sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Joulukukkia ulkona

 Norfolkinaraukaria / huonekuusi
Araucaria heterophylla
ノーフォークマツ

Tänä jouluna olen saanut nauttia joulukukista myös ulkona.
Espanjassa joulutähtiä on kaikki julkiset istutukset täynnä
ja niitä istutetaan myös omiin puutarhoihin joko sesonkikasveiksi tai jopa puiksi.
Taloyhtiömme pihassa on monta noin kolmemetristä joulutähteä. 

Yksi joulukasvisuosikkini, huonekuusi eli Norfolkinaraukaria on täällä suuri puu.
Sen suomuisa ulkomuoto saa jopa luulemaan, 
ettei tässä ole kyse edes samasta kasvisuvusta kuin tuttu huonekuusemme on.




Upeiden Norfolkinaraukarioiden siluetit näkyvät pitkälle.

 joulutähti
Euphorbia pulcherrima
ポインセチア

kirjokissanhäntä 
Acalypha wilkesiana ´Marginata`
エノキグサ

 Naapurustosta löytyi tällainen minunkin makuuni sopiva ovikranssi.

 Naapurin tädin joulupuu.

 Espanjalaiset rakastavat punaista. 


 Joulutähtiä löytyy niin naapurin parvekeistutuksista
kuin suurina puinakin.





 kiinanruusu
Hibiscus rosa-sinensis
ブッソウゲ

kranssi 
lehtikuusesta
Larix
カラマツ

  misteli
Viscum album
mistletoe
ヤドリギ

 sorvaripensas
Euonymus
ニシキギ

tuija
Thuja

Olen kävellyt taloyhtiömme pihalla sekä naapurikaduilla 
harrastaen kasvien tuijottelua ja kuvaamista. 
Välillä tuntuu, että saan ihmetteleviä katseita osakseni, 
mutta en ole välittänyt. 
On niin mielenkiintoista ollut tutkailla erilaisia kasveja.
Välillä kyllä ärsyttää, kun en tunnista moniakaan kasveista.
Netistä, pelkän kuvahaun perusteella on ollut aika vaikea etsiä kasvien nimiä. 
Tänään latasin puhelimeen kasvientunnistus-sovelluksen.
Sovellus ehdottaa kuvan perusteella muutamia vaihtoehtoja
ja sen avulla olen päässyt kasvien jäljille. 
Nyt "tutkimukseni" on muuttuneet mielenkiintoisimmiksi. 
Ja täytyy todeta, että tämä kasvimaailma on mahtavan mielenkiintoinen.
Aina riittää uutta ihmeteltävää ja opittavaa. 
Se on yksi tämän puutarhaharrastuksen suola. 

Mukavia ja rentoja välipäiviä edelleen!
Joko joulujutut ovat alkaneet kyllästyttämään, 
vai nautitko joulusta loppiaiseen saakka?


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


14 kommenttia:

  1. Kivaa tutkimusmatkailua! Minä olen ihastellut joulutähtipensaita ympäri Afrikkaa ja Israelissa. Yleensä ne ovat aina tuota punaista väriä. Kauniita ovat.
    Meillä tämän vuoden kuusi ei juurikaan varista neulasia, joten saa olla siihen loppiaiseen saakka. Samoin kaikki koristeet. Yksi amaryllikseni vasta alkaa aukomaan vaaleanpunaisia kukkavarsiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tutkimusmatkailu kasvien parissa on aina yhtä kiehtovaa.
      Afrikassa ja Israelsissa on varmasti upea kasvillisuus ja näitä joulutähtipensaita.
      Meilläkin kuusi saa yleensä aina olla loppiaiseen saakka, jos vain kestää pahemmin varisematta. Ja yleensä aina kestääkin. Se on ihanaa.
      Minunkin täällä Espanjassa hankkimani amaryllis alkaa vasta availemaan nuppujaan. On ihana, että joulukukista on iloa myös uutenavuotena sekä loppiaisena.

