lauantai 12. tammikuuta 2019

Sävyjä

 kultaköynnös
Epipremnum pinnatum ´Aureum`
ポトス

Oletko koskaan miettinyt, 
mitkä sävyt ympärilläsi saavat sinut  keskittymään, rauhoittumaan ja viihtymään?
Mitkä sävyt ja värit aikaansaavat puolestaan päinvastaisia fiiliksiä?

Nämä väriasiat ovat hyvin yksilöllisiä. 
Oikeaa vastausta ei ole, vaan jokaisella meillä on ne omat lempivärimme
ja ne voivat jopa vaihdella eri elämäntilanteiden vaikutuksesta.
Tärkeintä olisi havahtua ja miettiä,
mitkä värit ovat juuri niitä, joiden keskellä itse ja perhe viihtyy.

Itse mietiskelen tätä tietysti myös pihasuunnittelun kannalta.
Puutarha on osa kotia ja on tärkeää,
 että sieltä löytyvät ne omaa silmää mielyttävät sävyt ja elementit.
Ja olen ajatellutkin asettaa tämän vuoden tavoitteeksi, 
kiinnittää asiaan erityistä huomiota.


Tämän postauksen kuvat eivät ole meiltä kotoa,
vaan syksyiseltä Espanjan matkalta.
Vuokrasimme Airbnb:n kautta kivan asunnon lomamme ajaksi.
Erityisen onnellinen olin asunnon värimaailmasta.
On tärkeää, että lomallakin on kaunis ympäristö.
Sellainen, jossa rauhoittuu.
Myös asunnon yksinkertaisuus rauhoitti,
jos on vain 6 kpl kutakin astiaa ja kaikki muukin vain tarpeellista,
ei aikaa kulu niin paljon kaiken etsimiseen ja järjestelyyn.
Toki kotona täytyy olla enemmän kuin nuo kuusi kuppia...
Ystävät ovat tärkeitä ja heidän kanssaan vietetyt kahvihetket.


Nämä sävyasiat puhuttavat minua myös kotona tällä hetkellä.
Meillä on menossa kylppäri/kodinhoitohuone-/saunaremppa,
ja valitut värit löytyvät näistäkin kuvista.
Kun peruselementit ovat rauhallisia,
silloin yksityiskohdat tulevat paremmin esiin.


Tuon rempan vuoksi blogikin on päivittynyt nyt todella harvakseltaan.
Viime viikonloppuna myös flunssa kaatoi sänkyyn,
ja se ei vieläkään ole oikein mennyt kokonaan pois.







Tänään on vuorossa taas remppaa eteenpäin
ja ehkä pieni piipahdus ulkona.
Haluaisin tuosta kauniista talvisesta päivästä muutaman kuvan.
Lisääntyvä valo on niin parasta.
Vaikka täällä ei olla ehditty vielä ajattelemaan, 
eikä varsinkaan aloittamaan kevään kylvöjä,
kevät on kuitenkin mielessä.
Se virkistää jo pelkästään ajatuksenakin.

