keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Hento kuorrutus

valkolumimarja 
Symphoricarpos albus var laevicatus
セッコウボク

Eilen aamulla piti oikein hieraista silmiään,
että oliko herännyt tavallista myöhempään 
vai miksi ulkona häämötti jotain valoisaa.
Toki herätessä oli vielä pimeää, 
mutta ulkovalojen loisteessa näytti kuitenkin valoisammalta 
kuin muina päivinä.
Yön aikana oli satanut hento kuorrutus lunta.
Se valaisi yllättävän paljon koko pihapiiriä. 

Aamupäivällä oli aivan pakko päästä ulos pitämään pientä taukoa
ja ihastelemaan, mitä pienikin kerros lunta saa aikaan. 
Kaikki näytti valoisammalta, jouluisemmalta ja kauniimmalta.

Tulkaa mukaan pikku kierrokselle!

 

kääpiösinikataja 
Juniperus squamata ´Blue Star`
ニイタカビャクシンブルースター



 metsätammi
Quercus robur
ヨーロッパナラ / ナラ


Kasvihuoneessa ja parissa tuijassa sekä ruusukaaressa on jo jouluvalot.
Vielä pariin kartiovalkokuuseen on suunnitelmissa viritellä valoja tuomaan tunnelmaa.
Täytyy vain ensin ostaa uudet valosarjat.
Harmillisesti muutama valosarja oli taas rikki viime vuoden jäljiltä.
Onneksi tajusin testata valoja ennen ripustamista. Tai olen viisastunut virheestäni.
Joku vuosi virittelin kauhealla vaivalla jouluvaloja ja
huomasin vasta sen jälkeen niiden menneen rikki.
Ja sekös harmitti....

Kasvihuoneen sammalruukku



 vaaleajouluruusu 
Helleborus niger

Olen ihastellut muutamien teidän blogeissa ja somessa jouluruusun nuppuja. 
Oli pakko käydä tarkistamassa omien jouluruusujen tilanne. 
Ja näin ihana näkymä sieltä lehtien alta paljastui. 


Tulevana viikonloppuna ystävät tulevat kylään.
Olen suunnitellut meille pientä glögihetkeä kasvariin. 
Joulutunnelman virittyy parhaiten viettämällä aikaa ystävien kanssa
kynttilän valossa. 







Mukavaa viikon jatkoa
ja valoisaa mieltä!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



18 kommenttia:

  1. Ihanalle näyttää! Meille tuli kuorrutus viime yönä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinkin blogistasi, että teille tuli mahtava kerros lunta.
      Meille tuli myös eilen lisää kuorrutusta, mutta nyt satelee vettä ja voi olla, että kuorrutus siitä hälvenee.

      Poista
  2. Kyllä lumi valaisee maisemaa kivasti!
    Meille sitä satoi eilisen päivän aikana muutama sentti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi valaisee ihan ihmeesti näitä hämäriä päiviä.
      Eilen taisi tulla lunta aika moneen paikkaan, paitsi pääkaupunkiseudulle. Olin eilen koko päivän Helsingissä. Siellä satoi silkkaa vettä niin, että piti sateenvarjo kaivaa esiin. Illalla junasta astuessa ulos, ihmettelin oikein lumen määrää joka oli vain lisääntynyt.
      Nyt näyttää aika loskaiselta ja märältä.

      Poista
  3. Kauniita lumen verhoamia kuvia. Ja nuo luistimet....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko!
      Nuo luistimet ovat tyttäreni vanhat ja menneet rikki pohjastaan (kanta on irti).
      Mutta soveltuvat hyvin koristekäyttöön. Olen joskus etsinyt kirpparilta pieniä luistimia koristeiksi, mutta kyllähän nämä isommatkin ovat ihan hauskat.

      Poista
  4. Kaunista! Meillekin on tänään tullut valkoista kuorrutusta, mutta eipä taida viipyä kuin hetken. Lumi innostaisi jouluisiin tunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täälläkin on jo aikamoista sohjoa ja vettä tiputtelee siihen malliin, että huomenna lumi taitaa olla vain muisto. Lumi saa puutarhan heti näyttämään jouluiselta. Ja jouluvalotkin näyttävät jotenkin sopivammilta ja järkevämmiltä kuin vihreän ruohon parina.

      Poista
  5. Heti kyllä näyttää kauniimmalta kun tummuus saa valkoista pintaan. Ihania nuo sinun sydänkivet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! <3
      Noita sydänkiviä löytyy vähän sieltä ja täältä. Aina niitä löytyy jostain muistoksi ja hyvin ne löytävät kodin milloin mistäkin. Luonnon koristeet ovat minusta ihan parhaita.

      Poista
  6. Pienelläkin lumimäärällä on käsittämättömän rauhtoittava vaikutus. Maailma näyttää ja tuntuu saman tien paljon... hiljaisemmalta. Kuniita lumikuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!
      Ja tuo oli hyvin sanottu, että maailma tuntuu heti paljon hiljaisemmalta. Niin se on.
      Minä ainakin itse koen, että suuri värimäärä tavallaan "meluaa", rauhallisemmat värit rauhoittavat mielen, eivätkä "huuda".
      Joskus naapurini kanssa juttelimme tästä. Hän kertoi, että voimakkaat värit antavat hänelle voimaa ja virkistävät. Itse koen hieman toisin päin. Koen, että aivoni ja ajatukseni ovat paremmin järjestyksessä seesteisten värien keskellä.
      Me ihmiset olemme niin erilaisia ja koemme värit eri tavalla. On tärkeää ympäröidä itsensä sellaisilla väreillä ja asioilla, joiden keskellä viihtyy ja voimaantuu.

      Poista
  7. Eilen iloitsin lumesta, jota tuli sakeanaan. Tänään tuskailin loskassa ja vesisateessa, joka teki maiseman entistä kurjemmaksi. Jouluvalot pelastakoon pimeyden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu ja jouluvalot ovat kyllä niin sopivia tähän pimeimpään aikaan! Ne tuovat valoa, vaikka maa olisi minkä värinen.

      Poista
  8. Lumi puuteroi puutarhasi kauniiksi ja vieläpä sopivasti glögijuhliasi varten. Mukavaa pikkujoulua sinulle ja onnistunutta juhlaa ystävien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi tosiaan puuteroi puutarhan kauniiksi. Perjantai-iltana lunta tuli lisää ja kaikki näytti niin satumaiselta, kun ystäväni tulivat kylään.
      Kerroin ystävilleni myös sinun toivotuksesi ja meillä oli oikein onnistunut viikonloppu ja glögihetki.

      Poista
  9. Lumi valaisee ihanasti maisemat! Meilläkin päästiin taas muutamaksi päiväksi talvisiin maisemiin, mutta tänään on tullut melkein kaatamalla vettä. Näkee ihan, kuinka lumi hupenee silmissä. Toivottavasti pian pakastaisi ja talvi alkaisi kunnolla. Hauskasti otettu luistimet koristekäyttöön! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi valaisee tosiaan ihanasti maiseman.
      Meilläkin tuli tuon lumen jälkeen vettä kuin aisaa ja kaikki lumi suli pois. Onneksi viikonlopuksi tuli uutta lunta ja vieläpä reilummin.
      Kiitos viikonlopun toivotuksista ja mukavaa uutta viikkoa! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!