keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Parempi myöhään, kun ei milloinkaan

Yhteistyössä:
Willab Garden (kasvihuone)
Nelson Garden (tomaatin siemenet)
GreenCare (kasvualustat)


Nyt täytyy alkaa jo muistelemaan tuollaisia hyviä sanontoja,
millä selittelen omaa hitauttani.
Nolottaa ihan tunnustaa,
 että sain istutettua tomaatin taimet vasta eilen kasvihuoneeseen.
Mutta oikeasti vielä ehtii, vaikka olisihan ne ollut parempi istuttaa hieman aiemmin.
Haluan kuitenkin lohduttaa ja kannustaa,
 jos siellä lukijoissa sattuu olemaan yhtään ketään, 
joka on näin hitaalla näissä istutushommissa. 
Vielä ehtii!!! 

Puutarhakaupoilta ja taimistoilta löytyy varmasti vielä tomaatin ja muiden vihannesten taimia.
Ja hyvään multaan istutettuna ja hyvällä hoidolla,
näin myöhäänkin istutettuna tomaatit ehtivät antaa satoa.


Tomaatit kyllä asuivat jo kasvihuoneessa.
Siirsin ne jo muutama viikko sitten sinne totuttelemaan uuteen kotiinsa.
Tästä pääset kurkistamaan tomaatin kylvöpuuhia.

Tomaatit onneksi voivat hyvin, vaikka joutuivat kituuttelemaan noissa pienissä purkeissa.
Tästä voit käydä lukemassa tomaatin kasvusta väliaikaraporttia. 


Yksi syy siihen, miksi en ole aikataulustani niin kovin huolissani,
on hyvä kasvualusta.
Olen todennut ihan loistavaksi systeemiksi kasvattaa 
kaikki kasvini ruukuissa ja astioissa kasvihuoneessani.
Kasvatan tomaatit aina uudessa hyvässä kasvualustassa joka vuosi. 

Olen käyttänyt näitä GreenCaren Grobiootti kasvupusseja 
myös aiempina vuosina ja tykännyt niistä kovasti.
Ne ovat siistejä, luomua, loistavaa kasvualustaa
ja kaiken kukkuraksi vielä avainlipputuotteita,
mitä arvostan nykyään suuresti.
Myös yrityksen suhde ympäristöasioihin on minulle ratkaiseva tekijä.
GreenCare:n tuotteita voin huoletta käyttää tästäkin syystä.
Multapussien ja kasvupussien valmistukseen on käytetty kierrätettyä muovia
ja lisäksi myös käyttäjä voi kierrättää ne.
Lue täältä lisää.

Täytyy tähän väliin vielä mainita, 
että haluan kiinnittää yhä enemmän huomiota 
ympäristöasioihin ja kotimaisuuteen 
sekä omassa yksityiselämässä, 
yritykseni toiminnassa 
ja kaikissa blogiin liittyvissä yhteistöissä . 
Pienistä puroista kasvaa suuri virta,
eikä yksittäisenkään ihmisen pienetkään teot ole turhia.
Ja meistähän se riippuu, mitä yritykset valmistavat ja tarjoavat.
Jos kysyntää on, asioihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota.


Tämä pakkaushomma on tärkeää,
mutta pakkauksen sisältö on vielä tärkeämpää.
Minulle tärkeitä arvoja ja valintakriteereitä mullalle ovat myrkyttömyys, 
sekä se että kasvualusta auttaa sekä kasvia että maaperää.
Kemialliset lannoitteet auttavat kasvia sillä hetkellä,
mutta luonnonmukainen lannoitus jää myös maaperän käytettäväksi.
No, mietit varmaan, miten kasvupussin multa auttaa maaperää.
Kun syksy koittaa ja kasvihuoneen kasvatukset ovat ohi,
hyödynnän kasvupussien sisällön ja kasvihuoneen ruukkujen mullat pensaiden alustoilla 
tai kohopenkkien rakentamiseen puutarhassa. 
Voi olla, että tomaatit ovat imeneet suurimman osan ravinteista kesän aikana,
mutta voin turvallisin mielin levittää mullat puutarhaan. 
Eli nämä eivät ole mitään kertakäyttöisiä kasvualustoja, 
vaikka siltä voi ensin tuntuakin.

Mutta mennäänpä itse asiaan...


Nämä Grobiootti kasvupussit ovat todella yksinkertaisia käyttää.
Helppoja kuljettaa myös mökille, parvekkeelle tai terassille,
koska ovat tarpeeksi pieniä ja kevyitä. Eikä irtomultaa roisku ympäriinsä.

Eli pussiin leikataan alas ensin pari reikää tai ristiviillot ylimääräisen veden poistumista varten.
Sitten pussin yläsuu aukaistaan ja rullataan suu nätisti. 
Samalla pussin suu tulee pyöreämmäksi ja helpommaksi käyttää.


Kun kasvualustat olivat valmiina,
virittelin tukinarut ennen varsinaista istutusta,
jotta sain tuettua tomaatintaimet heti katkeamatta.


Tukinarusysteemini on yksinkertainen.
Virittelen ne ylhäältä kiinni s-koukuilla
ja leikkaan narusta niin pitkän, 
että saan laitettua alemman pään istutuksen yhteydessä taimen juuripaakun alle.


