sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Valkoinen idänsinilija


Versoja Vaahteramaelta
 valkoinen idänsinililja  
Scilla siberica ´Alba`
シラーシビリカアルバ

Lumi onneksi suli eiliseen iltaan mennessä, mutta koleus on jatkunut. 
Puutarhatyöt eivät ole oikeastaan edistyneet yhtään. 
Kylvin ja koulin kyllä taimia lauantaina sisällä ja tein muita sisähommia. 
Taimien kanssa puuhailu on kyllä hyvää korviketta silloin, 
kun puutarhaan ei pääse takatalven takia.
Tänään on hieman parempi ja kauniimpi sää, mutta koleaa ja kosteaa silti on. 
Yritän kohta mennä hieman puutarhaan möyrimään ja leikkaamaan pensaita, 
jos vaikka innostuisin tekemään enemmänkin.
Onneksi kevätkukat ovat sitkeitä sissejä, eivätkä välitä, 
vaikka luntakin tulisi välillä niskaan.


Versoja Vaahteramaelta

Yksi tämän hetken suosikeistani on valkoinen idänsinililja eli scilla. 
Yleisimmin idänsinililjoja näkee sinisenä ja niitä löytyy myös täältä Vaahteramäeltä. 
Haaveilenkin, että siniset idänsiniljat levittäytyisivät jopa nurmikoille. 
Ja pientä leviämistä onkin havaittavissa. 
Myös valkoinen idänsinililja leviää, mutta hieman hillitymmin kuin sininen lajike. 
Mutta kyllä valkoistakin tupsahtelee sieltä, sun täältä takapihan puolella. 

Versoja Vaahteramaelta

Idänsiniljat viihtyvät auringossa tai puolivarjossa ja 
vettä läpäisevässä ja multavassa kasvualustassa. 
Idänsinililja sopii hyvin kukkapenkkeihin, pensaiden ja puiden alle, 
rinteisiin sekä luonnontilaisille alueille ja nurmikoille. 


Versoja Vaahteramaelta

Nyt taidan mennä kokeilemaan tarkeneeko pihalla olla. 
Mukavaa sunnuntain jatkoa
 ja voimia myös alkavaan viikkoon! 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





12 kommenttia:

  1. Olen nyt varma, että ostan syksyllä valkoista idänsinililjaa. Sille on paikka puutarhassa.

    VastaaPoista
  2. On koleaa. Mieli teki kuitenkin pihahommiin, joten vedin kurahousua ja villasukkaa jalkaa ;) Nyt meillä tulee räntää, aamulla oli kuivempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi koleaa, mutta sää on tosiaan aika paljon pukeutumiskysymys. Mullakin oli villaa monessa kerroksessa ja pipo tiukasti päässä, kun eilen oli vähän aikaa pihalla. Tuli edes jotain tehtyä, vaikka en kovin kauaa viitsinyt olla tuulessa ja vesisateessa.

      Poista
  3. Valkoiset on nekin nättejä. Siirsin omani vuosi sitten ja nyt huomasin että entisessä kasvupaikassa on runsaasti siementaimia, pitää siirtää nekin mutta voi vitsit miten olen niistä iloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siementaimet ovat aina niin suuri ilo, varsinkin mieleisten kasvien siementaimet. Tuntuu niin hyvältä, kun joku kasvi viihtyy hyvin.

      Poista
  4. Täällä suunnalla näkee paljon enemmän tuota kukkaa sinisenä kuin valkoisena. Täytyy kyllä sanoa, että valkoisena tämä kukka on jotenkin kauniimpi.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sininen on paljon, paljon yleisempi. Sekin on niin ihana. Siniset kukkalammikot tai jopa -meret ovat niin kauniita näin keväisin, vaikka minä olenkin valkoisten kukkien ystävä ennen kaikkea.
      Valkoiset idänsinililjat ovat niin ihanan herkän näköisiä.
      Kiitos samoin, ihanaa alkavaa viikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  5. Valkoinen versio on kyllä kaunis. Muurahaiset on hanakoita kuljettamaan sinililjan siemeniä. Ilmeisesti myös rankkasateet, koska sinililjani tuntuvat leviävän alamäkeen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli muuten hyvä pointti, että muurahaiset auttavat siementen kuljettamisessa. Meillä on tosi paljon muurahaisia alapihalla. Se selittää osaltaan myös leviämisen.
      Ja rankkasateilla on myös varmasti oma osuutensa.

      Poista
  6. Kaunis se on valkoisenakin:)
    Minäkin kokeilin tänään lumi- ja vesisateen välissä käydä pihalla kuvaamassa kasveja, mutta siellä oli ihan jäätävä ilma. +1 ja tuuli varmaan suoraan pohjoisnavalta! Puutarhakierros oli siis hyvin lyhyt, mutta muutama sitkeä kukkija löytyi kuitenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eilen tuntui tosiaan, että tuuli jostain pohjoisnavalta. Olin reilun tunnin ulkona ja tulin sitten laittamaan tulet takkaan ja saunan kiukaaseen. Ei tehnyt yhtään mieli takaisin ulos.
      Jännä, miten kylmyys tuntuu pahemmalta, kun on hetken saanut kokea lämpöä. Eihän tämä talvella olisi sää eikä mikään.
      Meilläkään ei kameraan tarttunut kovin paljon muutosta, kun säät ovat näin viileät. No, hyvä puoli viileydessä on se, että sipulikukat kestävät pidempään.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!