Oikein hyvää viikonloppua 
ja olisi kiva kuulla, 
virkistytkö sinä väreistä, vai värittömyydestä?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista!
    Justiin näin se menee, yhden ihastus on toisen kauhistus. En viihtyisi kuvien kodissa, aivan liian kalseaa ja minimalistista. Valkoinen sisustus puistattaa, se tuntuu kylmältä kesälläkin, mutta näin talvella on suorastaan kauhea, kun ulkonakin on vain valkeaa ja lisäksi kylmää: se kylmyys tunkee valkoisesta väristä jotenkin mielikuvan voimalla :-D Siksi haluan, että oman kotini seinät ovat joko jonkin muun väriseksi maalatut tai vielä mielummin tapetoidut, tapetti tuo kivaa kuosia sisustukseen kankaiden, mattojen yms. lisäksi.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en kotiini haluaisi noiden kuvien väristä sisustusta. Pidän kyllä sitä kauniina ja tyylikkäänä, mutta omaan kotiini haluan vähän enemmän värejä. En kuitenkaan mitään värien sekamelskaa, se tuntuisi pidemmän päälle siltä kuin asuisi sirkuksessa. Varsinkin kun lasten takia äänimaailma on meillä välillä kuin isommankin eläintarhan apinahäkistä :D Rentouttavaa viikonloppua ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Minä kyllä tykkään hillitystä värimaailmasta sisustuksessa, liian värikäs koti tekee levottoman olon. Pidän kyllä kaikista väreistä mutta kodin värimaailma pitää olla rauhoittava. Laittelen mielelläni värikkäitä kukka-asetelmia hillityn vastapainoksi. Minä kyllä rakastan valkoista, valoenergiaa. Makuja on monia kuten arvata saattaa mutta hyvää viikonvaihdetta sinne :-)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin flunssa tuntuu jatkuvan aina vaan. :( No, ehkä se vielä hellittää. Paranemisia sinne! <3 Väreillä on kyllä vaikutusta moneen asiaan. Mulla on ehkä sisustuksen kanssa niin, että tykkään, että huonekalujen pitää olla seesteisen värisiä, tummaa puuta, mustaa ja valkoista. Mutta kaikki tekstiilit yms. pitää olla vaihdettavissa mielialan mukaan. :)

    VastaaPoista
  5. Minulla värimieltymys kulkee suoraan vuodenaikojen mukaan. Nyt talvella käy hillitympi, puhdas valkoinen miellyttää silmää, ja seuraavaksi alkaa kaivata vihreää, sitten tulee oranssi ja keltainen. Syksyllä taas tummahkot värit miellyttävät. Kodissani on kaikki seinät valkoiset, joten niihin voi yhdistellä aina kulloiseenkiin ajankohtaan sopivia värejä verhoilla, sisustustyynyillä.. En osaisi olla samassa värimaailmassa ympäri vuotta.
    Mukavaa kevätkauden alkua sinne Vaahteramäelle ☀️

    VastaaPoista
  6. Meillä on varmasti monen mielestä värikäs koti, eli viihdyn tiloissa, joissa on värejä. Keltainen on sellainen väri, joka aiheuttaa vähän levottomuutta minussa...outoa kyllä!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Riina ja tsemppiä remppaan <3

    VastaaPoista
  7. Puutarhan osalta taidan suosia enemmän pirteitä, hyvälle mielelle saavia sävyjä kuin rauhoittavia. Kodissa sitten värejä vähän hillitymmin, mutta tekstiileillä lisäväriä, jota saa tarpeen mukaan helposti vaihdettua. Ulos kannattaa/kannatti mennä. Nyt on upeat maisemat ja säät! Toki remontillekin pakko varata aikaa.

    VastaaPoista
  8. Taidan voimaantua ja piristyä vahvemmin väreistä kuin värittömyydestä. Voimakkaat, syvät värit ja kuviot ovat mieleeni, pastellisävyt ei niinkään.
    Tsemppiä remonttiin ja paranemisia.

    VastaaPoista
  9. Tykkään valkoisesta ja vihreän eri sävyistä. Myös hempeä roosa ja harmaa miellyttävät. Puutarhassa saa olla väriä joka lähtöön. Paranemista ja tsemppiä remppaan.

    VastaaPoista
  10. Omien värimieltymysten lisäksihän väreillä on myös tietty vaikutus meihin ihmisiin. Se on mielenkiintoista, sillä ne vaikuttavat, vaikka emme siihen uskoisi. Ja usein sitä ei edes itse huomaa :)
    Toinen mielenkiintoinen näkökulma väreihin on fengshuissa. Siellähän värit liitetään vuodenaikoihin ja esimerkiksi musta ja tummansininen on talven väri. Onko niitä sitten hyvä käyttää talvella vai ei, riippuu ihmisestä ja ympäristöstä. Yleensä kyllä Suomessa ei... muutenkin talvi on jo niin kylmää aikaa ;)
    Toivottavasti voit jo paremmin!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!