tiistai 25. elokuuta 2015

Vastustamaton tuoksu

tähkälaventeli
Lavandula angustifolia
ラベンダー


Tunnetteko tuoksun sinne ruudun taakse?
Se on huumaava ja samalla niin raikas.
Nämä laventelit ovat talvehtineet Vaahteramäen kiven kolossa jo 5 vuotta.
Ostin ne puutarhamyymälän yrttiosastolta, kukkimattomina.
Ne kasvavat melkein hiekassa ja paikka on tuulinen sekä paahtava.
Joskus olen peittänyt niitä hieman havuilla lumettomana talvena,
mutta muuten ne ovat oikeastaan olleet aivan oman onnensa nojassa.


Aikaisemmin minulla oli myös kasvimaan edusta täynnä laventeleja.
Mutta ne eivät talvehtineet kuin muutaman vuoden. 
Lumeton toissatalvi oli niille sitten kohtalokas.
Myöskään tupsulaventeleita (Lavandula stoechas) en ole saanut selviämään talven yli.
Mutta ne ovat ihania kesäkukkia.


Olen tehnyt laventeleista vain tuoksupusseja ja kerännyt niitä maljakkoon.
Mutta niiden käyttömahdollisuudethan ovat lukemattomat.
Netti on pullollaan ohjeita ruoanlaittoon, silitysvesiin, kylpysuolaan, saippuaan, öljyihin ym.
Täytyykin ehkä kokeilla jotain uutta.
Mitä te olette tehneet laventeleista?


Oikein kaunista ja mukavaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Mä niin haluaisin näitä pellon verran omaan pihaan. Näiden kanssa se talvehtiminen on niin ja näin. Kun hyvän paikan löytää niin tuuri voi käydä kuten sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin haluaisin laventelipellon. Siellä mä sitten käyskentelisin pitkässä kukkahameessa, lierihattu päässä. :)

      Poista
  2. Enpä ole tehnyt laventelista vielä mitään, vaikka tarkoituksena on ollut joka vuosi. On vain aina jotakin muuta hommaa juuri silloin kun se kukkii. Tai nyt niitä onkin jo useampi, kun on siementaimia ja pistokastaimia. Nyt kukinta onkin jo ohi, ja ihana tuoksu tiessään. Ensi vuonna taas uusi yritys ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän niistä välttämättä tarvitse tehdä mitään. Nauttii vaan kukista, sehän se pääasia on.
      Minullakin taitaa jäädä tuoksupussien tekoon. Ne ovatkin ihania vaikka liinavaatekaapeissa.
      Kasvimaan etualalle aikoinaan lisäsin laventeleita myös pistokkaista. Täytyiskin kokeilla sitä uudemman kerran.

      Poista
  3. Minulla laventelit ovat talvehtineet jo monta vuotta. Tänä kesänä ne ovat kukkineet ennätyksellisen runsaasti, vaikka alkukesä oli niin surkea. Uskon että itse siemenistä kylvämällä saa laventelit parhaimmin menestymään. Sopeutuvat alusta asti omalle kasvupaikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mäkin ihmettelin miten ne jaksavat noin hyvin kukkia, vaikkei olekaan laventeleille paras kesä ollutkaan.
      Siementaimet ovat yleensä niitä vahvimpia. Taidankin kokeilla tota siemenestä kylvämistä muihinkin kivenkoloihin.

      Poista
  4. Mitään en ole tehnyt. Pari kitukasvuista laventelia löytyy. Oltaisiinpa etelämpänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole yleensä kateellinen ihminen, mutta kasvivyöhykekateutta minullakin on esiintynyt. :)

      Poista
  5. Enpä ole minäkään tehnyt mitään, ekat laventelini ostin tänä kesänä. Enkä ole hiiskunut niistä mitään kun kuitenkin kupsahtavat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs sano, sulla on niin paljon ihania kasveja siellä hyvin voivina. Joten varmasti laventelitkin pärjäävät. Ja jos tulee huono talvi, sehän ei ole meidän puutarhureiden syytä. :)

      Poista
  6. Oi joi, se tuoksu on huumaavan ihana! Onnellinen sinä, että talvehtivat hienosti. Omani pidän varmuuden vuoksi kellarissa. Ja ruukuissapa nuo kasvavat, joten en uskaltaisi ulos jättääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee jo kolmas asia mitä taidan tehdä. :) Taidankin yrittää talvettaa omia ruukussa kasvavia tupsulaventeleita autotallissa.
      Onpas mulla nyt puuhaa; otan pistokkaita, kasvatan siemenistä ja talvetan autotallissa. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  7. Tunnen tuoksun, vaikka ulkona sataa vettä;)
    Meilläkin laventeli on talvehtinut ruusutarhassa pari vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tuoksu tuli sinne asti. :)
      Mahtavaa, että olet saanut laventelisi talvehtimaan. Ne ovatkin ruusujen kanssa aivan ihana yhdistelmä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!