perjantai 21. elokuuta 2020

Pelargoneja ja tomaatteja

 


Kasvihuoneessa on ihana tunnelma juuri näinä aikoina. 
Pelargonit ovat viihtyneet kasvihuoneen suojissa ja pitävät jopa paahteesta. 
Kukat ovat suuria ja niitä on paljon. 
Tomaatit ovat olleet vähän hitaammalla, 
mutta vihdoin alkaa satoakin tulemaan. 
Kurkut epäonnistuivat täysin tänä kesänä. Ne ovat ihan naurettavan pieniä vieläkin. 
Taimissa ei ollut mitään vikaa, vaikka olenkin ne itse kasvattanut.
 Annoin nimittäin anopille juuri samoja itse kasvattamiani taimia ja 
hänelle on tullut valtavasti satoa kurkuista jo aikapäiviä sitten. 
No, aina ei voi onnistua.
 Ehkä olenkin enemmän pelargonien kasvattaja kuin hyötytarhuri.






  Kasvihuoneessa on tunnelmaa, kun ympäröivä puutarha on ottanut sen ikään kuin syliinsä.            




Kasvatin samettikukat siemenestä. Niiden piti olla ´Vanilla`-lajiketta, 
mutta niin vaan niistä kasvoi perusoransseja samettikukkia. 
No, ehkä teho on parempi kasvihuoneessa ötököiden karkoittajina. 


 tomaatti
Solanum lycopersicum
Tomato
トマト 


pelargoni 
Pelargonium zonale
Geranium, Pelargonium
ペラルゴニウム 



Pelargoneista osa on varmasti yli kymmenen vuotta vanhoja, 
osa keräilty vuosien varrella ja 
osan pelastin ystäväni Eijan Villiviini-kukkakaupasta nyt loppukesällä. 
Eija antoi minulle roskikseen tuomitut pelargonit pelastukseen, 
koska tiesi minun talvettavan ne. 
Pelargonit ovatkin virkistyneet ihmeesti päästessään uuteen multaan 
ja kasvihuoneen lämpöön. 
Pelargonit ovat ikisuosikkejani, joihin en kyllästy koskaan. 
Onneksi niitä voi talvettaa, jolloin niistä on iloa vuosiksi. 


 



Ihanaa, kun kesäiset säät jatkuvat. 
Nautitaan tästä tulevasta viikonlopusta taas täysin siemauksin. 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



22 kommenttia:

  1. Hienot pelakuut!
    Minustakin alkaa tutuntumaan että olen aika onneton näissä hyökasvikokeiluissa. Retiisitkin pääsääntöisesti kukkii. Valkosipulia olen oppinut kasvattamaan, mutta ei niistä niin hurjan isoja tule kun somemaailmassa, mutta satoa saa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Minäkin päätän joka kevät, että tänä vuonna keskityn erityisesti hyötykasveihin, mutta joka vuosi tulos on sama. Mutta onneksi edes marjat ja hedelmäpuut menestyvät ja tuottavat satoa. Niitä kun ei tarvitse niin kovasti hyysätä.

      Poista
  2. Jotenkin harmittaa, että en tämän kesän kakkamaisten fiilisten takia saanut edes tomaatteja istutettua. Ensi kesäksi sitten taas!
    Sun kasvari on kyllä ihana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aina tulee uusi kesä ja uudet mahdollisuudet. Se on niin lohdullista tässä puutarhailussa. <3

      Poista
  3. Ihanat pinkit pelakuut! Tomaatit näyttävät niin makeilta, että vesi herahtaa kielelle... Miten talvetat nuo ihanuudet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Talvetan pelargonit autotallissa, jossa on ikkunat. Kastelen niitä muutaman kerran talven aikana ja keväällä leikkaan ja alan lannoittamaan niitä maaliskuussa.
      Olen kirjoittanut enemmän pelargonien talvetuksesta täällä:
      http://versojavaahteramaelta.blogspot.com/2012/03/pelargonien-kevat.html

      Poista
  4. Kauniisti kukkivia pelargoneja. Kasvihuoneessasi näyttää tosi kivalta. 😊

