lauantai 1. kesäkuuta 2019

Onnea ja omenankukkia

tarhaomenapuu
Malus domestica
セイヨウリンゴ

Tänä vuonna omenapuut kukkivat ikään kuin varkain. 
Kirsikoiden, luumujen ja muiden kukkivien puiden kanssa 
samaan syssyyn alkoi omenapuiden kukinta.
Sitten tulikin sade ja yhtäkkiä nuo valkoiset, 
häivähdyksen vaalenpunaiset kukkien terälehdet olivatkin hävinneet.
Onneksi ehdin tallentaa kukkia kameralle
ja onnittelenkin nyt kaikkia ylioppilaita
ja ammattiin valmistuneita näillä herkillä kukilla.


Teidän elämänne on nyt ihanasti nupullaan.
Nauttikaa näistä vaiheista ja
katsokaa rohkeasti tulevaisuuteen.
Nämä ajat ja ahkeruutenne koulussa takaavat 
tulevaisuuden hedelmät
ja sadon.


Viime vuonna kirjoitin blogiin ajatuksia nuorelle itselleni.
Samoja asioita haluan kertoa myös tänään teille kaikille juhlapäivää viettäville
sekä niille, joilla ei juhlapäivä toteutunutkaan syystä tai toisesta.
Voit käydä lukemassa ajatuksiani täällä:
Tuo vuoden takainen kirjoitus oli vastaus Maaret Kallion hienoon haasteeseen.


Oikein paljon onnea kaikille tänään koulunsa päättäville
ja ihanaa kesälomaa!

Mekin suuntaamme kaksiin juhliin,
ylioppilasjuhliin sekä valmistumisjuhliin.
On hienoa päästä osalliseksi kahden upean nuoren juhlapäivästä. 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat omenapuitten kukista, voin vain yhtyä suvivirteen "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yhdyn myös ihanaan Suvivirteen. Omenapuun kukat tuovat todellakin Suvivirren mieleen.

      Poista
  2. Upeat kukat oli kyllä omenapuissa, mutta nopeasti oli se kauneus tänä vuonna mennyttä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Riina ja mukavia juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni kaunis asia on vain pienen hetken ilonamme, mutta muistot ja kuvat elävät pidempään.
      Kunpa oppisi aina tarttumaan hetkeen ja nauttimaan pienistä asioista.
      Kiitos toivotuksista Outi! <3
      Juhlat menivät oikein mukavasti. Ja viikonloppukin oli mukava, vaikkakin touhua täynnä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!