sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Pohjantähden alla

Suomenköynnösruusu
Rosa ´Pohjantähti`


Köynnösruusu Pohjantähti ryöpsähtelee rinteeseen johtavassa portissa.
Pohjantähti on kestävä köynnösruusu, joka pärjäilee hyvin ilman mitään talvisuojauksia V-vyöhykkeellä asti.
Vaahteramäelläkin se on tuulisessa paikassa, rinteen reunalla, vailla mitään suojaa.
Se on voimakaskasvuinen ja rehevä. Ehkä jopa hieman liiankin reheväkasvuinen köynnöskaareen. Parempi paikka olisi ehkä joku pergolan leveä seinä tai aita.

Yksittäiset kukat ovat pieniä, mutta kukkia on kauniissa tertuissa.

Tältä näyttää Pohjantähden alla ja vähän vieressäkin.


rohtosormustinkukka
Digitalis purpurea



ruosotuomipihlaja
Amelanchier lamarckii ´Härkätien Herkku`

kiinanapioni
Paeonia lactiflora ´Mme Claude Tain`



Pohjantähti on saanut monen lauluntekijän luomaan mahtavia lauluja.
Ne ovat kaikki aika kaihoisia ja melankolisia, mutta kauniita.
Täällä onkin hieman haikea tunnelma. Rakkaat ystävämme lähtevät vuodeksi Espanjaan ensi viikolla.
Vietimme eilen viimeistä iltaa pitkään aikaan heidän kanssaan. 
Olemme oikeasti todella iloisia heidän mahdollisuudestaan viettää erilainen vuosi lämmössä.
Mutta kyllä tässä on hieman haikea olo, kun emme tiedä milloin seuraavaksi näemme.
Onneksi Espanjaan ei ole pitkä matka ja kun ikävä yllättää saatamme lähteä heitä moikkaamaan.
Mutta haikeillaan nyt vielä vähän laulunkin muodossa.
Tästä pääset kuuntelemaan Petri Laaksosen version.

Täällä Pohjantähden alla
korkeimmalla kukkulalla
katson kauas kaukaisuuteen
tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla
taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton
minä itselleni saan.

Ja alla Pohjantähden
minä tulen
minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden
itken vuokses kyyneleen.

Täällä Pohjantähden alla
murheita on laulajalla
täällä kuu kumottava
on myös alakuloinen.
Täällä Pohjantähden alla
hiipii sieluun asti halla
ja tunteet tappamalla
rikki repii sydämen.

Ja alla Pohjantähden
minä tulen
minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden
itken vuokses kyyneleen.

Täällä Pohjantähden alla
korkeimmalla kukkulalla
katson kauas kaukaisuuteen
tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla
taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton
minä itselleni saan.


Levollista sunnuntaita!

16 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Upea pohjantähti! Kuin myös tuo vaalea pioni! Pohjantähti on ollut ostoslistallani, ja nyt sen ostohalut vain lisääntyivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjantähti kannattaa kyllä hankkia. Se on helppo ja kaunis. :)

      Poista
  2. Kyllä tuo valkoisuus on niin ihastuttavaa. Ja Pohjantähti kukkaryöpyssään on varsin upean näköinen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen ryöpsyävä todellakin. Miehen mielestä se ryöpsyää vähän liikaakin, kuin Simpson hahmon hiukset. Ja rakastan niin kaikkia valkoisia kukkia.

      Poista
  3. Minullakin on Pohjantähti ruusuportissa. Meillä se on kolmatta kesää ja näyttää todella kauniilta. Ihanaa kun se on niin helppo, pärjää hyvin meillä Pohjois-Karjalassa. Rohtosormustinkukka on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todellakin ihanan pärjäävä. Ei tarvitse mitään suojauksia. Mulla se on ollut jo aika kauan ja välillä olen leikannutkin sitä tosi ronskisti. Siitä se on vaan tykännyt.

      Poista
  4. Upea ruusu! Mulla oli entisen kodin pihalla pohjantähti. Mulla on muistikuva, että ko. ruusu on mahdottoman piikkinen. Onko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on mahdottoman piikkinen ja piikit on sellaiset koukkumaiset. Ja vaikka olisi minkälaiset hanskat, piikit pureutuvat niiden läpi kun ruusua leikkaa tai sitoo. Lisäksi piikeistä saa ihan ihottumaa, ne on jotenkin niin ärhäköitä. Mutta silti se on niin ihana.

      Poista
  5. Ihana Pohjantähti! Tosin voi mennä muutama vuosi ennen kuin mun pensaat on noin runsaat. Hyvä tietää tuo piikikkyys, vaikka osviittaa jo sain kun asettelin versoja tuen sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan tarkalleen muista, milloin olen istuttanut ruusun. En ole edes kirjannut sitä ylös. Istutin ensin vasemmanpuoleisen ja vuosi sen jälkeen oikeanpuoleisen. Luulen että ne on olleet noin 7-8 vuotta siinä. Mutta ovat ne jo vuosia olleet tosi reheviä.

      Poista
  6. Meillä Pohjantähti on kasvanut talon seinustalla 25 vuotta ja siihen se on aivan liian reheväkasvuinen. Ruusua on pitänyt leikata voimakkaasti parin-kolmen vuoden välein. Siirtäminen on hankalaa kasvupaikasta johtuen, ja nyt istuttaisin sen jonnekin muualle. Mutta edelleen istuttaisin. Se on tosi kestävä ja kiitollinen.
    Ystävien muutto kauaksi on haikeaa. Nyt ehkä saatte mahdollisuuden tavata heitä uudessa ympäristössä ja sen myötä elämäänne tulee aivan uudenlaisia kokemuksia.
    Tuo Pohjantähti-laulu on niin vaikean kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ehkä istuttaisi sitä tuohon kaareen, vaan ehkä vähän väljempään paikkaan, missä se saisi rehottaa koko leveydeltä. Nyt versoja täytyy lytätä yhteen kasaan, että se pysyisi jotenkin aisoissa.
      Mutta minäkin ehdottomasti istuttaisin sen puutarhaani.
      Niin, uskon että ystäviemme muutto antaa meillekin uusia kokemuksia. Ja nykyään on ihana, kun yhteyttä voi niin helposti pitää sähköisten välineiden avulla. Tosin lupasin, että lähetän ainakin yhden ihan perinteisen kirjeenkin. Niitäkin olisi edelleen ihana saada.
      Me Suomalaiset ollaan jänniä, kun jotenkin tykätään aina noista kaihoisista lauluista. Ne jotenkin kolahtavat.

      Poista
  7. Minullakin on Pohjantähti :). Se on kyllä tosi kaunis ja kestää mitä vain! Ja tuoksuukin hyvältä. Meillä Pohjantähti on kasvanut talon seinustalla varmaan 50 vuotta. Nyt tosin on edessä sen siirtourakka, jännittää vähän miten onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että Pohjantähti viihtyy samalla paikalla noin kauan. Ja voin vain kuvitella millaisen juuriston sen ehtii tuossa ajassa kehittämään. Sitä ei varmasti ainakaan käsivoimin siirretä.

      Poista
  8. Kaunis Pohjantähti ja runsas kukinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Tänä kesänä se kukkii tosi kauniisti, sateesta huolimatta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!