo violetin värinen kurjenmiekka taitaa olla se yleisin. Se on todella kaunis myös ja meilläkin sitä kasvaa tuossa etupihan ympyrässä. Minusta kurjenmiekka on jotenkin todella upea ja veistoksellinen kasvi.
      Muistan ensimmäisessä puutarhassani, kuinka iloinen ja hämmästynyt olin sen kukinnasta. Tunsin olevani todella hyvä puutarhuri, kun sain noin upean kukan kukkimaan. Myöhemmin tajusin, ettei kukinta tainnut olla minusta kiinni, nimittäin kurjenmiekka ei ole upeudestaan huolimatta mitenkään vaikea.
      On ihana, miten upeita ja erilaisia kukkia onkaan olemassa. Esimerkiksi pioni ja kurjenmiekka ovat todella erilaisia ja silti niin upeita kumpikin.
      Ihanaa torstaita sinulle Outi ja tulen viivana katsomaan pioneitasi blogiisi. :)

      Poista
  4. Kurjenmiekkasi on todella kaunis! Onkohan kurjenmiekoista tulossa uusi trendikasvi vai miten tuntuu, että blogit vilisevät toinen toistaan kauniimpia ja erilaisia kurjenmiekkoja. Minä olen ostanut myös useana vuonna sinisen sävyisiä Iiriksiä, mutta yksikään ei ole vielä avannut kukkiaan. Odotellaan siis edelleen, jospa yllätys odottaisi minuakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenmiekat ovat todella upeita ja niiden lajikkeissa riittää toistaan kauniimpia ihanuuksia.
      En tiedä, onko kurjenmiekasta tulossa trendikasvi, mutta sitä tosiaan näkyy blogeissa nyt paljon.
      Itse ihailen instassa japanilaisia tilejä, joissa oikein keräillään erilaisia kurjenmiekkoja. Japanissa riittää ihmisiä niin paljon, että tuntuu, että siellä on joka kasvilajille omat keräilijänsä.
      Puutarhailu on kyllä mahtava laji, sillä jo yhdessä kasvisuvussa riittää lajikkeita jopa keräiltäväksi asti.
      Mutta ihaninta on kyllä olla höyrähtänyt vähän kaikkeen. Silloin riittää intoiltavaa läpi kesän ja puutarhassakin on katseltavaa kesän (ja vuoden) jokaiseen hetkeen.
      Uskon, että sullakin tulee ihania yllätyksiä ja ihailtavaa vuosiksi eteenpäin!

      Poista
  5. Kurjenmiekat ovat alkaneet vähitellen vähän kiinnostella minuakin. Ehkä osittain sen takia, että muistan japanilaisen estetiikan kurssilla Minna Eväsojan ja Katja Uskin keskustelleen, että Japanissa kurjenmiekat ovat yleensä sellaisen siksak-sillan vieressä lammessa ja olen alkanut bongailla niitä siitä lähtien. :) Ehkä niitä on myös ollut enemmän esillä. Kesäpesällä on keltaista (ajalta ennen minua) ja viime kesänä kasvoi myös yksi upea purppurainen. Tänä vuonna purppuraista ei enää ole näkynyt, keltaista sitäkin enemmän. Tekisi mieli tehdä pikkuruinen lampi niille, mutta sitten joutuisin kaivamaan pioneja pois. :) Tuo valkoinen on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kuolannut kurjenmiekkoja monessa japanilaisessa puutarhakirjassa ja insta-tileillä. Heillä niitä lajikkeita löytyy ihan uskomaton määrä.
      Myös japanilaisessa taiteessa kuvataan usein kurjenmiekkoja.
      Sellainen lampi ja japanilainen silta olisivat niin ihanat omaankin puutarhaan, mutta ei sitä kaikkea saa kyllä mahdutettua. Vaikka meillä on suuri puutarha, niin pitää usein miettiä, ehtiikö sellaisia lampia hoitamaan ja miten ne sopivat perinteiseen suomalaiseen puutarhaan. Vaikka ovathan lammet ja kurjenmiekat paljon nähtyjä myös suomalaisten kartanoiden puutarhoissa.
      Minä olen tosiaan ihmetellyt näiden omien kurjenmiekkojen värityksiä ja sitä, ettei ne kuki tai ylipäätään nouse maasta joka vuosi. Ja sitten näin yhtäkkiä nousevatkin.
      Keltaista kurjenmiekkaa täällä meilläkin on kasvanut alkuajoista lähtien. Juuri kaivoin yhden juurakon anopille, kun haluan tilalle jotain enemmän minun väristä.

      Poista
  6. Itsellänikin tuli pienoinen hurahdus erilaisiin iiriksiin tänä kesänä mutta olen ihan sekaisin niiden nimien kanssa😂

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!