      Poista
  2. Joulutähtipensas! Aikamoista, enpä ole ikinä nähnyt enkä edes ajatellut, että joulutähti voisi olla muutakin kuin pienehkö ruukkukasvi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana! <3
      Minä ihmettelen aina näitä ulos istutettuja joulutähtiä, olkoon pieniä tai suuria.
      Suomessa on tottunut, että joulutähdet ovat todella herkkiä pienillekin vesipisaroille, joita kastellessa saattaa tulla. Täällä ne senkun kun porskuttavat, vaikka sataakin. Kukat eivät näytä kauheasti sateesta eikä tuulestakaan häiriintyvän.

      Poista
  3. Upea joulutähtipensas, olispa vaikuttava näky suomalaisellakin pihalla;)
    Ja muutenkin ihanan vihreitä näkymiä on kuulunut teidän jouluunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olisi ihana, jos meilläkin joulukukkia voisi ihailla ulkonakin.
      Vaikka tämän vuoden sään perusteella kohta jouluruusut ja hyasintit ovat yleisiä ulkokasveja myös meidän joulussa.
      Vihreys on aina niin terapeuttista. On ihana nähdä vihreyttä muuallakin, kuin sisäkasveissa.

      Poista
  4. Joulutähti omimmillaan noin puumaisena kasvaessaan onkin upea! Ja noita Norfolkinaraukarioita olen aina matkoillani ihaillut, sitä ei tosiaan uskoisi samaksi, mitä huonekuusina kasvatamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutähti on tosiaan upeimmillaan maahan istutettuna. On jotenkin sääli, kun joulutähdistäkin on tullut jotenkin tusina kamaa ja jotenkin sellaisia halpakukkien oloisia. Luonnossa ja upean tuuheina ne palauttavat niiden arvon.
      Nolfolkinaraukariat ovat niin upeita. Tykkään niiden kasvutavasta valtavasti.

      Poista
  5. Siis ihan mieletön tuo joulutähti <3 Ihanaa sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Ihania loppuvuoden päiviä myös sinulle Outi! <3

      Poista
  6. OI, mikä ihana valoisuus täältä löytyikään! Olen pitänyt lomaa puhelimesta ja tietokoneesta keskittyen perheen kanssa olemiseen. Houkuttelevalta vaikuttaisi aurinkoinen joulu lämpimämmissä oloissa, mutta en tiedä kykenisinkö tuollaiseen irtiottoon oikeasti. Perhe ja varsinkin pikkuruisin ovat niin iso osa Villa Iiriksen joulua, että taidammepa vain jatkossakin keskittyä joulutteluun kotimaisemissa.
    Kiitos, kun jaat upeita kuviasi kasveista ja puista! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan tultu vähän pimeyttä karkuun ja nauttimaan valosta. Vaikka Espanjalaisittain täällä on talvi, meille suomalaisille valo ja tämmöinen sopiva lämpö on omiaan.
      Ja tuo joulunajan tauko puhelimista ja tietokoneesta on aina niin paikallaan. Parasta joulussa on perhe ja läheiset.
      Minäkin olin vakaasti sitä mieltä, etten liiku jouluisin kotoa mihinkään. Niin vain perhe sai minutkin ylipuhuttua tähän reissuun ja olen kyllä tykännyt vaihtelusta. En varmasti ihan tapaa tästä halua, mutta uskon, että voin tulla uudestaankin.
      Kiva kuulla, että tykkäsit kuvista ja joulutunnelmista täällä.

      Poista
  7. Vähän erilaiset joulutunnelmat sinulla, täällä ei paljon päivä paista! Joulutähdet ovat komeita, eipä niitäkään ihan samoiksi tunnista, kun katselee keittiönpöydällä kukkivaa sisartaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tänä vuonna on tosiaan ollut hieman eri joulutunnelmat kuin yleensä.
      Kivaa vaihtelua on ollut ja valo ja vihreys ovat tehneet hyvää.
      Joo, joulutähdet ovat täällä hieman eri kokoluokkaa kuin meidän pöytämallin sisaret.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!