maanantai 31. heinäkuuta 2023

Koristeapila

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä 


 koristeapila 
Trifolium repens
 シロツメクサ

Suloiset koristeapilat ryöpsähtävät kohta yli ruukun laidan.
Sen ne saavatkin tehdä,
sillä matala koristeapila on loistava reuna- ja peittokasvi sesonki-istutuksiin.
Koristeapila on kaunis myös ihan yksinäänkin,
esimerkiksi laakeissa ruukuissa suurella pöydällä tai kiven päällä.

Melkein joka kesä istutan koristeapiloita johonkin ruukkuun.
Niiden värikirjolla voi loihtia mielenkiintoisia kontrasteja ja jännittäviä kokonaisuuksia.
Tällä kertaa istutukseen valikoitui vihreä lajike, 
joka toistaa korkeammalle kasvavan viherliljapuun sävyjä.




Viime päivinä sää on vaihdellut rankkasateesta paahteiseen auringonpaisteeseen.
 Nämä kasvit eivät ole olleet säiden vaihteluista moksiskaan, 
vaan näyttävät aina samalta ja yhtä tyylikkäiltä.
Ja mikä parasta näitä kasveja ei tarvitse olla koko ajan nyppimässä ja huoltamassa.


Koristeapila viihtyy parhaiten valoissassa, muttei aivan paahteisessa paikassa. 
Myös puolivarjoisa kasvupaikka on niille sopiva.
Säännöllinen kastelu ja lannoitus pitää koristeapilan
kauniina ja tuuheana. 
Jos se innostuu kasvamaan liikaa ruukkujen laitojen yli, sitä voi huoletta myös leikata.

Koristeapilan kauneusarvo perustuu juurikin näihin upeisiin lehtiin.
Lehtien väreissä löytyy paljon värivaihtoehtoja.
Vihreät ja tumman punaiset, jopa violetit lehdet ovat koristeita jo itsessään.
Toki koristeapila myös kukkii. Kukka on apilan kukalle tunnusomainen, siro ja söpö.
Itse leikkaan monta kertaa kukat pois,
sillä pidän ennen kaikkea lehtien kauneudesta.

Koristeapila siementää kukkien kuihtuessa
ja kauniita apilatuppaita voikin löytyä yllätyksenä maasta.
Mitään riesaa siitä ei kuitenkaan tule,
sillä siementäminen on maltillista ja 
uudet kasvustot voi halutessa kitkeä helposti pois.


viherliljapuu
Cordyline australis
ニオイシュロラン

Viherliljapuusta olen kirjoittanut aiemmin täällä:


Monta kertaa kesän loppupuolella haluaa hieman jo freesata olemassa olevia sesonki-istuksia, 
mutta ei halua tehdä vielä mitään syksyyn viittaavia kasvivalintoja.
Mielestäni koristeapilat ja viherliljapuut juuri passeleita tähän kohtaan kesää.

Mitä sinä tykkäät koristeapiloista?

Kauniita kypsän kesän päiviä!


Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä



  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.

 

4 kommenttia:

  1. Koristeapilat ovat kivoja, itseltäni löytyy valkokukkaista ja pinkkiä. Valkokukkaisessa on ihanan heleän vihreät lehdet. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristeapiloilla saa kyllä mahtavia yhdistelmiä aikaiseksi, kun lajikirjo on niin laaja. Niistä ei voi olla tykkäämättä.

      Poista
  2. Kaunis asetelma, aina ei tosiaankaan tarvita kukkia ulkoruukkuihin, vaan erilaiset vihreät riittävät hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olen samaa mieltä, että erilaiset vihreät ovat niin kauniita istutuksissa. Varsinaisia kukkia ei aina tarvita.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!