Suurempiin ruukkuihin laitoin kasvualustaksi 
GreenCaren luomuruokamulta sisältää myös Grobiootti-hyötymikrobeja.
Tutkimusten mukaan ne auttavat kasvia kasvamaan jopa 25 %:n paremmin.
Täältä voit lukea enemmän tästä luomuruokamullasta.



Kun kasvualusta oli paikallaan,
mietin tomaattien paikat hieman lajikkeittain.
Näihin suuriin ruukkuihin istutin suurimmat lajikkeet 
ja pienemmät sekä pensasmaisesti kasvavat tomaatit 
löysivät paikkansa kasvupusseista ja pienemmistä ruukuista.


Luomuruokamullan joukkoon sekoittelin vielä luomuravinnetta.
Luomuravinne on tarkoitettu syötäville kasveille ja on kasviperäinen.
Se sopii loistavasti luonnonmukaiseen kasvatukseen.
Voit lukea lisää Grobiotteja sisältävästä luomuravinteesta täältä. 


Myös ruukuissa kasvien tomaattien tukinarut jätin niin pitkiksi, 
että pystyin laittamaan narunpään tomaatin taimen alle istutuskuoppaan.


En olisi millään malttanut tulla eilen kasvihuoneesta sisään.
Siellä on jotenkin aina niin kiva tunnelma.
Nyt kun perushommat on hanskassa, 
voin vain hoidella tomaattejani (kastella, lannoittaa ja nyppiä varkaita pois).
Ja ennenkaikkea fiilistellä ja keskittyä yksityiskohtiin.



Taidankin tästä mennä nyt kasvariin syömään päivällistä
ja houkutella miehenikin mukaan. 
Tänään on tuullut aika paljon,
joten söin jo lounasaikaankin siellä. 
Sai nauttia puutarhasta, mutta ei tarvinnut palella tuulessa.
Minulla on onni tehdä töitä kotona,
joten kasvihuoneesta pääsee nauttimaan myös pienillä tauoilla.

Oikein ihania kasvatushetkiä teillekin,
olitte sitten ajoissa tai näin myöhässä kuin minä!
Ja muistakaa, että vielä ehtii,
sillä vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä...

Vaahteramäellä kasvatetaan jo kolmatta kesää
 kasvihuoneen kasvit yhteistyössä
Willab Garden (kasvihuone)
Nelson Garden (tomaatin siemenet)
GreenCare (kasvualustat)
kanssa.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

5 kommenttia:

  1. Mä tykkään myös kasvattaa astioissa. Lattia on siisti ja kasvarissa viihtyy muutenkin kuin kastellessa. Mä tein tänä vuonna hyvissä ajoin ratkaisun, että istutan tomaatit kesäkuussa. Äiti toi taimia lauantaina ja sunnuntaina istutin multiin. Miten hyvä fiilis oli olla stressaamatta ja kasaamatta kaikkia töitä (ja pihatöitä) samoille viikoille. Ja sama sato odottaa elokuussa kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on ihana, että kasvari on myös oleskelua varten.
      Huomaa, että usein stressaa oikeastaan ihan turhaan. Kyllä ne hommat hoituvat sitten ajallaan ja omalla painollaan. Tämä kevätaika on meille puutarha-alalla työskenteleville se kiireisin aika vuodesta ja silti haluaisi tehdä myös kaikkea omassa puutarhassa. Siksi moni homma tapahtuu ehkä hieman viiveellä.
      No, tämähän on ammatinvalintakysymys. Pitäisköhän meidän ryhtyä vaikka laskettelurinteen hissinhoitajiksi tai johonkin muuhun talviseen hommaan? Silloin jäisi aikaa omalle puutarhalle. ;D
      No, ei sitä pystyisi mitään muutakaan tekemään, kun tätä niin rakastaa. On kuitenkin ihan parasta saada työskennellä sen oman juttunsa parissa. <3

      Poista
  2. Kiitos tuosta tukinaruvinkistä, eipä tullut mieleen, että sen voisi suoraan piilottaa ruukkuun.
    Hienot taimet siellä saa nyt kasvaa, toivottavasti tulee hyvin satoa.
    Kivaa loppuviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappasin tuon tukinaruvinkin joskus Sonja Lumpeen Tomaatti-kirjasta. Se on ollut tosia kätevä juttu.
      Kävin tänä aamuna kasvarissa ja tuntui, että taimet olivat jo nyt jotenkin virkeämmän ja vihreämmän näköisiä, kun olivat päässeet hyvään ja isompaan multatilaan. Ehkä vain kuvittelin, mutta tuntui niin hyvältä käydä katsomassa "pikkuisiaan" hyvässä kunnossa.
      Kivaa loppuviikkoa myös sulle Outi-ihanainen! <3

      Poista
  3. Teillä on ihanan näköinen kasvihuone. Minäkin haaveilen semmoisesta tälle kesää. Minä myös etsin tällä hetkellä jotain hyviä kasvualustoja jo etukäteen. En malta odottaa, että saa alkaa laittamaan huonetta valmiiksi. https://www.kaiwur.fi/viherrakentajille/mullat-kuorikatteet/

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!