keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Käärmekaktus

 käärmekaktus
Aporocactus flagelliformis
ラット尾サボテン

Nopeakasvuinen käärmekaktus on kauniin vihreä 
ja jotenkin pehmeän oloinen, piikeistään huolimatta.
Oman käärmekaktukseni olen kasvattanut tädiltäni saamista pätkistä,
jotka juurrutin suoraan mullassa.

Tätini emokasvin versot ovat yli metrin pituiset ja se kasvaakin hänellä amppelissa.
Käärmekaktus viihtyy valoisalla kasvupaikalla ja sietää jopa suoraa auringonpaistetta.
Kastelua ja lannoitusta se vaatii enemmän,
kuin kaktuskasvit yleensä.
Kastelujen välissä mullan on kuitenkin hyvä kuivahtaa.
Talvella kastelua voi niukentaa ja lannoituksessa pitää taukoa.
Sen kukat ovat karmiinin- tai kirsikanpunaiset 
ja niistä kehittyy myöhemmin punaisia marjoja.
Oma käärmekaktukseni ei ole vielä koskaan kukkinut.
Toisaalta tykkäänkin siitä enemmän vain viherkasvina, 
kuin kukkivana huonekasvina.
Luonnossa se kasvaa epifyyttinä.


Oma käärmeeni on nyt kasvanut meillä kaksi vuotta.
Pienistä verson pätkistä on kehittynyt kivoja lonkeroita
ja se on myös versonnut uusia alkuja mullasta tuuheutuen.
Ruukku onkin jo oikeastaan täynnä.
Taidankin vaihtaa sen isompaan ruukkuun kevään koittaessa.
Talvilepoa vasten annan sen rauhassa nauttia kotoisasta, ahtaasta ruukustaan.



Olisi kiva kuulla,
onko sinulla käärmekaktusta?
Ja kuinka pitkiä versoja se on tehnyt ja onko se kukkinut?


Oikein mukavaa ja vihreää viikon jatkoa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


20 kommenttia:

  1. Onpas hauska kasvi. Minä kastelin kaktukseni piloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Juu, kaktusten kastelun kanssa saa olla tarkkana. Vähemmän on enemmän niiden suhteen.

      Poista
  2. Tuon käärmekaktuksen muistan kun pikkutyttönä kävimme kylässä erään vanhan tädin luona ja ihmettelimme känen kaktustaan että ompa kummallinen, itsellä ei tuota kaktusta ole mutta muutama muunlainen. Hyvää päivänjatkoa sinne Vaahteramäelle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo vanhat yksilöt ovat aika erikoisen näköisiä. Minunkin tätini emokasvi on todella hauska, ja ihmettelyn kohde. Pitääkin seuraavan kerran ottaa kuva siitä, kun käyn hänen luonaan.
      Mukavaa päivää myös sinulle Pihakeiju! <3

      Poista
  3. Onpa kivannäköinen kasvi, ja tuommoisess seinätelineessä se pääsee hyvin oikeuksiinsa.
    Täälläkin on juuri nyt viherkasvit olleet huomion kohteena, varmaan siksi kun ulkona on kovin lakastunutta.
    Kiitos, oikein vihreää viikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti laittaa se hieman korkeammalle, jossa sen versot saavat rauhassa kiemurrella.
      Nyt tosiaan katse kiinnittyy viherkasveihin, kun ulkoana ruska alkaa olla loppumaisillaan ja illat pimeitä. Viherkasvit tuovat onneksi iloa ja eloa tähän vuoden synkimpään aikaan.
      Kiitos, aimo annos vihreyttä on tähän aikaan vuodesta oikein tarpeen!

      Poista
  4. Minä sain tällaisen käärmekaktuksen jo edesmenneeltä kesäkodin naapuriltani. Minun ensimmäinen yksilöni oli melkein kuollut kun siitä vielä sain pienen elävän oksan ja nyt siinä on melkein metrin pituiset lonkerot. Sinulla on hyvin terhakkaan oloinen tuo kaktus, minun kaktukseni on sellaista laihansorttista lonkeroa.
    Nyt on aika panostaa viherkasveihin. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä käärmekaktus on mahtavan helppo lisättävä. Ihanaa, että sait pelastettua itsellesi uuden kasvin pistokkaista.
      Minulla tämä käärmekaktus on runsastunut vuosien saatossa. Tekee tuollaisia sivuhaaroja ja siksi tuuhettuu. Olen pitänyt sitä kyllä aika valoisassa paikassa koko ajan, johtuisikohan siitä?
      Kyllä sinunkin käärmeesi siitä vielä tuuheutuu.
      Nyt on tosiaan aika panostaa viherkasveihin ja nauttia niistä. Vihreä piristää kummasti näitä vuoden piemeimpiä kuukausia.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Suosittelen tutustumaan lähemmin! <3 Käärmekaktus on helppo ja ihana!

      Poista
  6. Vaikka mulla on aika paljon viherkasveja,harrastan niitä,niin tuota kaktusta ei ole, pitääpä katsella kukkakaupoista jos löytäisin samanlaisen, tuo on kaunis ja kauniisti aseteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kysellä kukkakaupoista, silloin sitä varmasti lisätään myös valikoimiin.
      Monesti kukkakaupoissakin vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Olisi hyvä, että asiakkaat kyselisivät erikoisempienkin kasvien perään, silloin kauppiaat uskaltaisivat paremmin laajentaa valikoimiaan.
      Ja meille asiakkaille tulisi enemmän tarjontaa ja vaihtoehtoja.

      Poista
  7. Onpa kyllä veikeän näköinen kasvi. Amppelissa tuo kyllä näyttäisi aika kivalta. Kaktukset ovat muuten ainoita kukkia, joita olen onnistunut pitämään pidempään elossa :)
    Kaunista iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amppelissa se pääsee oikeuksiinsa, varsinkin kun versot kasvavat pitkiksi. Tätini emokasvi on mahtavan näköinen.
      Kaktukset ovat mahtavia kasveja, kun ne voi ja oikeastaan pitääkin välillä hieman unohtaa. Kaktuksia ei saa kuolemaan oikeastaan muulla, kuin liikakastelulla.
      Kauneutta torstaihin Outi! <3

      Poista
  8. Mulla oli tällainen joskus kauan sitten lapsuudenkodissa, mitähän sille lienee tapahtunutkaan...
    Tuo seinäteline kasville on kaunis, mistä olet löytänyt sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tämä käärmekaktus oli todella yleinen siihen aikaan kun olimme lapsia. (Tiedän, että olet samaa ikäluokkaa kuin minä. ;))
      Olen raahannut noita seinätelineitä oikein kaksin kappalein Tukholman puutarhamessuilta muutama vuosi sitten. Itsekin etsin vastaavia pitkään, ja ehdottomasti halusin sellaiset, kun ne tulivat vastaan.
      Olen nähnyt myöhemmin vastaavia Suomessakin, kun vaan nyt muistaisin missä....
      Jos joku lukija tietää, mistä vastaavia saisi, vinkatkaa ihmeessä!

      Poista
  9. Hieno pörröinen luikero! ;D Tuollainen kelpais itsellenikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörröinen luikero kuvaa hyvää käärmekaktusta.
      On se niin hauska vempula.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!