sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Jouluruusu maljassa

Blogiyhteistyö: Huiskula 

 


Jouluruusu kuuluu ikisuosikkeihini.
Se koristaa joulukotiamme joka vuosi.
Yleensä hankin ainakin kaksi lajiketta, 
lehdellisen ja lehdettömän jouluruusun.
Jouluruusu on omassa yksinkertaisessa kauneudessaan niin upea,
 ettei se paljon tarvitse tuunausta.
Yleensä olen lisänyt sammalta hieman juurelle 
tai somistanut lasiastian sammalella.
Tänä vuonna myöhästyin sammalen keruusta marraskuisen reissumme takia
ja jouluasetelmiin pitää keksiä jotain muuta sammalen sijasta.
Sammalet saavat uinua lumen alla tänä talvena ihan rauhassa.




jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 



Tämän asetelman tein yksinkertaisin konstein.

Hain kasvihuoneesta itsellenikin useita vuosia vanhan jalallisen astian,
jonka olen joskus löytänyt kirpputorilta.
Siitä löytyy vuosileima 1934, 
joten se oli nähnyt jo elämää aika paljon ennen kuin muutti tänne Vaahteramäelle.
Olenkin käyttänyt sitä niin leikkokukka-asetelmien tekoon, 
kesäkukkien suojaruukkuna 
sekä jouluisiin kukkasomistuksiin.



metsämänty 
Pinus sylvestris
マツ 
pine


Asetin jouluruusun astian keskelle
ja täytin ylimääräisen tilan ruukkusoralla. 
Sen jälkeen asettelin pari käpyä toiselle laidalle ja 
männynoksia hieman vaakatasoon reunoille.
Kun männynoksat asettaa hieman kenolleen,
 ne peittävät hyvin ruukkusoran tai mullan.
Näin helposti asetelma oli valmis
ja siitä tuli ihan toisen näköinen 
kuin se olisi pelkkään suojaruukkuun asetettuna.



Tällä hetkellä jouluruusussa ei ole kuin yksi avonainen kukka,
mutta pian se avaa lisää nuppujaan, kun sisällä on niin lämmintä.
Myös lehdet ovat upeita kauniissa vihreydessään.



Jos haluat lisää vinkkejä jouluruusun tuunaukseen ja hoitoon,
löydät vanhempia postauksia seuraavista linkeistä:


Kauneutta päivääsi!




Blogiyhteistyö: Huiskula 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


2 kommenttia:

  1. Jouluruusu on kyllä minunkin suosikki!

    VastaaPoista
  2. Kaunis asetelma ja tuo kulho on todella hieno! Jouluruusuja on kyllä aina oltava jouluna.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!