keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Uskaltaisikohan?

 syyskimikki
 Actaea simplex ´Brunette`
シミシフーガ ブルネット

Kun puutarhan monet kasvit vaihtavat  ylleen räiskyvän syysvärityksen,
syyskimikki ´Brunette` puolestaan pukeutuukin vaaleampaan väritykseen syksyn tullen.
Syyskimikin ´Brunette`-lajikkeen erittäin tummanpunainen lehtiväri kehittyy 
upeimmaksi aurinkoisessa kasvupaikassa.
Ja meilläkin sen lehdet ja kukkavanat ovat olleet upean tummanpunaisia koko kesän.
Nyt lehtien väri on muuttunut liukuen vaaleammaksi.
Ja oikeastaan väri on yksi tämän syksyn muotiväreistä.


Valkoiset kukat puhkeavat tummien nuppujen sisältä yleensä elo-syyskuussa.
Meillä nämä syyskimikit eivät ole vielä koskaan oikein ehtineet kunnon kukkaan,
mutta olen silti ihan myyty niiden upean lehdistön vuoksi.

Kukat huikentelevat pitkän varren päässä, jopa 2 metrin korkeudella.
Lehdistöstä tulee tuuhea ja runsas mätäs,
jolla on koristearvoa puutarhassa, jopa ilman kukkia.


Syyskimikit kannattaa istuttaa multavaan ja syvään kasvualustaan,
aurinkoiselle paikalle.
Aivan paahteisimmalla paikalla ne saattavat kuitenkin kärsiä kuivuudesta.
Ja tilaa ne myös tarvitsevat ympärilleen.
Vaikka syyskimikit ovatkin perennoja, niiden kasvutapa on suorastaan pensasmaisen tuuhea.
Upein lopputulos tulee, jos istuttaa monta tainta samaan ryhmään. 
Istutustiheys on 4 kpl / m2.

Kukat ovat perhosten suosikkeja ja 
kasvin sanotaan olevan myös pihasuunnittelijoiden suosikki tällä hetkellä.
Enkä yhtään ihmettele syytä siihen.
Itsekin olen tainnut piirtää sen aika monen asiakkaani puutarhaan.


Vaahteramäeltä löytyy myös toinen syyskimikin lajike ´Atropurpurea`.
Sen lehdistö on vieläkin aivan tumman punainen,
mutta kukat ovat myös tässä ujosteluvaiheessa. 
Nuput suunnittelevat aukeavansa, mutta eivät oikein tiedä uskaltavatko enää...
´Atropurpureasta` löydät kuvia esim. Hyviä kontrastikasveja -postauksesta.

Ihanaa, lämpenevää viikon jatkoa!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Onpa todella upea kasvi! Kukkavanat nousevat korkeuksiin - toivottavasti ehtivät kukkia. Kasvutapa on mieleinen myös minulle. Myöhäiset syyskukkijat ovat myös tervetulleita aina. Mulla ametistiukonhattu kasvaa hiukan samalla tavalla ja nupuilla vielä. Ei säikkynyt pientä pakkastakaan ja odotan nuppujen avautumista. Usein ne aukeavat juuri ennen lumen tuloa viimeisinä kukkijoina. Ruskaväritys kasvissa on aina myös erityisen huomioitava asia.

    Ihanaa syyspäivää Riina-ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskimikki on kyllä niin upea kasvi, jotenkin niin uljaskin, kun kukkavanat kurkottelevat korkealle.
      Syyskukkijoita tosiaan tarvitaan. Yleensä kevätkukkijoita on joka puutarhassa eniten. Ehkä se johtuu siitä, että keväällä innostuu istuttelemaan eniten ja kiinnittää eniten huomiota juuri silloin kukkiviin kasveihin.
      Ooh, atistiukonhattu on upea ilmestys!
      Toivotaan, että nämä upeutemme ehtisivät vielä kukkimaan tänä syksynä. Ainakin upeasta ruskasta olemme saanneet nauttia erityisen paljon tänä vuonna.

      Ihanaa syyspäivää myös sinulle Saila-ihanuus!<3

      Poista
  2. Meilläkin aukenivat vasta ensimmäiset kukat ja nuppuja on tosi paljon. Kasvi on upea ja jaksaa seistä ilman tukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on muuten hyvä pointti, ettei syyskimikki tarvitse tukea. Se onkin aika ihmeellistä, koska siitä tulee niin korkea. Tuollaiset ryhtiä tuovat kasvit ovat mahtavia puutarhassa. Kaikki kaatuilevat hujopit ovat aika ärsyttäviä.
      Toivotaan, että meidän kummankin syyskimikit ehtisivät vielä kukkaan, kun on niin ihanan lämmintäkin luvassa. :)

      Poista
  3. Toivottavasti syyskimikkisi rohkeistuvat kukkaan, kun sääkin taas hetkeksi lämpenee. Kaunis kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on mahtavaa, kuinka kivoja säitä on luvassa. Se kruunaa tuon upean ruskan.

      Poista
  4. Syyskimikki on ihana kasvi. Minun punainen kärsi kovasti kesän kuivuudesta, toivottavasti nousee keväällä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivotaan, että ensi kesä olisi sille parempi.

      Poista
  5. Onpa hauska kasvi ja ihanan sävyinen <3
    Kivaa keskiviikkoa sinulle Riina ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Kivaa torstaita sinulle Outi-ihanuus! <3

      Poista
  6. Ihanat kuvat, jotka saavat minut iloitsemaan siitä, että viime kuussa vihdoin sain hankittua ja istutettua kaksi Brunettea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Minäkin harkitsin sen hankkimista pitkään. Ja ´Brunetten` ostin muistaakseni siltä meidän yhdeltä blogireissulta ja ´Atropurpurean` viime kesänä Vääksystä.
      Olen todella ihastunut niihin ja odotan kovasti, että ne kasvaisivat täyteen mittaansa.

      Poista
  7. Minä olen aina ajatellut syyskimikin olevan varjokasvi. Ne ovat meillä varjoisassa ja kukkineet joka vuosi lokakuussa, kun ovat paikassa, johon halla ei samalla tavalla iske. Minulla on Brunette alkanut jopa lisääntyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärjää se kyllä puolivarjossa, mutta ihan varjoisassa paikassa sen väritys ei ole niin upea.
      Ihana, että olet löytänyt ´Brunetellesi` hyvän paikan. Juuri tuollainen hallaton ja suojaisa paikka auttaa siihen, että syyskimikki ehtii kukkimaan.

      Poista
  8. Syyskimikki on ihana! Oravankesäpesästäkin sen löytyy, tänä vuonna siihen tuli ensi kertaa nuput. En ikinä nähnyt sitä kukkivana, ainoastaan jo kukkineena tai paleltuneena kylmän yön jäljiltä. En käynyt palstalla ja sitten kun kävin unohdin katsastaa sen tilanteen. Toivottavasti tulee vielä uusi tilaisuus nähdä se kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! <3
      Mulla valitettavasti nuput jäivät tuohon jamaan, kun pakkanen puraisi sitä. Mutta ehkä se tuosta vuosi vuodelta vahvistuu ja joku vuosi se on täynnä kukkia.
      Olen kuolannut ruotsalaisista blogeista, kuinka upeasti syyskimikit kukkivat niillä.
      Toivotaan, että saamme nauttia kumpikin upeista syyskimikeistä vielä joku vuosi!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!