maanantai 18. helmikuuta 2019

Vaahteramäki helmikuussa


Lumet hupenevat näillä säillä silmissä.
Aurinko paistoi upeasti koko viikonlopun
ja lintujen laulu sai tuntumaan,
että taitaa olla jo maaliskuu.
Melkein kirjoitin tuohon otsikkoonkin jo tulevan kuukauden.


Lumikerros on madaltunut noin puolella pahimpiin aikoihin.
Kuva kuitenkin hämää aika paljon.
Alatantereella saa kahlata yli polven korkuisessa hangessa.
Pensaat ovat aika sotkuisen näköisiä, kun lumi on painannut osan oksista alas.
Lumen sulaessa oksat palautuvat varmasti reippaasti ylöspäin
ja kevään harvennusleikkaukset ovat myös edessäpäin,
joten sekin auttaa pahimpiin lumivaurioihin.


Mutta katsokaas, miltä seinän vierellä näyttää!
Kivikkokasvipenkkiin on tullut kevät.
 mehitähti
Sempervivum

センペルビブム


Tämä on yksi syy miksi pidän mehitähdistä  
ja muista kivikkokasveista niin paljon. 



Tiedän, että nyt moni teistä ajattelee,
että vielä tulee takapakkia,
kun on näin harvinaisen lämmintä.
Niin varmasti tuleekin,
mutta silti on hauska saada vähän ennakkomaistiaisia keväästä. 

Mukavaa uutta viikkoa
ja hiihtolomaa, keillä se on tällä viikolla!

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

12 kommenttia:

  1. Olihan upea, niin aurinkoinen viikonloppu ☀️ Kevättä kohden mennään ja voiton puolella ollaan talvesta. Pian päästään täälläkin ihmettelemään mitä sieltä maasta oikein nousee, rinnetontti kun on myös meilläkin.
    Mukavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin upea viikonloppu!
      Tällä viikolla onkin ollut hieman erilainen sää. Ja yhtäkkiä on luvattu kovaa pakkastakin. Äkkiä se ilma muuttuu.
      Ja rinnetontti on ihan paras, lumet sulaa ja kaikki kasvaa hyvin.
      Mukavaa loppuviikkoa ja aurinkoa!

      Poista
  2. Hienot kuvat!! Varsinkin ensimmäisessä kuvassa on upea kuvakulma. Vaikka näitä kylmiä jaksoja välillä tuleekin, ei pääse mihinkään siitä tosiasiasta, että kevät tulee lähemmäksi kovaa kyytiä. Ja ihana valo lisääntyy!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! <3
      Kyllä se kevät on tulossa kovaa kyytiä meillekin. Nyt on hiihtolomien aika ja heti sen jälkeen mennään kovaa kyytiä kohti kevättä.
      Mukavaa loppuviikkoa ja valoisia päiviä!

      Poista
  3. Alkava kasvu kukkapenkeissä on selvä lupaus keväästä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Riina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! On niin ihana, että pieniä lupauksia keväästä alkaa jo näkyä, vaikka välillä ottaisikin hieman takapakkia.
      Ihanaa viikon jatkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Nyt on ollut mahtavia ulkoilusäitä. Kevät tulee! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu oli kuin tehty ulkoilulle. Nyt viikolla onkin ollut sitten hieman kurjempia säitä. Meillä oli jo tänään tosi kylmä, kun tuuli niin raaasti, vaikkei pakkasta ollutkaan paljon. Huomiseksi onkin luvattu sitten kunnon pakkaset. Mutta silti kevät on tulossa ja se on ihanaa!

      Poista
  5. Kyllä noissa kasveissa energiaa virtaa. Heti ensimmäisten auringonsäteiden myötä ryhtyvät kasvamaan. Upeaa!
    Hanget ovat vajonneet valtavasti, mutta kuten sanoit, yhä sitä lunta riittää. Meidänkin alapihalla uppoaa reisiä myöten lumeen. Tänään sataa silkkaa vettä ja se sulattaa lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit ovat ihan uskomattomia, kun tietävät milloin kevät on tulossa. Se on mieletöntä!
      Talvella melkein jo alkaa uskoa, että ne ovat heittäneet henkensä, mutta ne vain lepäävät ja keräävät voimia uutta kasvukautta varten.
      Täälläkin on satanut koko alkuviikon vettä, mutta nyt taisi tulla ihan täyskäännös säähän.
      Mukavaa viikonjatkoa sinulle Between! <3

      Poista
  6. Oi miten teillä on kaunis talo, pihapiiri ja koko maisema! Pitää käydä katsomassa aiempia juttuja, missä näkee ihanuuden kesäasussa. Mehitähti on niin kaunis ja herkkä kasvi ja ilahduttaa niin aikaisin keväällä kivikossa.
    Nytkin on luvassa aurinkoinen viikonloppu - ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!