tiistai 8. tammikuuta 2019

Heinien lumoissa

 pampaheinä
Cortaderia
シロガネヨシ
パンパスグラス

Olen jo pitkään ollut innostunut heinistä puutarhassa.
Syksyisellä Espanjan matkallamme heinäinnostukseni sai vettä lisää myllyyn,
kun ihailin niitä majapaikamme ja sen naapuruston istutusalueilla.
Heinät ovat kiehtovia ja koristeellisia,
ja niitä löytyy monenlaiseen kasvupaikkaan sopivia.


Tämä upea ja näyttävä pampaheinä on arka meidän kasvuolosuhteisiimme,
mutta toki sitä voi kasvattaa vaikka ruukussa, kesäkukkien tapaan.
Suurella terassilla, suuressa ruukussa se pääsee mahtavasti oikeuksiinsa.
Syksyllä pampaheinä oli oikea muoti-ilmiö leikko-/kuivakukkana.
Upeilla kukinnoilla siitä saa näyttävän katseenvangitsijan, 
vaikka lattialla olevaan ruukkuun.




Sen sijaan elefantti- ja norsunheinälajikkeista löytyy 
meidänkin kasvuvyöhykkeille sopivia lajikkeita. 
Toki niitäkin voi kasvattaa koristekasvina ruukussa, kesäkukkien tapaan.

  elefanttiheinä
Miscanthus
ススキ


Oletko sinä innostunut heinistä?
Olisi kiva kuulla,
mitä lajikkeita kasvaa puutarhassasi
ja mitkä menestyvät hyvin?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

11 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Minulla ei ole heiniä puutarhassa, mutta ehkä tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  3. Minusta heinät ovat kauniita. En tiedä mikä lajike sopisi meidän tulikuumalle pihalle. Piha on auringossa koko päivän ja todella moni kasvi ei siellä pärjää. Tuo pampaheinä on upea!
    Ihanaa iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  4. Hyvän näköisiä heiniä, pitääpä vähän perehtyä niihin.

    VastaaPoista
  5. Heinät hurmaavat!! <3
    Pampaheiniä meillä tosiaan kasvaa puistoissa ja taloyhtiöissä joka puolella.
    Pantaheinä sen sijaan on jo puutarhakarkulainen...se on levinnyt istutuksista pitkin tienvarsia ja kiveyksien väleihin.
    Suomessa minulla oli I-vyöhykkeellä niin elefanttiheinää kuin mammuttiheinääkin isot puskat korotetussa kivipenkissä ja talvehtivat mainiosti.
    Valtava karhunnata valloitti kivikkoni miltei metrin halkaisijaltaan olevalla mättäällä. Sitä rakastin!! <3
    Ihailen aina Englantilaisten puutarhojen höyhenheinien huojuvia jonoja kukkaistutusten lomassa. Oih...<3
    Täällä olen hurmaantunut pellonpielien ruosteheinistä, jotka tuulessa kallistelevat kuin viljapelto tuulessa. Niiden ruosteenruskea sävy on todella kaunis ilta-auringossa!

    Leppoisaa tammikuuta ja vuoden alkua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Heinät tuaa istutuksihin mukavasti vaihtelua ja keveyttä. Nykyysi niiton myynniski aika kivasti. Tua pampaheinä oliski komia, jos menestyys. Elefanttihenäkkää ei oo mulla menestyny. Mulla taitaa olla kymmene erilaasta heinää. Tiärä mitä tämä talavi taas saa aikahan. Eheroton suasikki ja kestävä heinä on koristekastikka 'Overdam'. Toinen suasikki on kellertävä lehtine hakoneheinä, joka on talavehtinu yhyren talaven. Toivottavasti tämänki.

    VastaaPoista
  7. Menestymistietoja en osaa vielä antaa, kun ainoastaan sininata on heinistä ollut ja selvinnyt edes yhden talven yli (niistäkään ei tosin kaikki). Lisäksi minulla on pampaheinää talvehtimissa ulkona ja kellarissa. Saa nähdä selviääkö kumpikaan. Ihanalta näyttää kuvissasi, tuossa on tavoite. Hurmesilkkiheinää ja kuparisaraa on myös ulkona ensimmäistä talveaan. Purppurasulkahirssi oli oikein komea kesällä ruukussa, mutta se ei selviä suomen talvesta. On myös sen verran kookas, etten halunnut kokeilla talvettaa kellarissa.

    VastaaPoista
  8. Heinät on kyllä kauniita, kun ne ovat sopivassa paikassa. Itse olen aivan ihastuksissani kultatesmaan. Se on niin kaunis vanhan omenapuun alla. Siitä pitäisikin tehdä postaus blogiin.
    Meillä on myös viiruhelpiä ja sekin on kiva. Syksyllä juuri pohdin uusien heinien nimiä, ne pitäisi tutkia. Siis jos vielä ovat keväällä hengissä ;)

    VastaaPoista
  9. Heiniin varovasti olen innostunut, kovinkaan montaa lajia meillä ei kasva - jokunen kuitenkin. Viiruhelpi on hankalan paikan heinä, meillä kasvoi aika upea transsilvianhelmikkä, mutta se koki kovan kohtalon kun isäntä luuli sitäkin joksikin rikaksi ja kasvi sai rontuppisuihkun niskaan...

    VastaaPoista
  10. Heinät on kyllä ihania puutarhassa, muutamia kasvaa meilläkin. Ainakin kastikkaa ja elefanttiheinää.
    Ja pampaheinän siemeniä tilasin juuri äsken:)

    VastaaPoista
  11. Tilasin muutaman heinän siemeniä ja yritän nyt ensimmäistä kertaa niiden siemenkasvatusta. Saa nähdä miten onnistuu. Meinasin sitten talvettaa niitä ruukuissa keltsussa.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!