maanantai 2. helmikuuta 2015

Haaste

Vaahteramäki on kuorrutettu valkoisella kermavaahdolla.
Kaunista on, vaikka kaipaankin jo vihreää.

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista haasteen viikonloppuna.
Between kirjoitta näin:
Tämä haaste on jo jonkin aikaa kiertänyt blogimaailmassa
 ja hieman myös muuttanut muotoaan, mutta pääosin sen säännöt ovat seuraavat:

Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
Haastetun tulee kertoa top5 listansa jokaiseen aiheeseen
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)

1. Missä on sinun henkinen lapsuudenkotisi?
Kun ajattelen lapsuuttani, tulee ensimmäiseksi mieleen mummola maalla.
Muutimme paljon, mutta mummola oli pysyvä paikka, jossa vietimme paljon aikaa kesäisin.
Siellä sain myös kuopsutella ja kitkeä, mikä ei lapsena ja varsinkaan nuorena ollut kylläkään hauskaa.
 Mutta jokin jäi varmasti itämään, kun nykyään olen näin hurahtanut puutarhailuun.

2. Onko elämässäsi esikuvaa tai henkilöä, jota ihailet? Jos on, miksi juuri hän?
Ihailen monia ihmisiä.
Ihailemiani ihmisiä yhdistää aitous, epäitsekkyys, sinnikkyys ja positiivisuus.

3. Miten laiskottelet?
Makaamalla sohvalla, lukemalla puutarhalehtiä tai surffailemalla puutarhablogeissa.
Joskus laiskotteluni on enemmän aktiivista; virkkaan, valokuvaan tai jopa kitken.
Kesäisin teen terapiakävelyjä omassa puutarhassa ja lataan akkuja.

4. Millaisen toivoisit elämäsi olevan 10 vuoden kuluttua?
Aika samanlaisen kuin se on nyt.
Toivoisin, että saisimme olla koko perhe terveitä ja lapset olisivat onnellisia omassa elämässään.
Elämän onni koostuu mielestäni pienistä, arkisista asioista.

5. Mikä on puutarhassasi tärkeintä? Rehevyys, monipuolisuus, helppous, yksinkertaisuus, jne.
Puutarhani on minulle ennenkaikkea akkujen lataus- ja rentoutuspaikka. 
Olen joskus sanonut, että se on minun oma leikkikenttäni tai huvipuistoni.
Teen siellä asioita, oman mieleni mukaan. Kokeilen ja hulluttelenkin.
Se rentouttaa.
Tykkään rehevyydestä ja runsaudesta, mutta se pitää olla jollain tavalla kuitenkin aisoissa.

Jatkan haastettta seuraaviin blogeihin:
Sannalle Kukkala-blogiin

Kysymykseni ovat:
1. Mitä haaveilet tulevalta kesältä?
2. Mikä on mielestäsi onnistuneinta puutarhassasi?
3. Mitä puutarha sinulle antaa?
4. Lempikasvisi?
5. Kenen tai missä puutarhassa haluaisit vierailla?

Nämä haasteet pyörivät tosiaan vähän eri muodoissa täällä Blogilandiassa.
Jos olet saanut jo tälläisen haasteen tai et muuten koe näitä haasteita omaksesi,
 niin ei mitään paineita. Voit jättää vastaamatta hyvällä omalla tunnolla.

Kaunista viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Hienot haastevastaukset. Kyllä luminen maisema sitten voi olla kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on kyllä kaunistanut luonnon ja puutarhan. Olen yrittänyt ottaa lumityötkin hyötyliikuntana. Kiva, kun ei ole kovaa pakkasta niin ulkonakin on mukava olla.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Nappaan sen mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! :) Jään odottelemaan vastauksia.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, vaikkakin näin viiveellä...
    Osallistun kyllä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni!
      Käyn kurkkimassa blogissasi. :)

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Vastauksia blogissa :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteen vastaanottamisesta!
      Kävin lukemassa vastauksesi. Näiden haastekysymysten avulla tutustuu aina paremmin blogiystäviin. On mukava kuulla toisten ajatuksia puutarhanhoidosta! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!