    VastaaPoista
  5. Kaikessa ei aina onnistu, onneksi jossain onnistuu taas mahtavasti. Ihanaa, että jaksat talvettaa pelakuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se tässä puutarhanhoidossa jännää onkin. Kaikessa ei onnistu, mutta aina jossain onnistuu. Ja vuodetkin ovat vaihtelevia. Joskus epäonnistuu jossain, misssä yleensä onnistuu ihan helposti. Puutarhanhoitoon vaikuttavat niin monet seikat.
      Pelargonien talvetus on mulle intohimo ja käy aika helposti tuolla autotallissa. Minusta on niin valtava sääli heittää mitään elävää pois, se innostaa muo talvetuksessa. Ja suureen puutarhaan tarvitsee niin paljon kasveja, että olisi aikamoinen satsaus ostaa kaikki uudestaan joka kevät.
      Aina mullakin jokunen talvetettava kasvi kuolee talven aikana, mutta suurin osa säilyy hengissä. Ja se innostaa jatkamaan.

      Poista
  6. Siinäpä se puutarhanhoidon suola, kun ei voi tietää, missä milloinkin on ne onnistumisen juhlat ja missä annetaan mahdollisuus koittaa ensi vuonna uudelleen:) Pelargoniasi kuuluvat ehdottomasti siihen onnistumisosioon. Minä olen jo aikaa sitten luopunut hyötytarhurin roolista ja silloin kaikki pienetkin onnistumiset lasketaan voitoksi:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Puutarhailu on itse asiassa aika jännittävää. Ikinä ei voi tietää, miten menee.
      Tuo onkin hyvä asenne hyötytarhailuun. Silloin pienikin sato on plussaa.
      Taidankin alkaa ajattelemaan samoin.

      Poista
  7. Kurkut ovat kasvaneet tänä vuonna ihan oudosti, missä lie vika. Tomaatteja tulee mutta eipä ole sekään sato hääppöinen, hyvä jos yhden kastikkeen saa keitettyä isoista tomaateista. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että meillä on vähän liian kuuma tuolla kasvarissa kurkuille. Tiedän, että kannattaisi laittaa hieman varjostusverhoja sinne, mutta en oikein tykkään niistä. Olen vähän turhan esteettinen joissain asioissa. Siitä saa sitten kärsiä.

      Poista
  8. Voi miten upeat pelargonit sinulla on! <3 Ja olipa hyvä, että sait pelastaa roskikseen tuomittuja pelargoneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Kehut oikealta pelargonien kasvatuksen mestarilta lämmittävät suuresti.
      Ja oli ihana, että Eija ajatteli minua, ennen kuin viskasi pelakuut roskiin. Niistä kasvaa vielä suuria ja vahvoja.

      Poista
  9. Pelargonit tosiaan viihtyvät paahteisessakin kasvarissa, ja aika vähällä kastelullakin:)
    Ihanalta näyttää sun kasvihuoneessasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne rakastavat paahdetta, eikä niitä haittaa, jos välillä kastelu unohtuu.
      Kasvihuoneet ovat kyllä niin ihania paikkoja. Illallakin oli pakko käydä ihan muuten vaan istuskelemassa siellä. Oli niin kaunis ilta ja kasvarissa ihana fiilis.

      Poista
  10. Pelakat täälläkin viihtyvät pelottavankin hyvin, koska tänä vuonna olen päättänyt luopua osasta. Ihan pakko, ei vaan mahdu kaikki sisälle. Olispa joku viileä talvetuspaikka, kellarissa varmaan mätänisivät. Toisaalta voisihan sitä koittaa🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koita ihmeessä kellaria tai onko sulla tuulikaapissa tai eteisessä tilaa?
      Mä talvetan pienimmät purkit eteisen kaapin päällä. Eteisessä on hieman viileämpää ja pienet purkit tarvitsevat enemmän kastelua. Siinä ne ovat paremmin silmän alla kuin autotallissa.

      Poista
  11. Aivan huuippuihana kasvihuone ja pelargoniat.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!